Puran vain ajatuksiani. Otsikko kertoo kaiken. Tiedän, ettet tätä lue. Viestikin katoaa tuonne muiden surkuttelujen joukkoon ja unohtuu parissa päivässä. Haluaisin kuitenkin vielä kysyä miksi? Miksi herätit tunteeni? Miksi monina kertoina olet pitänyt minusta kiinni, silitellyt, tullut liki, ollut kimpussani, niin kuin yksi tuttumme minulle ilmaisi? Asiasta minulle huomauteltiinkin, joten en kuvittele. Etkä kertonut tapailevasi toista? Ja teit tämän toistamiseen eri ihmisten kanssa? Ikävällä tavalla sain tietää. Varmasti aavistit, että ihastuin. Jos olisin tiennyt, olisin voinut jatkaa elämääni jo kauan sitten. En kysynyt, kun asiasi eivät minulle kuulu. En koskaan ole sinua loukannut tai muutenkaan pahaa sinusta sanonut. Toisille kerroit, et minulle. Miksi? Ja silti olemme jopa salaisuuksia jakaneet. Olemme jutelleet ja katselleet toisiamme niin, että aika Ja paikka on unohtunut. Miksi lähtiessäni annoit minulle ”lahjan”, jota en voinut harmikseni vastaanottaa, mutta jonka kanssa olit nähnyt paljon vaivaa? Ja taas pyörsin päätöksiäni lopettaa kaipaamisesi.
Kun olin jo valmistautunut sinut unohtamaan, otit yhteyttä. Miksi? Puhuimme. Miksi et silloinkaan, kun kerroin tunteistani, sanonut suoraan, että et tunne minua kohtaan kuin kaveruutta? Etkö uskaltanut sanoa mitään? Haluat olla ystävä? Itse en siihen pysty. Jos minulle kerrottaisiin tunteista, eikä niitä itselläni olisi, kertoisin sen suoraan ja heti. Ottaisin reilusti etäisyyttä. Haluat siltikin pitää yhteyttä. Olet sen osoittanut selvästi. Miksi? Haluatko minut vai etkö halua minua vai mitä oikein haluat?
Olisi mahdollisuus tavata. Teen ehkä sen, minkä parhaiten osaan. Pakenen. Kuvittelen kuitenkin omiani. Todellisia tunteita sinulla vain ei ole. Voihan olla, että olin mukavaa ajanvietettä. Tiedämme myös monia syitä, miksi me yhdessä olisi mahdottomuus. Väistyn lopullisesti elämästäsi hiljaa takavasemmalle ilman draamaa tai meteliä. Aion tehdä sen niin hiljaa, että et sitä edes huomaa. En tosin usko, että välittäisitkään. Liika on liikaa minullekin, enkä jaksa enää itseäni kiusata. Ehkä joskus mielessäsi hetken viivähtää kysymys siitä, mitä minulle kuuluu, mutta unohdat ajatuksen jo seuraavassa hetkessä. Tiedän, olen ollut epämääräinen minäkin, mutta tämä ei ole ollut helppoa. Oletkohan oikeasti onnellinen?
Kun olin jo valmistautunut sinut unohtamaan, otit yhteyttä. Miksi? Puhuimme. Miksi et silloinkaan, kun kerroin tunteistani, sanonut suoraan, että et tunne minua kohtaan kuin kaveruutta? Etkö uskaltanut sanoa mitään? Haluat olla ystävä? Itse en siihen pysty. Jos minulle kerrottaisiin tunteista, eikä niitä itselläni olisi, kertoisin sen suoraan ja heti. Ottaisin reilusti etäisyyttä. Haluat siltikin pitää yhteyttä. Olet sen osoittanut selvästi. Miksi? Haluatko minut vai etkö halua minua vai mitä oikein haluat?
Olisi mahdollisuus tavata. Teen ehkä sen, minkä parhaiten osaan. Pakenen. Kuvittelen kuitenkin omiani. Todellisia tunteita sinulla vain ei ole. Voihan olla, että olin mukavaa ajanvietettä. Tiedämme myös monia syitä, miksi me yhdessä olisi mahdottomuus. Väistyn lopullisesti elämästäsi hiljaa takavasemmalle ilman draamaa tai meteliä. Aion tehdä sen niin hiljaa, että et sitä edes huomaa. En tosin usko, että välittäisitkään. Liika on liikaa minullekin, enkä jaksa enää itseäni kiusata. Ehkä joskus mielessäsi hetken viivähtää kysymys siitä, mitä minulle kuuluu, mutta unohdat ajatuksen jo seuraavassa hetkessä. Tiedän, olen ollut epämääräinen minäkin, mutta tämä ei ole ollut helppoa. Oletkohan oikeasti onnellinen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pura sille henkilölle irl jonka nyt kuvittelet olevan. Ihan sama huudella tänne ei ole täällä.
