Tositarina opiskelija-asuntolasta

vihaantätämaailmaa

Vielä 4 vuotta sit asuin erään ammattikoulun asuntolassa. Tutustuin siellä erääseen tyttöön, vietimme paljon aikaa yhdessä yms. Hän oli sellainen kevytkenkäinen tyttö, joka yritti iskeä tyyliin lähes jokaista vastaantulevaa miestä. Ihastuin tietysti häneen, koskan hän oli silloin ainoa tyttö koulusta, joka oma-aloitteisesti tulee juttelemaan mulle. Olin silloin yksinäinen eikä mulla ollut juurikaan kavereita. (Tosin ei pahemmin nykyäänkään.)

Jossakin vaiheessa kerroin tunteeni, mutta silti jouduin friendzonelle, vaikka muuten hänelle tuntui kelpaavan lähes kuka tahansa mies. Muutenkin se huora aina vittuili mulle ilman syytä, aina keksi aiheita joista raivota mulle. Tunteideni paljastamisenkin jälkeen sanoi jossain vaiheessa, etten saa missään nimessä edes yrittää iskeä häntä. Ennen sitä hän aina soitti mulle monta kertaa päivässä ja pyysi käymään, ja ihastuneena aina meninkin kun hän pyysi. Sen jälkeen kun olin tunteeni kertonut, melko pian sen jälkeen hän alkoi puhumaan minusta valheita kavereilleen, kertoi että mä muka ahdistelen häntä enkä jätä rauhaan. Mitä vittua se huora tuollaista menee kenellekkään sanomaan, hänhän itse pyysi mua aina käymään joka päivä monta kertaa, ja sitten menee tuollaista paskaa sanomaan kavereilleen! Lähetti joitakin kavereitaankin mun kimppuun. En koskaan mennyt hänen luo kylään, ellei hän sitä erikseen pyytänyt. Muutenkin kohtelin häntä aina tosi hyvin ja kunnioittavasti, ja mitä tapahtuu! Se kevytkenkäinen huora vastaa kohtelemalla mua tuolla tavalla!

Aina kun hän iski itelleen jonku uuden pojan, niin hän aina kehuskeli innoissaan mulle, miten on löytänyt uuden poikaystävän. Siltikin, vaikka tiesi mun olevan ihastunut häneen! Ja mikä pahinta, hänelle kelpasivat sieltä asuntolasta kaikki muut pojat, mutta en minä! VITTU MIKÄ HUORA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ja mikä pahinta, en ole koskaan edes suudellut naista, vaikka olen jo 23-vuotias!!

22

3857

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • håamina

      Olet vasta 23-vuotias! Jo nyt huomaat millaisia naiset voivat olla. Osaat erottaa petollisen käyttäytymisen merkit. Voit unohtaa hänet nyt. Myöhemmin tapaat aitoja ihmisiä, joille sinä olet tärkeä aitona ihmisenä etkä jonkun sairaan käytöksen kohteena. Älä unohda saamaasi elämänopetusta vaan etsi aitoja ihmisiä ympärillesi.

      Hän käytti sinua manipuloinnin harjoitteluun / oman vaikutusvaltansa kokeiluun / muiden ihmisten ohjailuun. Tiedän monia hänen kaltaisiaan.

    • miestäältäpäin

      Minä suutelin tyttöä ensi kerran 24-vuotiaana. Ja nyt olen naimisissa, en kuitenkaan sen ensimmäisen tytön kanssa. Joten sinulla on kyllä aikaa.

    • vihaantätämaailmaa

      Tämä tapahtui alkuvuonna 2013 Oulussa, Luovin asuntolassa, ja asuntolan nimi on Oppimestari. Se huora kohteli mua niin saatanan ala-arvoisesti, että vieläkin tekis mieli kostaa sille huoralle.

      • Anonyymi

        Pitäiskö sun mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle sun ongelmistasi?


    • unohda.koko.juttu.jo

      Miksi olet raivona ihmiselle, joka ei ollut "normaali päästään" ???
      Ihan turhaan mietit häntä enää.
      Ns. normaali ihminen ei käyttäydy noin.

    • kehari

      Tämä tapahtui alkuvuonna 2013 Oulussa, Luovin asuntolassa, ja asuntolan nimi on Oppimestari. Se huora kohteli mua niin saatanan ala-arvoisesti, että vieläkin tekis mieli kostaa sille huoralle.

      Yrititkö saada sitä paikan johtajaa lämpenee?

      • Anonyymi

        No en todellakaan yrittänyt.


    • Jakiiba

      Kannattaa sitä omankin pään kuntoa ja syytä sun oman viehätysvoiman puutteeseen naisilla vähän arvioida, kun haukut jotain naista joka ei sulle muutama vuosi sitten lämmennyt huoraksi jollain rupupalstalla. Joku muu ois ollu vaa sillee että ok, tää muija on tämmönen, ei oo kiinnostunut, tykkää sarjadeittailla, pitää laittaa "uutta matoa koukkuun", vedessä on paljon kaloja.
      Jos alat haukkuun jotain huoraksi niin se tekee myös susta ruman.

    • Nonniihno

      Vanha keskustelu, mutta kerronpa silti omat mietteeni. Minusta tuo tarina kuulosti vähän siltä että nainen olisi halunnut tuosta miehestä ystävän ja pitikin häntä ystävänä ja sitten pettyi kun sekin mies oli käytännössä vain pillun perässä kuten ne muutkin miehet.

      • qwertyuiq

        Juuri näin ja sitten haukkuu naisen huoraksi samalla suun avauksella, kun toistelee kuinka mukava ihminen itse on. Eikä tietenkään huomaa näiden välillä mitään ristiriitaa.


    • Anonyymi

      Siellä asuntolassa asuessani huomasin että naiset ihastuivat vain ja ainoastaan niihin samoihin miehiin joihin kaikki muutkin naiset ihastuivat!

      AP

      • Anonyymi

        Toiset osaa, toiset ei!


    • Anonyymi

      Älä IKINÄ tunnusta tunteitasi ensin. Jotkut ihmiset vaan on sellaisia että kaipaavat ns. metsästystä.

    • Anonyymi

      Sellaisista ihmisistä kannattaa pysyä kaukana jotka erityisesti nauttivat suolan kaatamisesta toisten haavoihin. Se piirre ei nimittäin katoa mihinkään. Ikävä huomata että kaveri muuttuu iloiseksi, kun kerrot että et vaikka päässytkään toivomaasi opiskelupaikkaan.

    • Anonyymi

      Suunnittelen edelleen miten voisin kostaa sille huoralle sen miten ala-arvoisesti hän kohteli mua.

      T. AP

      • Anonyymi

        Laulun sanoin- "Menestys on paras tapa kostaa"


    • Anonyymi

      Kuka nimittelee ihastustaan huoraksi?

    • Anonyymi

      Älä sure.Sillä tytöllä on itsellä ongelmia.Tulee päivä jolloin hän katuu ilkeyttään .
      Niin kävi minullekin
      Paljon,paljon myöhemmällä iällä kaduin halpamaisuuttani.Min olin kostanut viattomalle ne kauheat lyönnit,mitkä olin itse saanut.Ihminen tekee niin tiedostamattaan.

    • Anonyymi

      Naisia ei nimitellä koskaan huoraksi.

    • Anonyymi

      Kunnon incel itku taas

    • Anonyymi00024

      Mitähän sinulle kuuluu tänäpäivänä:) ois mielenkiintoista kuulla kehitystarinaa, tai muuta kuulumista =)

      • Anonyymi00025

        Edelleen kokematon naisten suhteen.

        AP


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe