Omat hääni ovat loppuvuoden puolella.
Valitsin kaksi kaasoa, jotta yhden ei tarvitsisi juosta henkihieverissä takiani. Kumpikin ovat hyviä ystäviäni ja olen ensimmäinen ystäväpiiristäni joka menee naimisiin.
Olenko mielestäni liian ajoissa häävalmisteluideni kanssa? Olen alkanut vähitellen jo etsimään ideoita häihini, valinnut pukuompelijan, kultasepän, floristin sekä pääemännän. Halusin siksi aloittaa mahd. aikaisin, että löytäisin juuri itseäni ja puolisoani miellyttäviä ideoita ja välttääkseni viimepäivien paniikin.
Vaikka ilmoitin kummallekin kaasolle, että he ovat molemmat minulle yhtä ensisijaisessa asemassa, nämä aikuiset ihmiset riitelevät (tosin eivät minun kuullen) jo nyt siitä, kumpi on se "pää"kaaso sekä siitä kummalle tulen delegoimaan tärkeämpiä tehtäviä!!!
Olen yrittänyt olla mahdollisimman tasapuolinen ja pitää kumpaakin ajan tasalla suunnitelmistani mutta väkisinkin juhlatunnelma latistuu, kun tietää, millaista kanatappelua selkäni takana tapahtuu. Olen myös tehnyt suurimman osan alkujärjestelyistä itse, kun olen tiennyt, että tehtävä on sellainen että se herättäisi tappelua.
Kokemuksia vastaavasta tilanteesta?
Hyviä neuvoja?
Auttakaa!
Kanssasiskoni! Apua kaivataan!
4
1272
Vastaukset 4
- sisko
Mielestäni on hyvä olla liikkeellä ajoissa. Rahakustannusten tasaamiseksi sekä oman järjen pysymiseksi.
Oletko suoraan kaasoiltasi kysynyt millaista vastuuta he haluavat ja haluavatko he molemmat vetää ohjelmaa, toinen voi olla ujompi esiintymään.
Vietä kaasojesi kanssa hauska hemmottelu ilta ja tasatkaa paineet, niin ilmapiirikin paranee.- Riitulainen
Mä yhdyn täysin edelliseen mielipiteeseen... Jos kaasot on tukkanuottasilla niin ehkäpä bestman olisi oivallinen vaihtoehto seremoniamestariksi...? Pitäkää "tyttöjen iltoja" ja keskustelkaa, askarrelkaa, käykää asioita läpi yhdessä. Kyllä se siitä.
Ystäväni häitä ruvettiin suunnittelemaan jo vuotta ennen hääpäivää ja onnex niin tehtiin. Sai rauhassa punnita eri vaihtoehtoja ja mielipidekin vaihtui muutamaan kertaan, järkevämpään suuntaan... :) Välillä pystyi pitämään lepopäiviä jolloin häistä keskustelu oli "kielletty"... :)
Tsemiä häiden järkkäilyyn... :) Asioilla on tapana järjestyä :) Ja ennenkaikkea onnea suureen juhlaan :)
- eräs, vaan ei teräs
Noh, me päätettiin viime vuonna tammikussa mennä naimisiin ja häät oli toukokuussa. Eikä tullut edes kiire. Oikeasti, tärkeimmät asiat ovat kirkon varaus, juhlapaikan varaus ja viimeistään 2 viikkoa ennen hääpäivää avioliiton esteiden tutkinta. Kaikki muu hoituu tost vaan. No naisilla voi toi hääpuvun etsintä viedä aikaa ja energiaa.
- snif
Itse olen ensi kesänä toisena kaasona, enkä näe sitä hyvänä asiana. Toinen on aina paremmassa asemassa, kuitenkin... Tulevista häistä en tiedä mitään, koska minulle ei ole kerrottu, joten on vaikeaa edes olla mikään kaaso. Kannattaa siis harkita jo aiemmin kaasojen määrää! Itse olen vasta aikuisiän tuttu ja toinen kaaso on lapsuudenystävä, joten siinäkin on jo aika epätasainen yhdistelmä. Ota kaasot huomioon ja tapaa heitä yksitellenkin. Jutelkaa häistä ja tehtävistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411907Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101310- 1011057
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66761
- 33652
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.69522Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501