Mikä mua vaivaa? Masennus??

Ahdistunut_

Oon 16-vuotias tyttö. Käyn lukion 1. luokkaa. Mulla oli ysin lopussa hirveästi stressiä. Kun kesäloma alkoi en tehnyt muuta kuin olin koneella tai makasin sängyssä. Olin myös melko alakuloinen ja ahdistunut.
Lukion alettua olin edelleen vähän alakuloinen ja mua ahdisti, mutta kävin siellä kuitenkin ihan mielelläni ja jaksoin opiskella siellä. Mulla ei kuitenkaan ollut melkein yhtään motivaatiota tehdä läksyjä. Joka kerta, kun tulin kotiin, olin ihan poikki enkä jaksanut tehdä muuta kuin olla esim puhelimella.
Tossa lokakuun alussa mä aloin olla hieman iloisempi, mutta edelleen mulla on ahdistusta ja oon joinakin päivinä tosi alakuloinen. Edelleenkin mun on vaikea aloittaa läksyjen tekoa tai keskittyä niihin. Ajatus siitä, että mun on pakko tehdä jotakin, ahdistaa mua, jonka seurauksena jähmetyn enkä kykene tekemään mitään.
En tiedä voisiko nää ongelmat johtuu siitä, että oon lievästi autistinen ja sen lisäksi mulla on vielä ADD. Toisaalta mulla on kyllä käytössä ADHD-lääkkeet ja siitä huolimatta mun on vaikea keskittyä tai aloittaa läksyjen tekoa.
Oon myös jatkuvasti hyvin huolestunut jostain mut en tiedä mistä.

11

507

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psykologi? Lääkäri?

    • Kylmis_

      Lääkäriin mars!

    • luin_itseni_hulluksi

      Ekana tuli tuosta mieleen, että miks menit lukioon jos läksyjen teko ei yhtään kiinnosta. Lukio on just sitä pelkkää läksyä ja esseetä ja kokeeseen lukemista. Olisit menny ammattikouluun. Valinnut sellasen linjan missä saat tehdä jotain kiinnostavaa. Sellanen tunne että on ihan väärässä paikassa, on stressaavaa ja ahdistavaa ja johtaa ennen pitkää masennukseen ja burn outiin. Mulle kävi just niin kun annoin muitten ihmisten määrätä ja päättää. "Meidän tyttö menee nyt lukioon. Meidän tyttö menee yliopistoon. Nyt sillä on jo korkeakoulututkinto. Sitten kun meidän tyttö väittelee..." No, ei väitellyt vaan makasi hullujenhuoneella. Siis ensi merkit burn outista pitää tunnistaa ajoissa, eikä vaan jatkaa sellasen tekemistä mitä ei halua tehdä.

      • Usein vanhemmat käskevät sinne lukioon.

        Ilman vanhempia pitäisin kymmeniä välivuosia.


      • Ahdistunut_

        Siis mä ihan itse halusin mennä lukioon ja kyllä mua kiinnostaa mutta voimat ei vain aina riitä. Ammattikouluun en voi mennä, koska en tiedä mitä haluaisin tehdä.


      • ei.oteta.tähä.aikaa

    • Moikka Ahdistunut_!

      Oletko ajatellut mahdollisuutta kääntyä koulusi terveydenhuollon puoleen? Psykologin kanssa voisi keskustella ja etsiä ratkaisuja läksyjen teon sujumiseen ja lukio-opiskelussa jaksamiseen. Mainitsit, että lääkkeistä huolimatta keskittyminen on vaikeaa, voisiko asiasta puhua esimerkiksi terveydenhoitajalle?

      Mukava kuulla, että olet kuitenkin tuntenut olosi iloisemmaksi. Ajoittaiset alakulon tuntemukset kuuluvat elämään, vaikka se ei tunnukaan mukavalta.

      Rentouttavaa pian alkavaa joululomaa ja jaksamista!
      Anni ja Susuna, Kajaanin NettiSaapas

    • Kylmis_

      Paras neuvo: Älä kysy apua suomi24:stä: Pahimmillaan joku "kirkkokuulolla" pappi tulee päivittelemään oloasia, puhuu paljon,muttei sano mitaan.

      • No sanoo sentään jotain kivaa yleensä, toisin kuin sinä.


    • Wwjnl

      Moi!
      Suosittelen myös että käyt juttelemassa ammattilaiselle. Jo pelkkä puhuminen helpottaa tosi paljon ja saatat saada itsekin kiinni siitä mikä sulla sit oikeasti masentaa.

      Jos elämään kuuluu pelkkää koulua niin itse kukanenkin siinä masentuu, kannattaa keksiä vapaa-ajalle jotain tekemistä, mutta kannattaa myös ajoittaa kouluhommat niin, että ne etenevät. Ota vaikka tunti päivässä että laitat puhelimen äänettömälle ja eri huoneeseen jotta pystyt keskittymään kouluhommiin. Saattaa olla että olet ahdistunut jo siitä, että tiedät et sun täytyisi tehdä koulujuttuja, mutta kulutat aikaa vain puhelimen ääressä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      211
      2088
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1247
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      34
      688
    Aihe