Mies juo päivittäin

Alkoholistinvaimo

Miehen alkoholinkäyttö on vaan kasvanut vuosien varrella. Ikää 56 v. Kaljaa menee ja joskus viiniäkin, (harvoin väkeviä, mutta joskus niitäkin) tölkkikaupalla päivittäin. En enää edes muista milloin olisi ollut selvinpäin illalla.
Vatsa on usein sekaisin. Viime viikolla kärsi harvinaisen kovasta suonenvedosta jalassa ja jostain kovista kivuista (ei kertonut mikä paikka kipeä, enkä saanut lääkäriin) monta päivää.
Eilen alkoi taas kalja maistumaan.
Ruokailu on aivan olematonta. Ei voi kuulemma syödä enempää, jos lihoo. Välillä mennään pelkällä makkara-leipä linjalla ja ruoka todella yksipuolista. Mitään lisäravinteita ei suostu käyttämään. Muun perheen kanssa ei suostu syömään, eikä yleensä edes samaa ruokaa. Ei edes jouluna. Haukkuu suurinpiirtein kaikki ruoat, mitä teen. Kahvia juo n. ison termospullollisen päivässä.

Hänellä on oma toiminimiyritys, mutta nykyään ei jaksa työskennellä kuin 2-6 tuntia päivässä ja välillä on päiviä, jolloin ei mene työmaalle ollenkaan.
Ajoittain on tullut kännissä jostain naapurista kotiin autolla. Asutaan siis maalla.

Ei hoida itse yrityksen paperiasioita, tai/ja laskutuksia itse, eikä maksa koskaan laskuja (minä hoidan kaiken), koska
ei osaa käyttää tietokonetta, eikä edes halua oppia. Tietokoneen saisi hänen mielestään hävittää kokonaan. Sellaista ei kuulemma kukaan tarvitse. Etenkin kännissä ottaa asian usein puheeksi.

Autot on korjannut tähän saakka itse, mutta nykyään on alkanut juoda samalla kun korjaa ja hommat ei aina oikein etene.

Itse elätän siis nykyään suurinpiirtein käytännössä koko perheen, 800 euron kk tuloilla. Sossusta en saa mitään miehen toiminimen takia, jota hän ei suostu lopettamaan, vaikka viimeisen 1,5 kk sisällä palkkiot ovat olleet ainoastaan 500 €. Ja jos saa enemmän rahaa, niin niitä ei kuulemma saisi mihinkään yhteisiin menoihin käyttää. Ei osta lapselle juurikaan ruokaa, saati että haluaisi osallistua mihinkään muuhunkaan. Lääkkeitäkään ei kukaan kuulemma koskaan tarvitse (vaikka lapsella astma, mutta sekin kuulemma minun keksimäni).

Jotain rahaa hän ottaa ohi myös käteisenä, joka mahdollistaa juomien oston. Kun olen kirjoittanut jonkun suuremman laskun, niin siitä on yleensä heti pitänyt vähentää väh. 500 €, joka on maksettu jo aiemmin käteisenä.
Nyt en ole saanut häneltä laskujen tietoja aikoihin. Yhtenä syynä se, että kuulemma saattaisin käyttää rahoja johonkin. Edes toiminimen YEL- vakuutuksia ei haluaisi maksaa. Muutama asiakas on tältä vuodelta laskuttamatta. Toisaalta mies ei näytä saavan muistiinpanoistaankaan enää mitään selvää, eikä saa hommaa millään etenemään. Pyörittelee papereita (jotka kamalassa kaaoksessa, vaikka olen hänelle lukuisia vihkojakin ostanut, niin lopulta irtolehtinä kaikki), eikä mitään tapahdu, tai tapahtuu hitaasti ja jotain jää varmaan aina laskuttamatta, mutta sillä ei hänen mielestään ole mitään väliä.

Kännissä on iän myötä alkanut myös olemaan aika ilkeä ja haastaa riitaa, varsinkin rahasta. Ajoittain tuntuu jotenkin hitaalta ja ikäänkuin olisi jossain muissa maailmoissa. Ei ymmärtä mitä hänelle puhuu, nukkuu välillä paljon. Sotkee kaikki paikat. Aamuisin ei pääse minnekään ennen klo 10-12, mutta toisaalta saattaa sitten taas valvoa yöllä katsoen telkkaa, joka on nykyään päällä vuorokauden ympäri miehen ollessa kotona.
Etenkin viinonloppuna saattaa viettää 24 h putkeen sängyssä. Joskus on selviä muistikatkoja.

Sukulaisiinsa ei pidä enää minkäänlaista yhteyttä.

Olen miettinyt eroa, mutta mies ei halua, eikä halua lähteä talosta minnekään. Minä ja lapsi (teini-ikäinen) haluamme myös jatkaa maalla asumista. Lapsi ei halua pois, eikä eroon kavereistaan, eikä luopua lemmikeistään, joita ei voisi mukaan ottaa.

Mitä tällaiselle ihmiselle voi tehdä?

16

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No-Mercy

      Taitaa olla paska äijä. Ei sellaiselle mitään voi tehdä.

      Halusipa tai ei ja suostuupa tai ei, niin lähde lätkimään ja jätä se lärs'pepi makaamaan sinne sohvanpohjalle. Muutaman vuoden se siinä vielä piehtaroi ja ihan loppusuorallaan rypee ulosteissaankin, kunnes potkaisee tyhjää.

      Ei ole Sinun velvollisuutesi huolehtia tuollaisesta gubbesta eikä Sinun tarvitse sitä mitenkään sääliä.

    • Pähkäilyä

      Muutama vuosi vielä niin teini lähtee kumminkin opiskelemaan, töihin tms. ja jättää lemmikkinsä sinun vastuullesi. Kaverit häipyvät myös.
      Teinikö sinun elämästäsi määrää. Vastuuta hänkään ei voi siitä kantaa. Onko hänen nyt sitten niin mahdottoman hyvä olla moisessa kodissa.

      Eiköhän se sun äijäs piakkoin sekoa siinä määrin että on vaarallinen sinulle ja lapselle. Vaarallinenhan se jo henkiselle terveydellenne on, mutta onko jatkossa myös fyysistä vaaraa tulossa. Pakkohoidon paikka silloin.

      Eron tullessa jomman kumman on muutettava. Onko asunto/talo oma vai vuokrattu jne... Onko avioehtoa. Onko velkoja. Kulutusluottojen vastuu kuuluu kait avioliitossa molemmille.
      Pidä huoli, että pystyt näyttämään toteen millä rahoilla olette eläneet ja kulunne kustantaneet, jos hän haluaa asioita eron koittaessa mutkistaa. Avioliitossa molemmilla on taloudellinen vastuu toistensa ja yhteisten lasten elannosta.

      Taitaa firmankin asiat olla sillä tolalla, että sinuna pesisin käteni jo koko sopasta, enkä laskuihin/rahojen käsittelyyn tai muutoinkaan firman asioihin sormineni sekaantuisi.
      Oletko firman hallinnossa papereihin merkittynä. Sinun ei pidä osallistua välistävetoihin/verorikoksiin ja muuhun sellaiseen kähmintään. Yhtiömiehenä ja yhtiökumppanina sinun tulisi puuttua väärinkäytöksiin ja epäselvyyksiin virallista tietä. Äijän kanssa kinaaminen ei ole se virallinen tie tässä tapauksessa. Kyllä hän sinusta syyllisen vääntää, koskapa raha asiat häntä kaihertavat jo nyt. Pahimmassa tapauksessa olet oikeastikin rikoskumppani kun suostut moisiin rahasotkuihin firmassa. Hämäräperäisellä tolalla ovat asiat. Varo!
      Näihin kaikkiin asioihin tarvittais oikeita lakineuvoja eikä vaan mun pohdintaani.

    • Tirskulintu

      Niinhän alkkikset ajattelevat raha-asioita. Kaikki muu on turhaa ja haaskausta, kunhan vaan viinaan rahaa riittää.
      Millään muulla ei ole väliä. Ei akalla, kakaralla, kodilla, rehellisyydellä, ei hänellä itselläänkään... yhtään millään muulla ei ole merkitystä kuin alkoholilla.

    • PAKENE

      Osta potkukelkka ja pakene! Pakene henkesi edestä! Heti!!

      Toimi!!!

      Varaa muonaa potkukelkkasi kyytiin ja lyki kelkkaasi pohjoiseen. Lyki valtateitä niin, että kipinät sinkoilevat kelkan anturoista asfalttia vasten.

      Älä pysähdy äläkä katso taaksesi. Pysähdy vasta Jäämeren rannalla, Hammerfestin viimeisellä harjanteella. Siellä olet turvassa kauhealta mieheltäsi.

    • Rohkene

      Sinun olisi nyt ehdottomasti miehellesi laitettava valinnan paikka,valitseeko päihteettömän elämän ja ryhdistäytyy,vai jääkö yksin ,kun sinä ja lapsi lähdette.Ei sinun kannata tuhlata elämääsi alkoholistin kanssa,ajattele myös lapsesi tulevaisuutta.Jos miehellesi perhe on tärkeä ,niin kenties tiukan keskustelun jälkeen sinä ja lapsesi viette voiton alkoholista miehesi elämässä.Älä anna tilanteen enää jatkua entisellään,vaan tartu toimeen heti.Ole kuitenkin varovainen jos miehelläsi on taipumuksia väkivaltaiseen käyttäytymiseen kun hänet laitetaan tekemään "päätöksiä".

      • jgbuyh

        Jos uhkaa lähteä, on sitten kans lähdettävä jollei pysyvää parannusta tilanteeseen tule. Muutoin uhkailulta ja kaikelta puheelta putoaa pohja saman tien.
        Tokihan alkkis itse lupaa ihan mitä vaan, ei hänen puheissaan ole mitään uskottavuutta olemassa. Mut se onkin kokonaan toinen juttu.


    • gfdghj

      Viisainta olisi, että pistäisit välisi poikki lapseesikin. Hänellä on isänsäalkoholistigeenit. Juoppo hänestäkin tulee, joten hankkiudu samalla hänestäkin eroon.

      • Pidä.itsestäsi.huolta

        Ilkeästi sanottu, mutta totta toinen puoli. Lapsi tottuu näkemään tilanteen normaalina. Jos hänellä itsellään on kutakuinkin hyvin asiat, isä ei riehu humalassa, ei ole väkivaltainen, äiti hoitaa huushollin, lapsella on ruoka pöydässä, lemmikit ja kaverit lähellä, hän on osaansa tyytyväinen.
        Hän ei saa tottua! Hänelle ei pidä sallia tätä, että on ihan OK perhemalli. Kun hän alkaa joskus ehkä naukkailla kavereittensa kanssa, et saa miehestäsi mitään tukea lapsen ohjaamiseen. Hän on suorastaan tyytyväinen, kun jälkikasvusta tulee kaveri. Yhdessä voidaan sitten asettua äidin pakkovaltaa torjumaan!
        Lapselle pitää saada toinen ympäristö, sinun pitää huolehtia itsesi pois miehen firmasta, jos olet siinäö osakkaana. Jos et, sinun on saatava palkka tekemästäsi työstä, ja siitä on maksettava sinun eläketurvasi. Et voi tehdä ilmaiseksi miehen kirjanpitoa ja laskutusta.

        Suosittelen, että otat selvää, mistä saisit apua ja oikeita neuvoja tilanteeseesi. Oikeusaputoimisto? Verovirasto? Joku puolueeton ammatti-ihminen joka tapauksessa.
        Sinun on aika ajatella nyt itseäsi. Niinhän miehesikin tekee.


    • Kokemus36

      Lähe kävelemään. Saat itse hankaluuksia tuollaisista

    • tunteetpelissä

      Jotenkin niin tuttua.Oman miesystävän juominen on hillitöntä.Juo tunnissa aikamoiset määrät.On aivan pihalla.Aikuinen ihminen ei edes häpeä,vaikka kastelee sänkynsä.Tai se häpeä ei kanna siihen seuraavaan kertaan.Lisäksi hänellä on ystäviä joita hän kuljettelee autolla,ja nämä ihanat ihmiset maksavat viinoilla tahi antavat sitä rahaa,jolla haetaan viinaa.Minä kerään vain voimia,että jaksaisin lähteä.

    • hhjkjhgf

      Sitte heräsin sidukka purkki kädessä soffalta kuset housuissa, ja mietein ei vittu mulla mitään miestä oo.

    • Hieno mies, kuka tuollaisen kanssa ei tahdo yhdessä pysyä?

    • absoluutti

      Tuskin voit tehdä mitään.
      Tilanteemme oli samankaltaisuudessaan erilainen.
      Mieheni oli säännöllinen viikonloppujuoppo. Ei häiriöksi tai haitaksi mutta kuitenkin päihtymiseen saakka.

      Päästyään työttömyysputkeen 57 vuotisena hän aloitti jo puolen päivän tietämissä päivittäisen naukkailun. Olutta, alkuillasta viiniä ja myöhemmin teräviä.
      Tätä jatkui kolme vuotta.
      Lopulta hän ryhtyi itse pohdiskelemaan elämäntapansa järkevyyttä.
      Kunto ja terveys heikkeni. Mieskunto hiipui. Lopulta hän oli laiska lähtemään matkoillekaan. Niillä hän käytti alkoholia hyvin maltillisesti.
      Huoli terveydestä, miehisyydestä ja muutenkin elämisen laadusta käänsi sukset täysin toisille latusille yli 10 vuotta sitten.
      Kotioloissa hän ei ota alkoa missään muodossa vaikka sitä onkin.
      Matkoilla käyttö noudattelee aikaisempien vuosien tapaa mutta niistäkin miedontuen ja vähentyen.

      Muutos näkyy miehessä kaikissa suhteissa.

    • RyhdistäytynytUkko

      Et pysty tekemään asialle mitään. Anna juoda niin paljon kuin haluaa, kuolee siihen ennemmin tai myöhemmin tai raitistuu. Kumpikaan niistä ei kuitenkaan ole sinun ansiotasi sillä alkoholin kanssa ei kukaan pysty kilpailemaan. Elä omaa elämääsi lapsesi kanssa ja anna juopon olla(turvaa teidän toimeentulo). Ai mistäkö tiedän? Olen ollut 22 vuotta selvänä.

    • HaeApua

      Viinaan kumminkin kuolee eikä vanhaksi elä. Saisit ainaki perhe-eläkkeen vaivoistasi palkaksi. Tosin se ei ole kummoinenkaan kun ei taida juopon tulot suuret olla. Katohan ettei pääse velkaa tekemään yhteiseen talouteenne. Viinamäen miehillä on semmoinen tapa kun juotavaa on saatava konstilla millä hyvänsä. Eikä miehesi ole poikkeus. Johan sillä nyt on kepulikonstit käytössä ja mahdatko sinä kaikkea tietääkään. Onko ulosotossa firman tai yhteisen taloutenne asioita. Tiedätkö? Pistäpä äijä hankkimaan joku kirjanpitotoimisto firman asioita hoitamaan. Maksaahan se tietysti mut se on sit firman velkaa se. Äläkä muutenkaan sinä sekoita firman ja oman taloutenne rahoja tai muitakaan asioita tai tavaroita keskenään. Perheen varoilla ei firman hoitoon eli firmalle pidä ostaa pienintäkään kampetta tai edes paperin palasta. Pistäpä tuulemaan!

    • Onnistunut

      Kyllä sun nyt kannattaa lähteä ja ottaa elukat mukaan ja lapsi!! Mun viisain teko oli jättää alkkis!!! Kestin 6 vuotta ja sitten mitta oli täysi!! Ja tämä alkkis oli vielä hoitaja ja päihdehoitaja! (Salli mun nauraa) nyt on vahinko laitettu kiertämään ja mun elämä on helppoo kun heinän teko!!! Ja äijä oli todella alkkis...en voinut yhtään luottaa ,hoitaako eläimet lapset ja muut! Saatto jättää kaikki ja lähtee vaan. Nolas mut muutaman kerran perhejuhlissa ja muissa tapahtumissa,muuttui ääliöksi ja ensin käytti henkistä väkivaltaa...sitten fyysistä.. en ole selvinnyt edelleenkään traumoista ,joita tämä ääliö jätti jälkeensä..LÄHDE POIS SIELTÄ!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe