EOK:n seuranta- ja valvontailmoitus 11/2016

Täytyy myöntää, että olen laiminlyönyt oman seuranta- ja valvontailmoitukseni. Mutta onhan vikaa ollut myös seurattavassakin.

http://eok.fi/
EOK:n sivuilla viimeisin päivitys on liittokokous 6.8.2016. Luulisi yhdistyksen toimiva, hallituksen kokoontuvan silloin tai tällöin ja kokouspöytäkirjoja syntyvän. Niissä nyt olisi edes jotakin kertomista. Mutta nämä sivut kyllä ovat kuin pystyyn kuollut Josef Mengele. Jospa Facebookissa menisi vilkkaammin?

https://www.facebook.com/eok.ry/
Täällä sitä vasta aivokuollut tunnelma onkin. Viimeinen oma päivitys on viime kesältä. Vasemmalla kädellä tosin on uudelleen jaettu jonkun muun tekstejä, mutta sitäkin on jaksettu tehdä vain noin kaksi kertaa kuukaudessa. Yhtään sanaa omaa tekstiä ei ole jaksettu kirjoittaa lähes kuuteen kuukauteen.

Mitä näille nyt sanoisi. Taidanpa vain hyräillä laulua:
Kaislikkoon vene on jäänyt, viikate myös ruostumaan.
Pihapuun oksissa soittaa, Junttu vain lauluaan.

0

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

        Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        383
        914
      2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

        heti asumaan? 🛒
        Ikävä
        102
        875
      3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

        Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
        Kansallinen Kokoomus
        201
        718
      4. Mitä odotat kohtaamiselta?

        Niin, otsikossa kysymys.
        Ikävä
        80
        680
      5. Samassa kylässä asuu yks mies...

        Jota en voi sietää... yök!
        Ikävä
        70
        649
      6. Olet kuin minä

        Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
        Ikävä
        50
        635
      7. Mitä kaivattusi

        pelkää? 👻
        Ikävä
        66
        634
      8. Sanotaan se sitten tässä

        Rakastan sua mies varmaan.
        Ikävä
        36
        620
      9. Mä olen tosi

        Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
        Ikävä
        38
        609
      10. Sinun silmiisi kun

        Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
        Ikävä
        43
        581
      Aihe