Rauhansana ja Rauhanyhdistys yhteen?

Miksi me vanhoillislestadiolaiset kokoonnumme eri taloissa? Emmekö voisi alkaa jo kokoontumaan samoissa tiloissa, kun opillisia erojakaan ei juuri ole. Ainoat erot rauhansanalaisen ja SRK:n alaisen vanhoillislestadiolaisen välillä on se, että jälkimmäisessä kontrollointi vain on vähän tiukempaa. Kuitenin tiedämme, että tuohon jälkimmäiseenkin vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluu myös sellaisia, jotka eivät ajattele kaikesta ihan samalla tavoin, kuin mitä SRK:n linja on.

Olen käynyt useissa vanhoillislestadiolaisten seuroissa niin rauhansanan, kuin rauhanyhdistystenkin tilaisuuksissa, enkä näe näissä joukoissa juuri mitään eroja. Molemmissa saarnataan Jumalan Sanaa ihan samalla tavalla. Ja molemmissa käy ihan tavallisia uskovaisia ihmisiä.
Minun puolesta voisimme ihan hyvin kokoontua saman katon alle!
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

NO ET SINÄ OLEKAAN KOKO MAAILMA , KYLLÄ KAI RS, ,KELPAISI MUILLEKIN ONHAN HEITÄ n.34,000 as, MAAILMASSA ..
-
TOISEKSI EI KAIKKI OLE SAMAA MIELTÄ SINUN KANSSA , MIKSEI ??
SIKSEI KUN SE ON EHKÄ TOISISTA KIINNI. KUKA HALUAA NOSTAKOON
KÄTENSÄ YLÖS ÄÄNESTYKSESSÄ. SYNNIT ON ANTEEKSI ANNETTU.,
-
VUONNA 30 jKr. JA MEILLE JÄI VAAN USKOMINEN, SIIHEN LUPAUKSEEN.
LUNASTUKSEEN . JOKA MEILLE ON ANNETTU. MAAILMAN ALUSSA. .
--

Äänestä

Nyt jumal...auta prkl ja hel..tti lopeta tuollainen ehdottelu. Me vanhoillislestadiolaiset emme kaveeraa vääräuskoisten, uskottomien ja epäuskoisten rauhansanalaisten kanssa. Stana sentään, kun edes kehtaat ajatellakaan moista, prkl.

Äänestä

Monien SRK körmyjen mielestä juuri lähimpänä olevat kuten juuri rauhansanalaiset ovat kaiken pahimpia.

Kai pelätään, että juuri he voivat ensimmäisenä viedä srk kolehtinmaksajat.

Money rules.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


12veljestä kirjoitti:

Miksi me vanhoillislestadiolaiset kokoonnumme eri taloissa? Emmekö voisi alkaa jo kokoontumaan samoissa tiloissa, kun opillisia erojakaan ei juuri ole. Ainoat erot rauhansanalaisen ja SRK:n alaisen vanhoillislestadiolaisen välillä on se, että jälkimmäisessä kontrollointi vain on vähän tiukempaa. Kuitenin tiedämme, että tuohon jälkimmäiseenkin vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluu myös sellaisia, jotka eivät ajattele kaikesta ihan samalla tavoin, kuin mitä SRK:n linja on.

Olen käynyt useissa vanhoillislestadiolaisten seuroissa niin rauhansanan, kuin rauhanyhdistystenkin tilaisuuksissa, enkä näe näissä joukoissa juuri mitään eroja. Molemmissa saarnataan Jumalan Sanaa ihan samalla tavalla. Ja molemmissa käy ihan tavallisia uskovaisia ihmisiä.
Minun puolesta voisimme ihan hyvin kokoontua saman katon alle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu