Heinäveden puukirkkoa on kehuttu komeaksi ja liki ainutlaatuiseksi savolaisten herranhuoneiden joukossa. Enpä siitä minäkään halua pahaa mainita (yks`hailee näin seurakuntaan kuulumattomalle). Temppelin korkea torni näkyy kauas Kermajärven selälle selkeänä päivänä. Erään tarinan mukaan rakennuksen torniin takertui muuan kiireinen matkalainen, joka halusi tulla kirkonkylälle laskuvarjolla.
No, sitten varsinaiseen asiaan. Sitä olen ihmetellyt, miksi monet kirkot sijaitsevat korkealla mäellä? Näin myös Heinäveden uljas pyhäkkö. Muistan äitivanhani manailleen usein sitä, kun "ehtoolliselle on niin vaikea kavuta konttaisilla jaloilla".
Liekö seurakunnan uusi esipaimen tutkinut tätä asiaa; ja jos niin millaisin johtopäätöksin?
Onko muinoin mahdollisesti ajateltu, että sanan ääreen pyrkivä on kuitenkin edes keskisuuri syntinen, jonka on kärsittävä tämäkin mäen kapuaminen sen eteen, että saa kuulla lohtusanat tulevasta sijaintipaikastaan tuonpuoleiseen siirryttyään? (Kärsi, kärsi. Kirkkaamman kruunun saat).
Tätäkin mietin iltaisin, kun houkuttelen unta kroppaani.
Miksi kirkko on usein mäen päällä?
15
3259
Vastaukset
- Tietäjä123456789
Kirkonkellojen ääni on kuulunut aikojen alussa kauemmas ja näkynyt myös. Luulen että asia on näin. Veneellä tullessa näkynyt hyvin jne.
- Kirkoton
Siis, että suunnistamisen takia. Kuinkahan kaukaa tämänkin tapulin ääreen on tultu hetken mielijohteesta (näkyvyys, kellojen pauhu). Kallistun edelleen rankaisuajattelun puolelle.
- pintaa.syvemmälle
Tulee myös merkittävää säästöä salaojituskustannuksissa
- salaisetkiemurat
Onkohan kyyditsijät ottaneet vauhtia kirkon@mäeltä ja hupsheijaa piilossa varmaankin loppuikänsä, kuin näyttää puhumattomuuskin olevan in myös tätäpäivää rikoksen jälkeen.
- Kirkoton
Vauhtia kirkonmäeltä? Tosiaankin. Äskettäin näin, kun aikamiehetkin ajoivat mäkiautolla kirkonmäeltä alas Kermanrantaan asti. Onpa aikoihin eletty.
Meillä oli kakarana sadan metrin mäki erään rinteen soratiellä. Ei sitä tohtinut täysillä lasketella ei kesällä eikä talvella.
Kyyditsijät? Olisivatko hakeneet vauhtia kirkolta asti esim. O. Happosen kyytimatkaan? - vanhakansalainen
MV-lehtikin ajantasalla kyyditsiijöistä, lukekaa..
- Anonyymi
Ei ole lainkaan ajateltu, että monen vanhuksen tai muuten vaivaisen voi olla lähe s mahdoton kavuta mäen päälle, voi käydä hengen päälle. Kirkon , niin kuin muidenkin rakennusten suunnnittelijat ovat nuoria terveitä ihmisiä,jotka eivät vanhuuden vaikeuksist ymmärrä mitäänä. kirkko nääkyy kauas korkealta, se on ollut tärkeää, rangaistusajattelu on typerää kristinuskon ja kristittyjen demonisointia.
- Anonyymi
Vanhukset pääsi hevosen rattaissa/reessä kirkonmäelle,se joka ei kyenny enää niihin nousemaan sai jäädä torppaan laatikon pohjalle makaamaan.
- Anonyymi
Sieltä kuuluu kirkkoon kutsu kun kellot soittavat sävelmää!
- Anonyymi
Lähempänä taivasta luulisin..
- Anonyymi
Hieno kirkko meillä ja varsinkin nyt kun remontti valmistuu
- Anonyymi
Vittuilua huonokinttusille!sitä se on ollu.papithan on kyyvitty hevosella.
- Anonyymi
Näkyvyyden takia.
- Anonyymi
KOMEA JA KAUNIS KIRKKO ON.SAADAAN OLLA YLPEITÄ.KELLOT KUULUNEET KAUAS JA MITEN KAUNIIT NÄKYMÄT.EI OO KAIKKIALLA TUOMMOISTA.ON HYVÄT KIRKASTUSJUHLAT JOKA SUVI.VAIN KORONAVUONNA EI OLLUNNA.OLLAAN YLPEITÄ UPEASTA KIRKOSTAMME.
- Anonyymi
Nykyasukkaat mahtuu seurikselle,kirkko on tyhjänpanttina ja kallis ylläpitää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka882513- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww831391EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje121206- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta102791Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe34785- 54783
- 30706