Olen "kieroutunut" - näin naisena käsitän

sanan nainen:

(Ja tämähän toimii etenkin alta 30 vuotiaiden kanssa).
Nainen, jota halutaan kumppaniksi on joko "kuolemankaunis" (ja tällöin käy millainen tahansa luonne), söpö rääväsuu tai muuten vain ujo, hoikka "tyttö".
Mt-ongelmaisuuskin on täysin sivutettava piirre, kunhan olet muutoin sievä ja _ sosiaalinen aina_. 😁

Ei ihme, ettei ole käynyt flaksi. Lääkkeet on lihottaneet minut ylipainoiseksi, vaan eipäs ole lihoaminen vaikuttanut pieniin b-kupin rintoihini. <3
Olen yksinäinen ja en niin sosiaalinen, sairastan skitsofreniaa johon on löytynyt hyvä lääkitys ja käyn terapiassa.
Pukeudun ihan nätisti enkä haise pahalta, eihän sairauteni minusta vajaata tee. 😁
Silti tässä on yleisesti miehille aivan liikaa negoja, jotta voisin saada toimivan ja hyvän parisuhteen.
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En siis hyvinkään usein koe itseäni naiseksi lainkaan eikä se ole mikään ihme, sillä juuri ylinnä kuvaamani kaltaisia naistyyppejähän media meille aina esittää ja miehetkin haluavat.

Dietille voisi aina käydä - vaan syömäni lääkitys lihottaisi ne kilot taas takaisin ja on niitä harvoja, mutten avulla en saa psykoottisia oireita.
Ja sillehän ei niin helposti voi mitään, että on aina se harmaa seinäkukkanen. 😁

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikkieikumppanialöydä kirjoitti:

sanan nainen:

(Ja tämähän toimii etenkin alta 30 vuotiaiden kanssa).
Nainen, jota halutaan kumppaniksi on joko "kuolemankaunis" (ja tällöin käy millainen tahansa luonne), söpö rääväsuu tai muuten vain ujo, hoikka "tyttö".
Mt-ongelmaisuuskin on täysin sivutettava piirre, kunhan olet muutoin sievä ja _ sosiaalinen aina_. 😁

Ei ihme, ettei ole käynyt flaksi. Lääkkeet on lihottaneet minut ylipainoiseksi, vaan eipäs ole lihoaminen vaikuttanut pieniin b-kupin rintoihini. <3
Olen yksinäinen ja en niin sosiaalinen, sairastan skitsofreniaa johon on löytynyt hyvä lääkitys ja käyn terapiassa.
Pukeudun ihan nätisti enkä haise pahalta, eihän sairauteni minusta vajaata tee. 😁
Silti tässä on yleisesti miehille aivan liikaa negoja, jotta voisin saada toimivan ja hyvän parisuhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu