Pitää vielä kitkuttaa vuosi Telia-Soneralla

Siirryin muka asiaa tutkineena Soneralle, kun Saunalahti lähetti holtittomasti laskuja 'palveluista', joista edes se itse ei tiennyt, mitä ne olivat. Muuten olin ollut Saunalahteen tyytyväinen. Kun sen kytki päälle, ruudulla ja alapalkissa oli siisti pieni ikkuna, josta oli helppo nähdä, oliko linjalla. Hintakin oli ok.

Tein siis kahden vuoden sopimuksen Soneralla. He eivät tulleet kertoneeksi, että hintaan ei kuulunut nettitikkua, joka olisi sitten 80 euroa ekstraa. Olin harmissani. Edellisessä asuinmaassani nettitikku kuului aina pakettihintaan. Saunalahden liittymä oli kaverin ylimääräinen, enkä ollut tullut tutustuneeksi suomalaisiin systeemeihin syvemmin. Yllätyin siis, mutta otin opikseni, oma moka, ostin Soneran mokkulan.

Se, mistä en tykkää Soneralla, on heidän kömpelöt toimintonsa. Kun tökkäät tikun koneeseen, se avaa selaimen, röyhkeästi, vaikka haluaisit vain netin päälle, ilman selainta. Avaa selaimen, ja koska olen asentanut tunnussanan, tulee ruutu, jossa sitä kysytään. Mutta, vaikka olet itse halunnut käyttää tunnussanaa, siinä on aina OLETUSARVONA rasti ruudussa, joka ehdottaa, että poistetaan nyt tämä tunnussana käytöstä, jooko, koska on nopeampi toimia ilman sitä. Eli otan pois heidän väärässä paikassa olevan ruksinsa, kirjoitan tunnussanan, klikkaan 'yhdistä'. Ei yhdistä, vaan vie sivulle, jossa kerrotaan, että klikkaapa tästä yhdistämisasioissa. Klikkaan. Vie tolmannelle sivulle, jossa klikkaan, että yhdistä. Vielä hidasteeksi leväyttää ikkunan, jossa kerrotaan, että toimenpide on lopulta suoritettu. Ja tämän joudun tekemään joka kerran, kun haluan nettiin. Onkohan tässä jossain kohtaa taas omaa mokaa, vai onko kyseessä vain erittäin asiakasvastainen, huono palvelu?

Määräajan umpeuduttua siirryn takaisin Saunalahdelle. Onneksi enää vuosi vain jäljellä.
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


SaunalahdelleTakaisin kirjoitti:

Siirryin muka asiaa tutkineena Soneralle, kun Saunalahti lähetti holtittomasti laskuja 'palveluista', joista edes se itse ei tiennyt, mitä ne olivat. Muuten olin ollut Saunalahteen tyytyväinen. Kun sen kytki päälle, ruudulla ja alapalkissa oli siisti pieni ikkuna, josta oli helppo nähdä, oliko linjalla. Hintakin oli ok.

Tein siis kahden vuoden sopimuksen Soneralla. He eivät tulleet kertoneeksi, että hintaan ei kuulunut nettitikkua, joka olisi sitten 80 euroa ekstraa. Olin harmissani. Edellisessä asuinmaassani nettitikku kuului aina pakettihintaan. Saunalahden liittymä oli kaverin ylimääräinen, enkä ollut tullut tutustuneeksi suomalaisiin systeemeihin syvemmin. Yllätyin siis, mutta otin opikseni, oma moka, ostin Soneran mokkulan.

Se, mistä en tykkää Soneralla, on heidän kömpelöt toimintonsa. Kun tökkäät tikun koneeseen, se avaa selaimen, röyhkeästi, vaikka haluaisit vain netin päälle, ilman selainta. Avaa selaimen, ja koska olen asentanut tunnussanan, tulee ruutu, jossa sitä kysytään. Mutta, vaikka olet itse halunnut käyttää tunnussanaa, siinä on aina OLETUSARVONA rasti ruudussa, joka ehdottaa, että poistetaan nyt tämä tunnussana käytöstä, jooko, koska on nopeampi toimia ilman sitä. Eli otan pois heidän väärässä paikassa olevan ruksinsa, kirjoitan tunnussanan, klikkaan 'yhdistä'. Ei yhdistä, vaan vie sivulle, jossa kerrotaan, että klikkaapa tästä yhdistämisasioissa. Klikkaan. Vie tolmannelle sivulle, jossa klikkaan, että yhdistä. Vielä hidasteeksi leväyttää ikkunan, jossa kerrotaan, että toimenpide on lopulta suoritettu. Ja tämän joudun tekemään joka kerran, kun haluan nettiin. Onkohan tässä jossain kohtaa taas omaa mokaa, vai onko kyseessä vain erittäin asiakasvastainen, huono palvelu?

Määräajan umpeuduttua siirryn takaisin Saunalahdelle. Onneksi enää vuosi vain jäljellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu