Pitkä tarina. En tiedä, mitä tehdä...
Tapasimme n. 3 vuotta sitten. Mies piilotti minulta aluksi, että hänellä on edellisestä avioliitosta 3v. tyttö. Mies oli eronnut siinä vaiheessa n. vuosi sitten. Ihastuimme, vietimme ihanaa aikaa ja noin kuukauden päästä hän kertoi tytöstään, kun tyttö tuli sitten isälleen tapaamisissa (äidin kesäkuukausi). Isällä on yhteishuoltajuus ja n. kaksi viikkoa kuukaudesta lapsi on hänellä. Isä olisi alunperin halunnut lapsen kokonaan itselleen.
Lapsi oli ensimmäiset puolitoista vuotta minulle: et avaa minun ovea, et saa laittaa minulle aamiaista, et saa peitellä mua, ei saa koskea mun tavaroihini, isä, isä, isä, isä. Tämä aiheutti minussa sen, että jättäydyin ulkopuolelle, en mennyt edes lapsen lähelle. Isä ei asiassa auttanut.
Puolentoista vuoden kuluttua lapsi alkoi vähän hyväksymään minua ja alkoi kiivetä mm. syliin. Minä taas olin jo siinä vaiheessa oppinut, että en leikkinyt lapsen kanssa, koska ei hän minua siihen halunnut. Tilanne on jatkunut samanlaisena, että isä ikävöi toiset kaksi viikkoa lasta luokseen ja kun lapsi on meillä, leikkii hänen kanssaan koko sen ajan, mitä lapsi on meillä. Minä olen ilmaa joka ilta klo 20.30 asti, kunnes lapsi menee nukkumaan. Itselläni ei siis ole ollut lapsia.
Meillä on ollut vaikeata, mies on pettänyt minua suhteen aikana useamman kerran saman naisen kanssa. Olen antanut ne hänelle anteeksi. Eroriitoja on ollut paljon. Viimeksi viime keväänä vuosi sitten. Riidan jälkeen tulinkin yllättäen raskaaksi. Se oli kyllä ihme, eikä suunniteltu juttu. Raskaus on mennyt ihan hyvin, kunnes nyt. Kuukausi jäljellä laskettuun aikaan ja olen todella väsynyt. Työt loppuivat juuri ja minun tekee mieli vain olla kotona ja nukkua rauhassa. Mies haluaa, että minä paapon häntä ja lasta, teen heille ruokaa jne. Pyysin mieheltä, että saisin synnytyksen jälkeen olla kaksi viikkoa uuden tulokkaan kanssa ilman tätä tytärpuolta. Että saisin opetella äidiksi ja mies olisi vain minulle tukena. Mies ei meinannut millään antaa minulle sitä aikaa, eikä luultavasti anna, koska hän ei halua luopua yhdestäkään hetkestä tytärpuolen kanssa. Jos hänellä on isyyslomaa, hän haluaa viettää lomat tytärpuolen kanssa. Hän ajattelee jäävänsä hoitovapaalle, kun äitiysloma on loppu, jotta hänen tytärpuolensa ei tarvitsisi olla tarhassa vaan voisi olla hänen kanssaan päivät, ja vauva siinä sivussa.
Jokaikisestä tunnista taistelemme. Tytärpuolen takia pidetään pekkaspäivät, tehdään niillä viikoilla lyhyempiä päiviä, että saa olla lapsen kanssa enemmän ja minun viikoillani työaika kurotaan umpeen eli tehdään pidempiä päiviä. Jos pyydän isältä jotain päivää, että tapahtuman vuoksi voisimme olla kahdestaan ja lapsi olisikin omalla äidillään, se ei sovi, tai se aiheuttaa tappelun. Vuodessa juhlapyhät otetaan äidin ajasta lisäksi eikä niitä siirretä kahden viikon ajalle kuukaudesta. Eli jos pääsiäinen olisi tänä vuonna miehellä ja se ei osuisi samalle 2 viikon jaksolle jolloin lapsi on meillä, se lasketaan kahden tapaamisviikon lisäksi. Tarkoittaen, että lapsi on meillä lähes kolme viikkoa kuukaudesta. Tytärpuolen äiti ei valita tapaamisten vähyydestä koskaan.
Toivoin, kun tapasin tämän miehen, että vihdoinkin löysin miehen, josta välittää ja saisin huomioita mieheltä. Nyt kuitenkin koen, että jään toiseksi. Onhan mies sanonutkin minulle, että minä olen aina kakkonen ja tytärpuoli ykkönen.
Olemme nyt riidelleet kaksi päivää putkeen ja kääntäneet toisillemme selkää öisin emmekä ole kosketelleet toisiamme. Ainoastaan riidelleet. Riita tuli siitä, että isä kokee, että en hyväksy tytärpuolta. Yllätys yllätys. Itse olen sen sanonut, että koen mustasukkaisuutta tyttöä kohtaan, koska se lapsiv vie kaiken isän ajatuksista. Ei minulle koskaan osteta mitään, lapselle ostetaan jotain uutta joka kerta kun hän tulee isälle. Ei minua hellitä tai viedä eri harrastuksiin jne.
Nyt riita on niin pahassa mallissa, että puhumme eroamisesta. Mies kysyi, että paljonko joutuu maksamaan elatusmaksuja. Hän on valmis siihen, että ei näe uutta lastaan ollenkaan, kunhan ei tartte maksaa elatusmaksuja. Tämä tytärpuoli on hänelle riittävä. Miten hän voi? Jos tästä riidasta selvitään, kuinka voin elää tässä suhteessa, kun tuntuu, että minä ja tuleva lapsi jäämme tämän tytärpuolen ja isän suhteen jalkoihin. Isällä on kotisivutkin, jotka ovat nimellä: isän ja tytärpuolen sivut. En mainitse tässä nimiä kuitenkaan. Mua ei ole koskaan otettu näille sivuille mukaan. Taitaa siellä olla jopa 2 kuvaa tuhannesta minusta. Muut ovat isän ja lapsen yhteisiä kuvia.
Muutimme vielä uuteen asuntoon tässä ja nyt isä haluaa, että kämppä pistetään erossa heti myyntiin ennen lapsen syntymää vielä! Mä sanoin, että en halua tähän viimeiselle raskauskuukaudelle enää mitään muuttoja, olen niin väsynyt. Hänen vastauksensa oli, että sä et ehtoja sanele.
Että näin meillä...kertokaa mitä tehdä...rakastan kuitenkin sitä miestä...mikä neuvoksi...
Tapasimme n. 3 vuotta sitten. Mies piilotti minulta aluksi, että hänellä on edellisestä avioliitosta 3v. tyttö. Mies oli eronnut siinä vaiheessa n. vuosi sitten. Ihastuimme, vietimme ihanaa aikaa ja noin kuukauden päästä hän kertoi tytöstään, kun tyttö tuli sitten isälleen tapaamisissa (äidin kesäkuukausi). Isällä on yhteishuoltajuus ja n. kaksi viikkoa kuukaudesta lapsi on hänellä. Isä olisi alunperin halunnut lapsen kokonaan itselleen.
Lapsi oli ensimmäiset puolitoista vuotta minulle: et avaa minun ovea, et saa laittaa minulle aamiaista, et saa peitellä mua, ei saa koskea mun tavaroihini, isä, isä, isä, isä. Tämä aiheutti minussa sen, että jättäydyin ulkopuolelle, en mennyt edes lapsen lähelle. Isä ei asiassa auttanut.
Puolentoista vuoden kuluttua lapsi alkoi vähän hyväksymään minua ja alkoi kiivetä mm. syliin. Minä taas olin jo siinä vaiheessa oppinut, että en leikkinyt lapsen kanssa, koska ei hän minua siihen halunnut. Tilanne on jatkunut samanlaisena, että isä ikävöi toiset kaksi viikkoa lasta luokseen ja kun lapsi on meillä, leikkii hänen kanssaan koko sen ajan, mitä lapsi on meillä. Minä olen ilmaa joka ilta klo 20.30 asti, kunnes lapsi menee nukkumaan. Itselläni ei siis ole ollut lapsia.
Meillä on ollut vaikeata, mies on pettänyt minua suhteen aikana useamman kerran saman naisen kanssa. Olen antanut ne hänelle anteeksi. Eroriitoja on ollut paljon. Viimeksi viime keväänä vuosi sitten. Riidan jälkeen tulinkin yllättäen raskaaksi. Se oli kyllä ihme, eikä suunniteltu juttu. Raskaus on mennyt ihan hyvin, kunnes nyt. Kuukausi jäljellä laskettuun aikaan ja olen todella väsynyt. Työt loppuivat juuri ja minun tekee mieli vain olla kotona ja nukkua rauhassa. Mies haluaa, että minä paapon häntä ja lasta, teen heille ruokaa jne. Pyysin mieheltä, että saisin synnytyksen jälkeen olla kaksi viikkoa uuden tulokkaan kanssa ilman tätä tytärpuolta. Että saisin opetella äidiksi ja mies olisi vain minulle tukena. Mies ei meinannut millään antaa minulle sitä aikaa, eikä luultavasti anna, koska hän ei halua luopua yhdestäkään hetkestä tytärpuolen kanssa. Jos hänellä on isyyslomaa, hän haluaa viettää lomat tytärpuolen kanssa. Hän ajattelee jäävänsä hoitovapaalle, kun äitiysloma on loppu, jotta hänen tytärpuolensa ei tarvitsisi olla tarhassa vaan voisi olla hänen kanssaan päivät, ja vauva siinä sivussa.
Jokaikisestä tunnista taistelemme. Tytärpuolen takia pidetään pekkaspäivät, tehdään niillä viikoilla lyhyempiä päiviä, että saa olla lapsen kanssa enemmän ja minun viikoillani työaika kurotaan umpeen eli tehdään pidempiä päiviä. Jos pyydän isältä jotain päivää, että tapahtuman vuoksi voisimme olla kahdestaan ja lapsi olisikin omalla äidillään, se ei sovi, tai se aiheuttaa tappelun. Vuodessa juhlapyhät otetaan äidin ajasta lisäksi eikä niitä siirretä kahden viikon ajalle kuukaudesta. Eli jos pääsiäinen olisi tänä vuonna miehellä ja se ei osuisi samalle 2 viikon jaksolle jolloin lapsi on meillä, se lasketaan kahden tapaamisviikon lisäksi. Tarkoittaen, että lapsi on meillä lähes kolme viikkoa kuukaudesta. Tytärpuolen äiti ei valita tapaamisten vähyydestä koskaan.
Toivoin, kun tapasin tämän miehen, että vihdoinkin löysin miehen, josta välittää ja saisin huomioita mieheltä. Nyt kuitenkin koen, että jään toiseksi. Onhan mies sanonutkin minulle, että minä olen aina kakkonen ja tytärpuoli ykkönen.
Olemme nyt riidelleet kaksi päivää putkeen ja kääntäneet toisillemme selkää öisin emmekä ole kosketelleet toisiamme. Ainoastaan riidelleet. Riita tuli siitä, että isä kokee, että en hyväksy tytärpuolta. Yllätys yllätys. Itse olen sen sanonut, että koen mustasukkaisuutta tyttöä kohtaan, koska se lapsiv vie kaiken isän ajatuksista. Ei minulle koskaan osteta mitään, lapselle ostetaan jotain uutta joka kerta kun hän tulee isälle. Ei minua hellitä tai viedä eri harrastuksiin jne.
Nyt riita on niin pahassa mallissa, että puhumme eroamisesta. Mies kysyi, että paljonko joutuu maksamaan elatusmaksuja. Hän on valmis siihen, että ei näe uutta lastaan ollenkaan, kunhan ei tartte maksaa elatusmaksuja. Tämä tytärpuoli on hänelle riittävä. Miten hän voi? Jos tästä riidasta selvitään, kuinka voin elää tässä suhteessa, kun tuntuu, että minä ja tuleva lapsi jäämme tämän tytärpuolen ja isän suhteen jalkoihin. Isällä on kotisivutkin, jotka ovat nimellä: isän ja tytärpuolen sivut. En mainitse tässä nimiä kuitenkaan. Mua ei ole koskaan otettu näille sivuille mukaan. Taitaa siellä olla jopa 2 kuvaa tuhannesta minusta. Muut ovat isän ja lapsen yhteisiä kuvia.
Muutimme vielä uuteen asuntoon tässä ja nyt isä haluaa, että kämppä pistetään erossa heti myyntiin ennen lapsen syntymää vielä! Mä sanoin, että en halua tähän viimeiselle raskauskuukaudelle enää mitään muuttoja, olen niin väsynyt. Hänen vastauksensa oli, että sä et ehtoja sanele.
Että näin meillä...kertokaa mitä tehdä...rakastan kuitenkin sitä miestä...mikä neuvoksi...
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ymmärrän kyllä, kuinka ikävässä tilanteessa olet, ja olen pahoillani puolestasi. Tosiasia kuitenkin on, että lapsen on olatava vanhemmilleen ykkönen. Sinä tulet aina olemaan toisella sijalla, ja ehkä kuulostaa julmalta, mutta niin sen kuuluukin olla. Tämä jokaisen olisi otettava huomioon, kun alkaa tapailemaan ihmistä, jolla on lapsia. Eipä silti, tämä ei tietenkään anna miehelle oikeutta kohdella sinua huonosti: vaikka olisitkin "kakkosena", on sinullekin osoitettava rakkautta ja varattava aikaa. Omituiselta kuulostaa, olisiko miehellä vähän suhteellisuuden taju hukassa? Ei se tytär nyt mikään jumala sentään ole. Vielä oudompaa on, että hän olisi valmis luopumaan syntyvästä lapsestaan. En todellakaan käsitä. Itse jättäisin miehen, vaikka sekin on tietty vaikea ratkaisu. Pettämistä, passuuttamista, syrjimistä... en usko, että tilanne kauheasti paranee.
Kyllä minäkin olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.En voi kun ihmetellä miksi ei isä halua nähdä tulevaa lastaan!! Sun ehkä kannattaa puhua asiasta enemmän jonnekkin päin jos asia ahdistaa ja tuntuu pahalta.Ja olet ihan oikeassa, sinun kannattaisi nyt levätä ennen synnytystä, koska elämä vauvan kanssa vie kuitenkin voimia varsinkin heti synnytyksen jälkeen. Olisiko sinulla jotakin paikkaa jonne voisit mennä, vanhemmillesi, ystäville.Ottaisit etäisyyttä mieheesi ja koko tilanteeseen ja lepäisit muutaman päivän ja miettisit onko miehesi joka pettää sinua ja on valmis luopumaan syntyvästä lapsestanne ja syrjii sinua,rakkautesi arvoinen?Ehkäpä saisit ajatuksesi selvitettyä ja tietäisit sitten mitä tehdä. Onnea loppuodotukseen ja toivon todella että asiasi järjestyvät parhain päin!
ei noin voi sanoa ihmiselle, että olet kakkonen! sen takia tämä maailma ei voi hyvin kun on ykkösiä ja kakkosia. kaikki ovat ykkösiä eli yhtä tärkeitä perheessä!! miten joku voi musertaa toisen maailman sanomalla tätä kakkoseksi oli kyseessä aikuinen tai lapsi, yhtä lailla hän on tunteva ihminen! näinhän ne erot lisääntyy ja perheet voivat huonosti.
Olen kahden lapsen äiti. Rakastan lapsiani yli kaiken. Rakastan miestänikin yli kaiken vaikka meillä on ollut vaikeaa ja riitelemme ajoittain paljonkin. Mutta tosiasia on se, että minä aion jatkaa elämääni aviomieheni kanssa loppuelämäni (toivottavasti) enkä ikinä sanoisi miehelleni että lapset ovat tärkeämpiä kuin hän ja että hän on toisella sijalla. Tosi kiva parisuhde kun tietää ettei ole toiselle tärkein!!??? Lapset ovat tärkeitä mutta niin on puolisokin, olkoon vaikka yhtä tärkeitä jos on pakko sijoittaa tärkeysjärjestykseen. Onhan minulla toki omanlaatuinen tunne ja side, äidinrakkaus, omiin lapsiini, mutta en kuitenkaan muituttaisi puolisoani siitä, että hän on toisella sijalla!! Jonkin ajan kuluttua lapseni lähteävät maailmalle ja me puolisoni kanssa jatkamme eloa. Minä satsaan myös mieheeni, jonka kanssa elän loppuelämäni. Lapset ovat lainaa! He itsenäistyvät ja kasvavat ja muuttavat pois kotoa.
Ja mitä tilanteesi tulee, miehesi on selkeästi asettanut lapsensa tärkeämmäksi kuin sinä. Jokaisella on oikeus ja vapaus tehdä ja ajatella mitä haluaa, hän on valinnut näin. Sinulla saa ja pitääkin olla oikeus olla loukkaantunut, siitä että hän ei ole seurustelunne alussa ollut sinulle rehellinen ja kertonut tyttärestään. Olisit saanut suhteen alussa vapauden valita aloittaako suhde miehen kanssa jolla on lapsi. Hän ei antanut sinulle sitä mahdollisuutta, vaan oli epärehellinen. Miksiköhän? Ja sinulla on oikeus olla myös loukkaantunut miehellesi siitä että hän aikatauluttaa elämänsä ensisijaisesti lapsen ehdoilla tai syntymätön lapsenne ei ole hänelle tärkeä (vielä!?). Tosi kiva että isä on lapsensa kanssa, mutta hänellä on myös aikuinen nainen kumppaninaan, joka haluaa olla miehensä kanssa myös kahden! Miksi SALLIT hänen toimia ja kohdella sinua näin?????
Jos tämä olisi omakohtainen kokemukseni, minulla olisi kaksi vaihtoehtoa: joko jäädä tilanteeseen ja tuhlata KOKO ELÄMÄ siihen, että on paha mieli ja riitainen ilmapiiri. Tilanteenne ei tod.näk. tule muuttumaan kuin pahempaan suuntaan. (Lapsi tulee olemaan vielä jopa 15 v. kuluttua osa teidän elämäänne, mieti!?) TAI päättäisin ruveta järjestelemään asioita ja lopettaa suhde. Tällä en tarkoita kuitenkaan sitä että kehotan sinua ensisijaisesti eroamaan, mutta sinulla ei ole kuin nuo kaksi vaihtoehtoa! Jos jäät, niin jaksatko loppuun asti, jos et, menetät monta vuotta elämästäsi. Voit myös katkeroitua..
Ja mikä tärkeintä: lapsi ei ole syyllinen tähän tilanteeseen. Älä kosta tai ole paha lapselle joka ei voi ymmärtää miksi hänet torjutaan.
Oletko ansainnut tuollaisen kohtelun??!!
todellakaan vähätellä, sanoa että nainen olisi huonompi tai edes vähemmän tärkeä... tarkoitin "kakkosta" lähinnä siinä mielessä, että tiukoissa valintapaikoissa lapsen etu menee puolison edun edelle. Onneksi tilanteita, joissa nämä kaksi sulkisivat toisensa pois, on vähän, mutta silti niitä löytyy. Pyydän anteeksi huonoa muotoilua, se ei vastannut tarkoitusta... Tosiasia on, että rakkauden määrä ei ole rajallinen, useampaakin ihmistä voi rakastaa täydestä sydämestän. Kirjoittajan mies ei näin taida tehdä.
lue tuo vatstaus edelliseen. Lähinnä tarkoitin tilanneta (itse tällaiseen joutunut) jossa lapsi kärsii ihan oikeasti isän uudesta puolisosta. En todellakaan sano, että kirjoittaneen tilanne olisi tämä, ei hän kuulostanut "ilkeältä äitipuolelta", mutta joskus näitä tilanteita on, ja silloin minusta on hyvin ymmärrettävää, että lapsi menee edelle. Perustelu tähän on lähinnä se, että lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja heidän päätöksistää, kun taas uusi puoliso on aikuinen ihminen. Lasta tulee siten enemmään suojella. Anteeksi, alkuperäinen muotoiluni oli todella huono.
...mutta todellisuus on toista. Olen avioliitossa, mutta minulla on yksi lapsi ennen tätä avioliittoani. Rakastan miestäni tosi paljon, MUTTA mikään ei mene ylitse oman lapseni. Lapsi on aina etusijalla ykkönen - tunteillehan ei voi mitään. Tätä lasta minä olen kantanut 9 kk, hoitanut, kasvattanut, seurannut kuinka pienestä vauvasta kehittyy nuori.Tässä lapsessa minä näen itseni, vanhempani, isovanhempani, sukuni, jne. Ei tällaista yhteyttä pysty mitenkään omaan mieheen saamaan, vaikka kuinka rakastaisi.
Muuten olen kanssasi samaa mieltä mutta en siinä, että tytär on ykseselitteisesti ykkönen ja nainen kakkonen. Mielestäni lapsi ja kumppani painivat eri sarjassa ja lapsi ei saa kaikessa mennä puolison edelle vaikka niinsanotusti onkin tärkein miehelle.
Ketjun aloittajan mielellä on tosiaan suhteellisuudentaju hukassa ja kirjoittaja on kyllä aika ikävässä saumassa...
Kannattaako jatkaa "perheessä" jossa yksi henkilö on nostettu jumalan asemaan ja kirjoituksen perusteella on hyvin vaikea uskoa, että tilanne tulisi paranemaan. Siinäpä kysymys.
Joo, ymmärsin mitä tarkoitit. Tietysti lasta pitää ensisijaisesti suojella ja asettaa etusijalle jos tilanne sen vaatii.
"hän on valmis siihen ettei näe uutta lastaan kunhan ei vaan tarvitse maksaa elatusmaksuja" !!!
ihan sairasta! Hei lähde pois. Sinun on ihan varmasti paljon parempi olla yksin.ei tollasta käytöstä tarvitse sietää! Miten se sinun miehesi voi tolla tavalla ajatella edes että uusi lapsi ei edes tulisi olemaan yhtä tärkeä kun tytär!! On meitä moneen junaan.
typerästä miehestäsi juuri nyt. Anna hänen tehdä omat ratkaisunsa ja puuhata omia asioitaan tyttärensä kanssa. Sulje hänet ajatustesi ulkopuolelle toistaiseksi.
Keskity sinä nyt tulevaan lapseesi ja hänen tulevaan elämäänsä. Lepää. Tee valmisteluja sitä varten että lapsi syntyy. Lähtö synnyttämään voi tulla koska tahansa. Varaudu siihen, että kaikki vastuu lapsesta on yksin sinulla. Vältä katkeroitumista.
Jos et voi kotona levätä, mene vierailulle vanhempiesi tai jonkun muun tahon luo. Hanki itsellesi apua ja vertaistukea.
Synnytys ja muutto samaan aikaan on uskomattoman rasittava yhtälö. Eroa ja muuta pois sitten kun lapsi on syntynyt ja olet hieman palautunut synnytyksestä.
Hoida hyvin lastasi. Rakkaus omaan lapseen korvaa kyllä moninkertaisesti vaivasi.
Olet tulossa ensikertaa äidiksi ja kokemuksesta tiedän, että se on elämän parhainpia kokemuksia.
Tarvitset rinnalle turvallista ja luotettavaa ystävää, että jaksat keskittyä pieneen vauvaasi, joka on täysin riippuvainen rakkaudestasi ja huolenpidostasi. Puhu tilanteesta reilusti esim. neuvolan henkilökunnalle, synntysoaston sos.työntekijälle. Onko paikkakunnallasi ensi- tai turvakotia? Sieltä saat myös tarvittaessa apua. Ja muista, että kaikilla näillä tahoilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Puhun kokemuksesta ja tiedän, että tilanteesi on vaikea. Mutta ajattele lastasi, teillä on hyvä tulevaisuus edessä. Ja muista, että maailmassa miehiä riittää. Lapsi on nyt tärkein
Kiitos vastauksista. Joitain tämän tapasia viestejä odotinkin. Tiedän, kyllä missä menen.
Joku ihmetteli, että miksi annan näin käydä. Olen yrittänyt "tapella" vastaan, mutta mikään ei muutu. Aina sama juttu.
Mieheni on hyvä minulle niiden kahden viikon aikana, kun tytärpuoli ei ole meillä kuukaudessa, emmä muuten sen kanssa olisi. Kun tytärpuoli siirtyy äidilleen, ne päivät ovat ihan hirveitä. Olenkin sanonut, että niinä päivinä en halua olla heidän kanssaan. Isä kiukuttelee joka asiasta ja mä saan kuulla kunniani. Yksi päivä se löi suutuspäissään tuulilasinkin sirpaleille autosta ja pelotteli mua kaahailemalla. Erehdyinpä juuri sitä ennen "vinoilemaan" sille, että tänään tytärpuoli lähtee äidilleen. Minulle se päivä tarkoittaa aina, että nyt tästä eteenpäin kaksi viikkoa saan huomiota mieheltäni ja lapsi ei ole koko ajan isänsä kanssa. Mähän en saisi olla iloinen, kun tyttö lähtee!!!
Eilen hän haukkui tulevan lapsen äpäräksi, koska emme ole naimisissa. Hänhän oli naimisissa silloin kun tytärpuolen sai. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa uusi lapsi, sanoi hän. Toisaalta hän haluaa vain satuttaa minua, en usko perinpohjin, että kun lapsi tulee maailmaan, hän voisi hylkiä sitä??!!
Olen ehdottanut hänelle, että mennään psykologin juttusille tästä asiasta ja hän on samaa mieltä. Mä olen kuulemma aivan väärässä, että mä vaan olen mustasukkainen tytärpuolesta. Hän ei kuulemma tee mitään väärin. Pelottaa, että jos hän saakin siellä ohjeita, että miten tämä tilanne korjataan...ja ne ovat erilaisia, mitä hän haluaisi. Hän suuttuu niin hirveästi.
Mitkä olisivat teidän konstinne, että suhde paranisi?