Tulleen huutelua *kuolee nauruu*
Luuletko että sata samanlaista viestiä tänne saa sen ihmisen olemaan täällä jos hän ei ole? *nauraa jo kippurassa*
Monta vuotta jaksat penätä tuota samaa nauhaa? Aloita jo uusi elämä *tikahtuu jo nauruun*
Ensimmäinen kerta, kun kirjoitin, mutta ihan miten vaan. Purin vain ajatuksia.
Jusjust ja lehmät lentää *tirsk*
Joo. Näitä tuntuu sattuvan muillekin. Itsekin noin viikon täällä välillä pyörinyt ja myös kirjoitin omaan aiheeseen tuntemukseni, koska halusin saada paskan olon purettua jonnekin. Muutenkin kaikki muutkin asiat sekaisin just tällä hetkellä, mut mulle se on ihan perusmeininki.
Kävi niin, että menin ihastumaan, kerroin tunteeni ja siitä kaikki paska alkoi. Koitin unohtaa, mutta sitten kuitenkin hän otti aina yhteyttä. Pyysin sanoo suoraan, jos niit tunteit ei ole mua kohtaan yhtään, niin ei sekään käynyt. En saanut vastausta.
Valehtelin itelleni liian kauan, että ehkä se vaan pelkää mun tunteit, eikä sen takia vastaa niihin mitään. Kuvittelin ihan älyttömiä ja kusetin itseäni, mut silloin, kun sua Amorin ruusun piikki pistää, niin meet sekaisin siitä myrkystä. Niin ainakin minä menin.
Tiesin koko ajan, et se on pelimies, mut toivoin että se pysähtyis ja valitsis minut ja jopa välillä antoi toivoa. Se oli sitä pahinta itsekusetusta. Lopult sit teki niin paskasti, että ois pitäny oikeesti haukkuu pystyyn, mutta ei kun kerroin taas lisää blablablabla-tunteitani, ja käskin sen mulkeron vastata edes jotakin viesteihini. Ei mitään vastannut, ja nyt se välttelee mua. Onnex. Koska oon alkanut itsekin ajattelemaan muita asioita, ja saattaapa olla, että lähden tänään pyörimään yöelämään. Onneks en kerennyt antamaan sille persettä, vaan pelkät tunteeni. Ei ole niin raiskattu olo. xD
Koita päästä yli, kanssasisar. Itel oli viikon tosi rankkaa, mut alkanu helpottaa.
Mikä tuo lahja on?
Saanu lahjan et jos sä et muista sellasta antanees ni ei varmaan sit oo sulle.
Olen antanut lahjan, johon näin paljon vaivaa. Siksi kysynkin.
Jos toinen haluaa avautua, niin painukaa hiekottajat vttuun!
Osu ja upposi *tirsk*
Oletko vähän tyhmä ? *tirsk*
Elät jossain kuplassa luullen hänen lukevan nämä kun vaan paljon kirjoitat ja kertaat samaa asiaa vuodesta toiseen? *nauraa ääneen*
Oletko joku pipipää?Hae apua ja äkkiä!
Voimia sulle aloittaja!!
Itselleni vastaan. Ensimmäiset säikeet katkaistu. Murhe muuttanut sydämeen pysyvästi.
Miten te aloittaja olette puhuneet tunteistanne? Monesti ihmisillä saattaa olla hieman erilainen käsitys, että tunteista on puhuttu. Kannattaisiko keskustella kasvokkain kahdestaan. Ihmisten välilä olevat epäselvät tilanteet luo helposti tilanteita, joissa toinen sanoo jotain epäselvää minkä toinen tulkitsee sitten omalla tavalla. Itse ainakin teen niin, että jos minulle ei puhu selkeästi niin tulkitsen asian sitten omalla tavallani. En minä vaadi keneltäkään mitään selityksiä. Jos joku kokee, että toinen on tulkinnut hänen juttujaan tai toimiaan väärin niin varmaan sitten korjaa niitä.
Tähän ikään mennessä olen oppinut myös sen ettei omilla tunteillani ole niin suurta merkitystä. Vaikka tuntisin vahvastikin, rakastaisin niin jos sillä ei ole toiselle merkitystä niin thats it. Toki toivon löytäväni suuren rakkauden, johon varmaan tutustumisen myötä voisin tarttuakin, mutta tärkeää on tuntea itsensä toiselle rakkaaksi ja merkitykselliseksi ja ehkä ne omat tunteet kasvaisi sitten jonkinmoiseksi siinä.
Kerroin, että ajattelen häntä jatkuvasti, sekä niistä piirteistä, mitkä mm. saivat tunteeni syttymään. Sanoin myös tämän kestäneen jo pidemmän aikaa. Ja paljon muutakin. Mielestäni aika suoraan sanottu.
Arkistosta löytyy parempiakin.