Kun selkeästi ajatteleva henkilö lukee näitä palstalle kertyviä kirjoitteluita, ei voi tulla muuhun käsitykseen kuin, että ainakin osalla kansasta on varsin vakavia ongelmia oman henkilökohtaisen elämänsä hallinnassa.
Tämä samankaltainen ihmisryhmä ja osittain jopa samat ihmiset on pesiytynyt lähes päivittäin ja öin oireilemaan myös Ingles-palstalle.
Tässä kuitenkin muutamia thaimaan osalta, joka palsta on avoin ilman ikärajaa, mutta sanavalinnoiltaan törkeysluokkaa, joka ylittää satanolla sairaimmatkin seksipalstat.
Selkeästi on huomioitavissa muutamia seuraavia oireiluja, koska kaikkea on mahdoton tehtävä tähän purkaa:
1.
Toisten toisilleen tuntemattomien ihmisten haukkuminen on yksi pääteemoista.
2.
Hyvänä kakkosena ilmenee seksivittuilut.
3.
Thaimaalaisten naisten arvostelu on myös yksi pääaiheista, vaikka varsin moni matkailee juuri naisten takia, kuka asianmukaisin tarkoituksin ja kuka sairaita mielihalujaan tyydyttämään.
4.
Moni ilmoittaa matkailleensa vuosikymmeniä ja toiset asuvat vakituiseen, mutta palautteen sisältö ei tuota tue.
5.
Yhdelle ryhmälle on äärimmäisen epämieluisaa, että on myös olemassa thai-suomi aviopareja, joilla elämä on ok.
6.
Visakortin toiminnankin suhteen, vaikka jokainen korttia oikeassa koneessa käyttänyt tietää sen toiminnan, tällä palstalla riidellään että kaikilla ihmisillä tulisi olla luottoa ja jos ei ole, hänellä on leluvisa.
7.
Sairain ilmiö kuitenkin täysin kiistatta on se, että tälle palstalle on pesiytynyt oireilemaan ihmisryhmä, jotka itse todellisessa elämässään ei ole koskaan ensimmäistäkään kertaa käynyt thaimaassa ja heidän pääaiheenaan on toisten itselleen tuntemattomien ihmisten arvostelu aiheilla, kehon rakenne, työllisyys, te-toimisto ja kela, sekä tietysti seksuaalinen suuntautuminen pippelin mittojen ilmoittelua unohtamatta päivittäin eri nimimerkeillään.
8.
Sitten on myös oma ryhmänsä kuten Tapsapallomerest ja joku joka on päätynyt numerosarjanimerkkiin.
Nämä heittelee päivittäin aloituksia mitä ihmeellisimmistä aiheista Tapsalla varsinkin ollen varsin kattava aihealue uskonnosta politiikkaan ja varsinkin kopioiden mitä erilaisimpia uutisia ja videoita linkeiksi osoittaen ainakin sen, että hän käyttää varsin paljon aikaa näiden etsintään ja ainakin itse niitä katselee.
9.
Joku omaksi mielihyväkseen on päätynyt myös kirjoittelemaan toisen käyttämällä nimimerkillä, joka minimissään osoittaa ainakin sen, että kyseistä henkilöä on ärsyttänyt tämän toisen kommentit.
Luetteloa voisi jatkaa, mutta tämä riittänee minun osaltani, koska palaute mikäli palautetta tulee, minä lienen pizzanaama resuperse reppana ja nähtäväksi jää thaivaimoni arvostelu sekä tietysti seksuaaliset taipumukseni.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Laitoit liian tiukan tälle porukalle.
Thaimaan palsta on idioottien oireilukanava, jota pitää elossa kaksi tai kolme mielenterveysongelmaista keskustellen itse itsensä kanssa vaihtaen nimimerkkiään ja rooliaan, johon sarjaan toki muutama antaa omia kommentteja niiden jääden ilman vastakommentteja, koska ne ei ruoki idioottien tarkoitusta.
Ei ole myöskään poissuljettu, että oireilukanava olisikin jopa vain yhden idiootin ylläpitämä, joka kokopäivätyökseen työstää eri aiheita niiden kuitenkin päätyen aina tavalla tai toisella idiootin itsensä mieliaiheisiin joista yksikään ei ole positiivinen thaimaan matkailua palveleva.
Taas on yö vietetty, toiset nukkuen ja toiset varsin aktiivisesti oireillen mieliaiheidensa parissa.
no monellako nimimerkillä tänäyönä vedit?
Kykeneekö Pallomahaläski kommentoimaan yhtä fiksusti myös itse aloittajan näkemyksiä ?
Se onnistuu esim. selaillen ensin viime vuorokauden kommentit eri keskusteluista ja sitten rakentaen niihin perustuen oman korkeatasoisen mielipiteen.
Todella sairasta porukkaa.
Onnex ihan oikeassa elämässä pysyvät suomessa.
Ei yksinomaan sairasta, vaan ennätyksellistä idiotismia mielisairaiden pesiytyessä matkailupalstalle oireilemaan.
Annatteko leidarin ajaa teitä?