Valitettavasti epäilen, että tilanteelle voi olla vaikea tehdä mitään, ainakaan vain oman perheen voimilla. Selvästi rakastat miestäsi ja hänessä on hyvääkin, joten ehkä kannattaisi kokeilla perhe/pariterapiaa. Joku ulkopuolinen, jolla on auktoriteettiä, voi molempien kannan kuunneltuaan ehkä toimia "tulkkina" välillänne ja auttaa löytämään ratkaisuja. Kuulostaa nimittäin siltä, että te ainakin jossain määrin tulkitsette toisianne väärin, mikä helposti aiheutta riitaa. Jos ei siitäkään ole apua, nin ehkä yrittäisin itse olla piittaamatta (tosi vaikeeta, tiedän) ja katsoa, mille mallille asiat menevät lapsen synnyttyä. Jos uusi vauvakaan ei saa miestäsi "heltymään", on valitettavasti aika jättää hänet, ja muistaa, että onnellista elämää on parisuhteen ulkopuolellakin.
Hei "laskettu aika", sä olet mustasukkainen! Mitä sitä peittämään. Sä olet aiheestakin mustasukkainen. Myönnä se miehellesi, jotta hän ymmärtää miksi ehkä käyttäydyt noin. Jos ihme sattuisi ja vaikka miehesi ymmärtäisi ja muuttuisi!? ;)
Rakentavaa riitelyssä on se, että välttää väittelyä toisen kanssa, silloin ei loppua näy ja oravanpyörä on syntynyt. Kun miehesi sanoo sinulle että lapsenne on äpärä (aika paksua) niin katso häntä silmiin ja kysy silmät sinisenä:"Ai toltako susta tuntuu?, Mikä sun saa ajattelemaan noin?" Sen sijaan että alat väittää: "miten niin äpärä..., kuinka sä voit väittää noin...blaa, blaa, blaa!"
Yritä saada keskusteluyhteys joskus kun ette ole riidoissa, sillon kun teillä on mukavaa. Aloita: "MINUSTA tuntuu, MINULLA on paha mieli.." Puhu itsestäsi, äläkä syytä häntä. (Vaikka koetkin hänet syylliseksi.) Pahin aloitustapa ja varma tapa saada riita aikaiseksi on kun aloittaa: "SINÄ aina.., mikset SINÄ.." Älä myöskään jankuta, puhu asiallisesti. Kuuntele myös häntä: "tuoltako sinusta tuntuu, sinua varmaan ahdistaa olo kun et ole lapsesi kanssa..."jne.
Jos miehesi käyttää noin karkeita sanoja, hän on erittäin kypsymätön tai tuntee olonsa uhatuksi ja seinää vasten. Ei ole enää muuta keinoa puolustautua kuin loukkaukset. Minkä ikäisiä muuten olette?
Ed. kertoma on itse kokeneelta ja ainakin meillä se on purrut hyvin. Alussa kun en enää väitellyt vastaan, vaan keskustelin asiallisesti ja ymmärtäväisesti, koin että joudun alistumaan enkä saa olla vihainen. Ei, niin se ei oikeasti ole. Tänä päivänä koen, että minä olen kypsä (kypsempi) kun en korota ääntäni ja huuda. Tähän on lähtenyt myös mieheni huomaamatta mukaan ;). Heh, heh... KOKEILE.
Ja jos/kun menette asiantuntijan luo tmv. hakemaan apua. Puhu sielläkin avoimeksi mikä sinua harmittaa. Jätä myös miehellesi jotain valinnanvaraa, jotta hän ei koe joutuvansa luopumaan kaikesta.
Kun miehen lapset tulevat meille tapaamisvkl:ksi, mies muuttuu aivan kädettömäksi avuttomaksi tolloksi. Lapsensa hän osaa hoitaa ja heihin keskittyä. Siinä se. Mitään ylimääräistä hän ei osaa tehdä eikä osaa ajatella, ei edes sitä vähää mitä putkiaivoinen mies normaalisti ajattelee.
Ikään kuin hän laittaisi samalla aivot narikkaan kun lapset tulevat.
Omatoimisuus katoaa. Mennään jonkun vanhan kaavan mukaisesti. Keskitytään siihen, että nyt he ovat täällä, ettei ole mitään muuta, ei ainakaan järjellistä ajattelua ja omaa ajattelua ja oivaltamista vaativaa.
Tilanne ei ole muuksi muuttunut tässä parin vuoden aikana.
Kaksi viikkoa meillä on normaalia ja tavallista. Sitten tulee hänen lapsensa, ja hän ei ole tässä ollenkaan.
Meillä on kyllä tilaa ja huoneita, silti minä en tiedä mihin nurkkaan menen, että saisin olla rauhassa ja poissa ..
Psykologin homma ei ole antaa ohjeita, sillä ei psykologikaan tiedä miten asiat oikeasti pitää tehdä. Se johtuu siitä, että sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa ei ole...
Psykologin luona voitte puhua asioista niin, että mukana on ulkopuolinen henkilö joka on koulutettu katsomaan asioita monilta kanteilta. Hän osaa ohjata keskustelua eteenpäin, kysyä kysymyksiä joihin ette ehkä ole osanneet kiinnittää huomiota jna. mutta mitään valmisratkaisua psykologilta ei saa.
Psykologi ei myöskään ole sitä varten, että hän todistaisi kumpi teistä on oikeassa ja kumpi väärässä. Psykologille mennään koska halutaan selvittää asioita, ja pääasiallisen työn teette te. Jos jompi kumpi ei ole valmis avoimin mielin keskustelemaan ja miettimään asioita, on psykologista todennäköisesti aika vähän hyötyä.
Joskus psykologilla käyminen on tosi hyödyllistä, se auttaa avaamaan silmiä asiiolle joita ei ole hoksannut olevan olemassakaan. En siis tarkoita ettei kannattaisi mennä. Kunhan tiedätte, että siitä se työ alkaa, eikä psykologilla ole olemassa mitään oikeiden ja väärien ratkaisujen taikalaaria. Te itse teette ne ratkaisut, ei psykologi.
Tuntuu hurjalle, että miehesi voi käyttää moista kieltä sinusta ja lapsestanne. Vihaisena tulee tietysti sanottua kaikenlaista, mutta rajansa kaikella. Minulle on tulossa esikoinen keväällä ja miehellä on ennestään kolme lasta, jotka ovat meillä joka toinen viikonloppu. Mieheni suhtautuu raskauteeni eri tavalla kuin minä, sillä tilanne ei sillä tavalla ole hänelle uusi kuin minulle. Hän kuitenkin rakastaa minua ja tulevaa lastamme, enkä voisi kuvitella hänen nimittävän lastaan äpäräksi tai muuta vastaavaa. Raskausaika on muutenkin herkkää ja raskasta, enkä ymmärrä miten jaksat moista tilannetta. Miehesi käytös on erittäin epäkypsää joka suhteessa ja sinuna miettisin tarkkaan, kannattaako häneen ylipäätään haaskata enää aikaa. Nykyisessä yhteiskunnassa pärjää lasten kanssa yksinkin.
Kerron erilaisen esimerkin/vaihtoehdon.
Olen kahden alle 10-vuotiaan lapsen yh-äiti,jolla on ollut onnelline suhde yh-isää parin vuoden ajan. Hänellä on kaksi teini-ikäistä lasta. Lapset ovat hänellä noin 2vko. kuukaudesta. Näinä aikoina kun miesystävälläni ovat lapset, hän asuu omassa asunnossaan ja keskittyy lapsiinsa. Tietenkin jos omat lapseni ovat isällänsä, olen myös miesystäväni asunnolla ja yritän tukea heitä parhaalla mahdollisella tavalla. Kun "hänen lapsensa" ovat äidillään asumme minun luona. Tähän toimintatapaan on tultu pitkien keskustelujen jälkeen. Vaikea, mutta toimivaksi tullut kuvio.
Miksi tämmöinen? Miesystäväni kertoi heti alussa, että, lapset ovat hänelle tärkeitä, "ykköset". Totta kai olin sairaan mustasukkainen ja tunsin etten kelpaisi hänelle kuin vain kahden aikuisen parisuhteeseen. Asia ei tosiankaan ollut näin. Itse oli vasta eronnut ja hän halusi antaa aikaa minulle, lapsilleni, itselleen ja omille lapsilleen. He olivat kokeneet eron 10 vuotta sitten ja lapsille ei oltu esitelty ketään naista tulevana äitipuolena. Uusia juttuja kaikille.
Vaikka meillä on kaksi taloutta, pyrimme elämään mahdollisimman yhteistä elämää. Lapsemme tapaavat toisiaan. Normaalisti viikonloput vietämme mahdollisimman paljon yhdessä; saunomme, syömme,ulkoilemme jne. mitä ns. normaali perhe tekee.
Kun "pesueemme" jäsenet lähtevät toisiin koteihinsa (tai voiko sanoa, että kolmansiin koteihinsa) on se rankkaan kumpaisellekkin, niin aikuisellekin kuin myös lapselle. Itsestäni tiedän , että kiukuttelen ja on paha olo. Samoin on myös miesystäväni suhteen. Sallimme sen toisillemme, koska ne ovat tunnepurkauksia, jotka osoitttavat suurta luottamusta sekä rakkautta.
Sitten joskus on näitä aikoja jolloin saamme toisemme.Ei kauhean usein, mutta niistä ajoista nautimme täysin siemauksin.
Elämämme ja tunteemme ovat melkoista vuoristorataa. Se ei ole helppoa, mutta toimii.
Toivon sinulle antavani yhden vaihtoehdon elämäänne, mutta nyt laitat ensin itsesi ja tulevan lapsenne etusijalle.
Ihan samat meiningit meillä kun mieheni 3 lasta tulevat viikonlopuksi.
Mies joka muutenkin on patalaiska, ei tee sitäkään vähää silloin.
Istuu sohvalla lapset sylissään montakin tuntia putkeen!
Mielestäni ihan pimeetä meininkiä.
Mies yrittää selittää jotain normaalista perheestä;ei normaalissa,perheessä kukaan 16-vuotias lapsi istu kolmea tuntia isän sylissä perjantai-iltana.
Mutta kun asiasta sanoo, nousee hirveä haloo ja riita.
Kun tilanne on aivan mahdoton ollut koko ajan,mikset hankkinut aborttia?
No se nyt kuitenkin on myöhäistä joten odota rauhassa kun vauva syntyy ja sopeudu tilanteeseesi.
Kun voimasi palautuvat hanki oma asunto ja huolehdi siitä että lastenvalvojan luona sovitte elatusasiat ja tapaamissopimukset.Haluaa mies nähdä lastaan tai ei ,elatusvelvollisuus hänellä on koska sinä et ole lasta yksin aikaan saanut.
Mies on oikeassa,oma lapsi tulee aina ykkösenä mutta tapa miten hän tuo sen esille on sairas.
Mitä tulee tapaamisiin ja lomien sovittelemiseen lapsen mukaan sehän on tottakai oikein.Miksi mies ottaisi loman eri aikaan kun lapsi hänellä on,tottakai hän pyrkii sen vähän ajan minkä oman lapsensa kanssa saa viettää niin mahdollisimman paljon antamaan aikaa lapselle.Vain siten syntyy hyvä suhde lapsen ja isän välille.
Tilanteesi on vaikea,voisin sanoa että toivoton.
Miksi en hommannut aborttia? No jos olisin 16v, olisin niin varmasti tehnytkin. Kuitenkin koen, kantamaan vastuun lapsesta. Eihän sitä toisaalta tiedä saako sitä koskaan enää lapsia?
Turhapa tätä on spekuloida näin etukäteen. Tämän tilanteen näkee sitten, kun lapsi on syntynyt ja asiat tulleet rutiineiksi. Sitten näkee, miten mies kohtelee uutta lasta ja minua. Jos sama jatkuu...we´ll see..
Nythän on niin että tämä unelmiesi prinssi on täys lurjus, heivaa jo pihalle!Itse sä vaan siinä eniten kärsit.Miksi sun pitäis ja uuden tulokkaan myös?No way!Nyt ukko pihalle, hän joutuu kyllä maksamaan sen minimi elatusmaksun vaikka ulosoton kautta, se on syntyvän lapsen oikeus!Sinä olet todellakin se joka sanelee!Herää todellisuuteen. Pärjäät yksin paremmin kuin tollaisessa soopassa.
Malta vielä hetki. Koita ottaa rennosti! Mene vaikka vanhempiesi tai ystäviesi luokse sillon kun tytärpuoli tulee teille. Kun saat oman vauvan, huomaat miten se äitiä tai isää muuttaakaan. Uskon että miehesikin huomaa mitä on menettämässä. Kuitenkin jos tilanne ei helpota vauvan syntymän myötä niin ota tavarat ja häivy. Raskasta se yksin on mutta paljon antoisampaa kuin vertaa siihen mitä se on huonossa suhteessa. Nauti lapsestasi sillä se on tärkeintä. Älä masennu.
Teitä näköjään aina vaan riittää, nimittäin lapsellisia ihmisiä. Luultavasti olet pelkästään päiväunissasi kuvitellut että miehesi rakastaa sinua, ei se kuitenkaan pidä paikkansa. Ota kiireesti tavarasi ja lähde ennenkuin vauva syntyy. Tuollaisen miehen en antaisi tunnustaakaan lasta. Sosiaalitoimisto maksaa lapselle elatustuen, eikä tarvitse sen takia miestä kiireiltään edes vaivata. Mukavampi olla vauvan kanssa kahdestaan kuin kolmantena pyöränä.
että olet vihainen ja mustasukkainen miehellesi, et hänen lapselleen. Älä kosta hänelle pahaa oloasi. Lapsi parka, kun on tarpeeksi vanha tajuamaan asioita, hän on silloin taatusti todella onneton. Ihan näin nimimerkillä koko ikänsä itseään vanhempiensa "suhteesta" syyttänyt.
Mutta, miehesi on ylipäätään selvästi täysin kykenemätön tasavertaiseen suhteeseen toisen aikuisen kanssa. Vaikka hänelle onkin tärkeää olla myös ensimmäisen lapsensa kanssa, se ei saa ajaa muiden hänen tekemiensä lasten edelle. Lasten tulee olla tasavertaisia hänelle - mutta myös sinulle.
Heip "Uushelvetti", suora neuvo asiaan...Lähde ja nauti elämästäsi uuden pienen tulokkaan kanssa!!!
Jos kerran mies alusta alkaenkaan pysty jakamaan aikaansa ja rakkautta sekä sinulle, että tyttärelle (ja siltikin aikaa jää vielä toiselle naiselle ja pettämiselle), niin ei ole järkeä jatkaa! Jo alkujaan kun tapasitte ja mies ei kertonut tyttärestään, niin todistaa että kaveri on ns. "piilottelija" ja "pakenija". Ei varmasti tule ikinä löytämään uutta toimivaa suhdetta!! Itse olen pienen tytön yh-isä, tai no näen siis tytärtäni kun mahdollista. Tiedän tuon "tyttärei on ykkönen" -jutun. Piilottelen itse sen takana usein. Olen tapaillut kymmeniä naisia näiden kuuden vuoden aikana eron jälkeen. Vaan en silti ole pyrkinyt väkisin suhteeseen jos toinen osapuoli ei kiinnosta, enkä ole tytärtäni esitellyt kun harvoille valituille muutaman kerran. Mutta asiaan, pointti on juurikin siinä että kun toinen osapuoli ei kiinnosta tarpeeksi, on pirun helppoa sanoa:"ei nyt kerkiä näkemään kun haluan olla tyttäreni kanssa.". Vaikka asuttekin yhdessä niin tuntuu että mies käyttää tytärtä tekosyynä välttääkseen ajan kanssasi. Koska tiedän myös että kun lopulta löydän sen oikean, niin haluan viettää hyviä yhteisiä hetkiä molempien kanssa ja yhtä aikaa, ketään pois sulkematta.