Kertokaa minkälaisia seurustelusuhteenne ovat. Kuinka usein tapailette uutta kumppania? Millainen uusi kumppaninne on (lapsia itsellä? jne)? Oletteko esittelleet lapsillenne?
Itselläni on tuore suhde lapsettoman miehen kanssa. Tavataan mielestäni aika harvoin, pari kertaa kahdessa viikossa. Lapsille en ole esitellyt. Joskus vain tuntuu, että nämä "kevyemmän" deittailun säännöt ovat minulta unohtuneet, kun tulee stressattua hölmöistäkin asioista. Joskus on esimerkiksi vaikea uskoa, että kyllä se taas soittaa tms. ja haluaa tavata, vaikkei kuuluisi mitään muutamaan päivään.
Itselläni on tuore suhde lapsettoman miehen kanssa. Tavataan mielestäni aika harvoin, pari kertaa kahdessa viikossa. Lapsille en ole esitellyt. Joskus vain tuntuu, että nämä "kevyemmän" deittailun säännöt ovat minulta unohtuneet, kun tulee stressattua hölmöistäkin asioista. Joskus on esimerkiksi vaikea uskoa, että kyllä se taas soittaa tms. ja haluaa tavata, vaikkei kuuluisi mitään muutamaan päivään.
Vastaukset 25
Vanhimmat
eikä tää ole mitenkään kohdistettu sinulle henkilökohtaisesti, mutta tuli vaan mieleen, että yh:t pitää aika usein asemaansa kadehtittuna vapautensa takia. Täälläkin on sata ja yks kertaa ollu väite esillä, jossa kerrotaan että yh:jia kadehditaan/heille ollaan katkeria koska ollaan ite sen vit..maisen äijän tossun alla.
Kyselenkin, miksi ihmeessä te haette uutta niin innokkaasti, siis te jotka haette? Ettekö olekaan tyytyväisiä vapauteenne tulla ja mennä kuten haluutte?
Siis en todellakaan ymmärtänyt miksi kirjoitit tuohon tuolllaisen vastauksen, oisit vaikka aloittanut uuden jutun, mutta vastaan...
Nautin kyllä siitä että olen yksin, enkä varsinaisesti hakenut ketään, kun se vaan tuli yht äkkiä eteen,niin minkäs teit, ja silloin kun hän tuli en halunnut sitoutua, mutta tarvitsin ihmistä lähelle, hellyyttä ja jne... no mä nyt kuitenkin rakastuin, Eikös olekkin hienoa.
Muuten, mä en kertaakaan ole vielä tavannut yh:ta tai nähnyt täälläkään kirjoitusta milloin Yh ajattelee olevansa etuoikeutettu tai vastaava, kyllä minusta jokainen jossain vaiheessa kaipaa toista aikuista rinnalleen, yksinhuoltajuuteenkin on niin monia syitä.
Minustakaan tämä ei oikein kuulunut alkuperäisen kirjoituksen alle, mutta...
Itsekään en aktiivisesti etsinyt uutta. Niin vain kävi. Ensin yritin olla rakastumatta, koska minullakin oli käsitys, että tämä ihana yh:n vapaus siinä menisi. Mutta eihän sille sitten mitään mahtanut - se oli menoa! Seurustelu ei silti mielestäni merkitse vapauden menettämistä. Vapaus on paljon muutakin kuin olla ei-seurusteleva! Oman seurustelusuhteeni en tunne olevan vapauteni rajoitin, paitsi että en nyt voi iskeä baarista yhdenyönseuraa. Mutta en sitä haluakaan. En asu seurustelukumppanini kanssa - se ei ole välttämätön askel aina, vaan hyvä suhde voi olla muutenkin.
"Muuten, mä en kertaakaan ole vielä tavannut yh:ta tai nähnyt täälläkään kirjoitusta milloin Yh ajattelee olevansa etuoikeutettu tai vastaava, kyllä minusta jokainen jossain vaiheessa kaipaa toista aikuista rinnalleen, yksinhuoltajuuteenkin on niin monia syitä."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000006219550
Tää tuli vastaan ihan isommin etsimättä!
On niitä täällä ja jos menet olemaan muuta mieltä, kuulet että olet häiriintynyt ja hoidon tarpeessa. Sen voit lukea samasta ketjusta, samojen yksinhuoltajien kirjoittamina.
Vaikka olen tuttu asian kanssa, en koskaan leveile kenellekään kuinka ihanaa on kun olen yh. Siinä ei ole mitään sellaista ihanaa mitä ei muillakin ihmisillä voisi olla. Se mikä siinä on erilaista on vastuu, joka kannetaan yksin. Sillä ei pääse leveilemään.
Avioliitto takana, uutta etsimässä, ja muka onnellinen elämässään? Jaa-a.
ero tulee kun mies on kelvoton (itsessä ei mitään vikaa) ja eihän kukaan uutta miestä hae, siellähän se seisoo oven takana, sen kun avaat oven vaan ja lasket sisälle.
Heh.
aloituksen muodossa, jossa mut ovat katkeria yh:jille. Ja lässyn lässyn.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000006354466
Olisi kiva kuulla muiden kommentteja asiasta!
Onko yksinhuoltajat kadehdittuja?
Kommentteja olisi kiva saada normaalissa parisuhteessa asuvilta, mutta myös yksinhuoltajilta..
Itse tiedän että asemani yksinhuoltajana ei ole kadehdittava, kaiken sen työn mikä normaalisti hoidetaan kahden aikuisen voimin hoidan yksin ei ole toista aikuista jakamassa murheita ja arki päivän ongelmia..
Hattua nostan jokaiselle yksinhuoltajalle oli se mies tai nainen!!
En niinkään usko että yh:t olisi kadehdittuja vaan ehkä enemmäkin yh:t kadehtii pareja ja muita juuri siksi että heillä on siellä mainitsemasi kaksi ihmistä jne.
Itse olen aika tuore yh-mamma ja pidän siitä...
Pidän siitä että saan olla poikani kanssa kahdestaan kun ei tarvitse tapella jatkuvasti jonkun ukon kanssa...
Poika kasvaa hirveetä vauhtia ja pidän siitä että saan olla siinä sitä todistamassa.
Se toinen osapuolihan siinä karsii mielestäni...
Kun mainitsit siitä että ei ole sitä toista siinä jolle voisi murheensa vuodattaa niin okei se on totta että siinä edessä ei ole ketään aikuista mutta itse katson viereeni ja sieltä minun onnekseni löytyy Ystävä/Kavereita joille voin asioitani purkaa tarvittaessa...
En tiedä siitä kadehtimisesta mitään sen enempää kuin että silloin kun en itse vielä sellainen ollut niin itse käsitys yh:sta oli enemmänkin pelottava kuin kadehdittava...
Mutta nyt kun olen yh niin nautin siitä taysin rinnoin...
MITES MUUT?!?
LÖYDÄTTEKÖ YH:T ITSENNE ILOITSEMASTA VAI MUREHTIMASSA TOISTA (JOTA EI OLE?)?!?
Itse ajattelin todella pelolla yh:ta mutta nyt pidän sitä enemmänkin siunauksena kuin kirouksena...
MINÄ TODELLAKIN NAUTIN SIITÄ KUN EI TARVITSE TAPELLA TOISEN KANSSA JATKUVASTI...Vaan saan keskittyä poikani kasvamiseen ja kehitykseen ja nauttia kaikista hetkistä hänen kanssaan...
(Tappeluissa olisi kärsinyt kaikki osapuolet...)
Mutta itse kysymykseen että onko yksinhuoltajat kadehdittuja niin:
Jos ei ole niin mielestäni voisi olla...heh =)
(Minä ainakin nautin siitä)
On helpompaa jos kaksi yh:ta alkaa seurustelemaan, silloin tavallaan tietää elämäntilanteen jossa on ja elää. On paljon vaikeampaa aloittaa seurustelua ja suhdetta jos toinen on yh ja toinen lapseton. Ainakin itse koen näin. Olen itse saanut lapseni jo maailmalle ja rakkaani on yhiskä jolla on kolme alaikäistä lasta. Minulla olisi enemmän aikaa nähdä ja olla yhdessä, mutta olemme päättäneet että lapset ovat nyt tärkeämpiä, joten emme näe kovinkaan usein. Tästä syystä koen hieman yksinäisyyttä ja mies taas kokee jonkinlaista mustasukkaisuutta ja epävarmuutta siitä mitä minä teen vapaa-ajallani. Näemme korkeintaan kerran viikossa, joskus emme aina niinkään usein. Ja välillä iskee epätoivoinen ajatus, josko tästä sittenkään tulee mitään, onko toinen sittenkään kiinnostunut, välittääkökään. Mutta ehkä aikaa myöten voimme myös lapsille kertoa ja voimme viettää aikaa myös yhdessä heidän kanssaan. Olemmepa sitten ainakin varmoja että haluamme olla toistemme kanssa.
Tällähetkellä olen seurustellut vasta reilun vuoden perheellisen miehen kanssa. Nähdään päivittäin, ollaan samassa työpaikassa, mut eri osastoilla.
Mä itse oon eronnu ja mulla on myös lapsia.
Kyllä me hyvin toimeen tullaan, kunhan se muija ymmärtää päästää siitä miehestä irti. Se on niin säälittävä, että miesystäväni on välillä aivan pulassa.
Julma kohtalo, mutta niin oli meillekin. Päätin, että minä vien kans perheellisen miehen, niin saa joku tuntee, miltä se tuntuu! Yhtään ei tunnu pahalta. Tääon hei hauskaa. Jos joskus itse kokee jotain odottamatonta, ei siitä selviä kuin tekemällä samoin.
Olen aina ajatellut asioista samoin, mutta ajattele kaks kertaa, tää mies on syytön sun tilanteeseen, ja vaimo vielä vähemmän!Mene itseesi, äläkä pane vahinkoa kiertämään, koska kokemuksesta sanon , et kalahtaa omaan nilkkaan vielä pahemmin!!
Mitä sanoi yksinholtajaäiti kun laittoi lapsensa karuselliin?
Pannaan vahinko kiertämään!
Joo mä tiedän, et älytöntä on kostaa täysin syyttömälle, mutta kelle sitten? Sie eukol joka meilt isin vei ei ole ketään kuka kärsii.
Ja en mä ala itse tuntee syyllisyyttä, kun kosto on se joka mut päivässä pitää kiinni.
Kun itse kärsii valtavasti, niin kun sai tehdä jollekulle saman tempun, se tuntuu tosi hyvälle.
Ymmärsin hyvin perusajatukseni.
aikas kummallisella asialla osaat pitää "hauskaa".......
Miks pitäis ite hyväksyy kaikki? Aivan älytöntä, että sulle sais tehdä kaikki mitä ikinä lystää, etkä piittais siitä mitään? Suahan vois kaikki käyttäähyväks ja tehä sulle mitä ikinä, kun se on susta ok!
IP:si on selvitetty, olet Pauli.
Suomessa naisella ei saa olla miehen nimeä!
..että satutat tavallaan viattomia siitä syystä että sinua on satutettu..sillä se helpottaa,tottakai ja tietysti...no jossain vaiheessa tää miesystäväsi valitsee perheensä ja unohtaa sinut.kenees sit TAAS sattukaan..??hei,nyt kannattais jo tsekkailla valmiiksi uus ukkomies kikariin niin voit sit lennos vaihtaa...ettet vaan joudu katsomaan tosiasioita silmiin,sehän saattais vaikka olla ihan terveellistä...
No viattomiahan mekin olimme kun se liuhuhäntä satutti meitä! Sillä ei ollu mitään oikeutta.
No itse asiassa, kerrasta oppii, ja osaa kaikkeen varautua, kuin myös minä. Olen sitäkin ajatellut, joten en olekkaan täysillä tässä suhteessa mukana. Pikkuhiljaa mennään, ja katsellaan miten käy.
Seurustelen hänen kanssaan, kun pidän hänestä, meillä on kivaa yhdessä ja kun joku vaan tossa on ja saan kostaa, miettimistä jollekulle, miltä tuntuu.
Jos hän lopettaa ei se haittaa, onhan noita ukkomiehiä muitakin.
Onko Pauliina niin, että jos jossain joku ampuu vaikkapa jonkun miehen, niin miehen leski on oikeutettu ampumaan sinun miehesi?
Logiikkasi mukaanhan hänen on jollekin se kostettava. Sinä hyväksyt sen?
Menisit mieluummin peilin eteen ja miettisit miksi se liuhuhäntä vei sinun miehesi. Mitä hänellä oli sellaista mitä ei sinulla ollut?
Ei kukaan liuhuhäntä vie mitään jos asiat ovat parisuhteessa kunnossa.
Oikeastaan tuo sinun ajatusmaailmasi kertookin sen miksi mies mieluusti menee jonnekin muualle.
Provoksi epäilen tätä sen vuoksi, että ei kukaan täyspäinen mies ala seurustelemaan noin pienillä aivoilla varustetun naisen kanssa. Eli ei se sinun nykyinen ukkomiehesi kauaa sinua katsele, se on varmaa.
Nyt ei ollu kysymys väkivallasta,vaan ihmissuhteista hyvä ukkomies!
Sanompa vain, että miks mun pitäsi hyväksyy itselleni ja lapsilleni kohdistuva vääryys reagoimatta, jos joku tieten tahtoen tekee meille vääryyttä? Mikä sen oikeuttaa???
Itseasiassa hänellä ei ollut juurikaan mitään. Ei edes lapsia, joten se olis se vapaus mikä teitä miehiä kiehtoo. Kun lapset häiritsevät isiä, niin vapaa nainen on heille silloin niin helppo, että ei siinä muuta mietitä!
Minun ajatusmaailmani? No miehillä ei edes ajatusmaailmaa olekkaan. He eivät ajattele, miten heidän toimintansa vaurioittaa omia lapsiaan. Ja sitten itketään vähän ajan kuluttua takaisin, kun se lepakko ei ollutkaan sitä mitä odotti! Mutta luoja meitä varjelkoon ottamasta heitä enää takaisin!
Kuten sanoin, olen varautunut kaikkeen, joten kovin vakavasti en itsekään tätä juttua ota, jottei putoisi liian korkealta. Kunhan nyt vähän kiusottelen ja annan takaisin minua kohdanneesta vääryydestä. Jos jotain tulee, niin hyvä niin. Saapahan muutkin tuntea mitä on menetys, ja kiva joskus nähdä miten lasten elämä muuttuu kun isä vaihtoi lapsensa lumppuun!
Mutta kyllä lapset muistaa, ja innolla odotan sitä aikaa, kun isi huomaa, että lapset ovat kasvaneet hänen elämästään lopullisesti pois!
Niih..
kysymukseen... itse aloin seurustella yh isän kanssa.kaverin kautta tutustuttiin ja ihastuttiin.en edes tiennyt että hänelläkin lapsi.alussa käytiin vain kahvilla toistemme luona,sitten he alkoivat käymään melkein päivittäin lopulta joka yö...jo 2kk päästä melkein asuttiin yhdessä! oma mielipiteeni on että tutustuttaa ensin mies lapseen,jos he tulevat toimeen niin sen jälkeen vasta miettiä seurustelua.pyydä vaikka mies kotiisi kahville "kaverina",lasten kotona ollessa.sitten tiedät onko hän valmis isä puoleksi vai haluuko vain satunnaisia tapaamisia.et varmasti itsekkään jaksa kauaa epätietoisuutta tuleeko seurustelustanne joskus jotain vai ei... en tarkoita että olisi mikään kiire seurusteluun ,mutta sain semmoisen kuvan että et ole miehen kanssa pystynyt vielä puhua "suhteestanne"...
Täähän on tietenkin jokaisen oma asia mutta minun mielestäni mies pitäisi VIIMEISTÄÄN siinä vaiheessa tutustuttaa lapseen kun rupeat edes miettimään mitään vakavampaa...
Itse tekisin niin päin että kun tapaan miehen niin ensin "näytän" lapseni miehelle ja miehen lapselleni ja mikäli lapseni ei siitä muttia sano niin sitten voisin miestä ehkä alkaa tapaamaan enemmän...
Mutta kuvittele tilanne että seurustelet jo vakavastikkin jonkun kanssa mies todennäköisesti tietäisi lapsestasi mutta ei ole nähnyt ja lapsesi ei ole nähnyt miestä niin mieti tilanne että kun he viimein tapaavat niin lapsesi ei pidäkkään miehestä...
MITÄ TEET?
Olet jo ihastunut, kenties jo rakastunutkin niin on siinä tilanteessa vaikeampi päästää irti (tai en sitten tiedä meinaisitko päästää miestä menemään vai et mutta niin minä tekisin) mutta alussa se olisi paljon helpompaa...!