olen perheellinen enkä enää alaikäinenkään.meillä on 3,5 vuotias lapsi.ruvennut liikaa stressaamaan oman äitini käytös.se jatkuvasti joka ikinen päivä soittelee,eilenkin 2kertaa,kun en viitsinyt vastata.eli sen pitää niinkuin päivälleen tietää mitä me tehdään.ja puhelimessa se jatkuvasti vaan haukkuu kaikkia ihmisiä minulle.työpaikkasa kavereista lähtien.mä en aina jaksasi päivittäin kuunnelle tuollaista haukkumista.mulla on itselläni pieni lapsi niin senkin kanssa on tekemistä ja tarpeeksi kuuntelemista.olen kyllä vihjannut äidilleni että ainako pitäs istua puhelimessa niin se ei usko.sitten pitäisi aina istua siellä sen luona monta kertaa viikossa.jos mä en käy siellä kolmeen päivään niin heti sen naama näkyy ovisilmässä änkii meille.se ei niin kuin tajua että minulla on nyt oma perhe.eikä se kuulu siihen enää.kai se on ruvettava valehtelemaan kaikkia menoja sille,sillä mulla kohta hermot pamahtaa kun koko ajan joku kyttää että mitä minä teen missä olen käynyt.tuntuu välillä että se kiusallaan häiritsee.että me ei saada olla yhtään omana perheenä.sitten kun sillä ei ole minkaanlaista kiinnostusta esim. ottaa lasta esimerkiksi yöksi sen luo viikonloppunakaan.eipä tuo ikinä ehota.sekin tuntuu olevan vaan kiusantekoa että mä en saisi mieheni kanssa olla kahestaan.mikä neuvoksi vai onko tollaselle äidille mitään neuvoja,kiiti.
äiti kimpussa
stressaa...
3459
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vahvat vanhemmat muuttuvat heikoiksi omien lastensa vanhemmuuden myötä. Siinä vaiheessa kun nenän niistäjää ei enää tarvita, niin tupataan neuvoineen ja touhotuksineen pirttin. Ei tosi aidosti olemaan läsnä, vaan katsomaan omaa menettyä lasta. Tartu asiaan ja kerro äidillesi tosiasiat: sinä et tarvitse enää äitiä päivittäiseen elämääsi. Lapsesi kaipaa mummoa ja sitä erilaista aikaa mitä isovanhemmuus tarjoaa.Hymistely ja pakoilu ei mene perille, päinvastoin, siitä mammaparka saa martyyrin kehää päänsä päälle, ja pahimmassa tapauksessa joudut vielä hönkimään sen kiiltäväksi ettei mene taivasosuus. Selvät sanat ja asiat suoriksi, ketään loukkamatta!
Tee selvät rajat ja kerro ne äidillesi. Jos äiti on miehesi niin miehesi täytyy ne kertoa.
Ja vaadi että hän kunnioittaa ja arvostaa niitä, ilman huomautuksia, ilman pitkiä silmäyksiä.
Sano että hän on tervetullut, mutta tämä on sinun perheesi ja sinä miehesi kanssa olette kapteenit.
Älä anna periksi kertaakaan.
Pahimmassa tapauksessa, äläl päästä häntä sisään.
Kuten minä jouduin tekemään.
Kotini on minun. Ja minä päätän ketä sinne tulee.
Kuulostaa tutulta. Mikäli otat välimatkaa, niin ovisilmässäsi kiiluu sosiaalitantta taikka poliisi. Minulla ei ole lapsia taikka perhettä, mutta omalla kohdalla mummojen sohlotus pilasi aijemmat suunitelmat. Sen sijasta, että olisin elänyt mielekästä elämää, niin jouduin kuuntelemaan puolen maailman tissi ja tussuongelmat ja koitappa arvella paljonko nuorta aikuista miestä kiinostaa mummojen hapatukset.
Nyttemmin asiaa otettaessa esille minulle ollaan sanottu, että silloinen tilenne olisi ollut jollakin tavalla normaalista poikkeaava ja että virkamiesten ahdistelu olisi perusteltu. Nyttemmin saisin tehdä mitä haluttaa. Kuten jo mainitsinkin, niin silloiset suunitelmat pilattiin ja asiat ottavat johtaakseen aina toiseen, joten tämänhetkinen tilanne on epämielekäs ja voimat ottavat ehtyykseen kun joutuu kerta toisen jälkeen verenmaku suussa kasaamaan itsensä mummojen ja pappojen hapatuksien jäljiltä.
Asioita käsitellään monesti siten, että sinussa on jokin vika, koska sinä kärsit. Todellisuudesa tilanne on se, että mikäli äitisi ei saa haluamaansa asiaa lävitse, niin tämä ei pysy housuissaan ja sinun suunitelmat pilataan vaikkapa väkipakolla, joten yhteiskunnan tulisi jo myöntää tosiseikka, että hyvinvoinnista puhuttaessa ja pyrittäessä meidän pitää takertua todellisiin ongelmiin, jotta hyvinvointiin päästään taikka hyvinvointia voidaan ylläpitää.