Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kalevin ja Jussin kuva tässä

H_Avainnoitsija

"Kieltämättä_pitkä

8.12.2016 18:04
välimatka on Kaleville ja Jussille ongelma homouden toteuttamisessa. Kalevi on henolalainen eläkeöitynyt tennismestari ja Jussi kempeleläinen itseoppinut teologi. Molemmat epäuskoisia, joten homouden toteuttamsessa helle ei tulle omantunnontuskia. Molemmat ovat myös paatuneita valehtelijoita niin kuin kaikki epäuskoiset. Kalevi Kaken aikaa valehtelee, ettei Jumalan valtakunnan opetus perustuisi Raamatussa ilmoitettuun Jumalan sanaan. Ja Jussi vastikään valehteli tehneensä RATUn Jesajasta, vaikkei se mitään RATUa ole tehnyt, vaan itsekseen ajattelemalla kehittänyt jonkinlaisen harhaopin. ATK-taitoja tällä Jussilla on sen verran, että se osaa google-kääntäjästä etsiä hepreankielisiä sanoja ja laittaa niitä palstalle, jolloinka tavallinen palstakävijä tietenkin jäykistyy kunnioituksesta."

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko_siitä_ku-

      vaa, kun hämä epäuskoiset homot Kalevi ja Jussi polskuttelevat Tornion suviseurakentällä epäuskoisille tarjkoitetussa upottautumisaltaassa? Kuumelle olivat siellä ainakin neljä päivää, ja kun vettäö ei vaihdettu, besi sitten oli jo aika limainen. Siksi van kysyn, että lähettäisin sellaisen kuvakortin joillekin sukulaisilleni todistaakseni, että eoäuskoisen osa on niljakas.

      • Kirjoitusvirheistä

        päätellen tuossa kirjoittaa itse Kesitas. Mitkä ovat hänen tarkoitusperänsä. Mikä strategia? Onko sitä selevitetty hänen RATUssaan?


    • uusilaskutoimitus_

      onks ne homoja???

      • Varmaa_tietoa

        ei ole.

        Kalevi ainakin on jo tostakymmentä vuotta yrittäånyt peittää homoutensa väittämällä, että on erityisen kiinnostunut näistä pienistä heinähattutytöistä

        https://www.youtube.com/watch?v=kFXqNtbsHLE

        mikä viittaisi heterouteen, mutta on herättänyt pahennusta ja ihmetystä siksi, että tytöt ovat noin pieniä.

        Kempeleessä taas liikkuu huhu, että Jussilla olisi vaimo

        http://3.bp.blogspot.com/_8Yvi1L9XW0w/So5CTtGYSwI/AAAAAAAAAyc/8XMN9ZFWYUI/s1600-h/Big-Mommas-House-2-04.jpg

        Kyllähän tuollainen vaimo aina on parempi kuin jonkun heinolalaisen peräpukamainen paska-aukko, joten jos huhu on totta, niin Jussi ei kyllä homo ole, Sen sijaan se on valehtelija. Ei se mitään RATUa ole tehnyt.


    • RiskAapeli

      Aika riskaabelia väittää kavereita homoiksi. Toisaalta jos käräjille viedään, olisi mielenkiintoista, pitäisikö lestapentujen todistaa noiden olevan honoja, vai kavereiden todistaa, etteivät ole homppeleita. Kun en lakia tunne, en kantaa ota, mutta suosittelen 2 kaveria viemään herjauksen raastupaan. Tulen kuunteluoppilaaksi.

      • seeipelaajokapelkää

        Naurettavin kommentti kautta aikain.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2077
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1788
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1413
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1338
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe