Ostin siistin 2005 Aven, ensimmäisen Toyotani ja vähän aikaa se kulki ihan ok mutta nyt on sellaista että kun lähtee liikkeelle niin toimii ihan normaalisti mutta sitten yhtäkkiä hidastaa tai nykii, menohalut kadoksissa. Nyt kylmillä esiintynyt enemmän kuin silloin kun olin ostanut.
Korjaamolla raapiivat päätään eivätkä löydä vikaa ja kun ei löydy vikaa niin on paha valittaa auton myyjällekään.
Vika on kiusallinen kun se perhana nyklmäisee tehot pois risteyksessä tai rampilla. Auto on 2005 1az-fse
Pätkii ja nykii
4
293
Vastaukset
- Tyyppivikatämä
Taitaa ikävä kyllä olla tyyyppivika. Myyjä on ehkä irroittanut akun hetkeksi niin koeajon verran toimii, sitten muutaman sadan kilsan jälkeen vika palaa. Tuttua juksattiin autokaupassa näin.
Visssiin joku oli saanut avun vaihtamalla ruiskupumpun, mutta kallistahan se on vaihtaa ehjää osaa ehjään. - Hyytyväauto
Samanlaisia oireita 01 mallin avessa, vikakoodia ei tullut. Muutaman kuukauden päästä jätti tien poskeen ja vika oli rikkoutunut puola. Tuli kyllä mieleen että oireiliko puola jo sitten aikaisemmin. Ostin tarvikepuolan ja se kesti muutaman kuukauden ennenkuin hajosi , joten alkuperäinen oli hankittava ja sen jälkeen on käynnit olleet kohdillaan.
- Avensis_-04_1.8vvt-i
Kyseinen moottori on niitä malleja, joihin pitää tankata E85 bensaa, E10 95 EI siis käy. Tämä voi aiheuttaa ongelmaa, mutta lähtisin tutkimaan vikaa ruiskusuodattimesta sekä suuttimista. Myös jakopään "vvt-pyörä" tai miksi sitä nyt nimittäisi saattaa olla viallinen (Volvo V40 niitä ongelmia on ollut).
- MääViilaanPilkkuu
Ei E85 polttoainetta, vaan 98E5:sta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke442604- 1252010
- 871688
- 1621309
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?681260- 511137
- 691092
- 611066
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂671004Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t32977