Ostettiin lapselle Jonathan toppahousut 55 eurolla. Housujen pitäisi kestää yhtä ja toista, mutta kuinka ollakaan - housut repesivät polvitaipeesta heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen.
Vietiin housut liikkeeseen ja silloin paikalla ollut myyjä meinasi että kyllä varmasti korjataan, mutta kuitenkin seuraavana päivänä firman takahuoneesta olikin tullut "yleisohje" joka määritteli että toppahousuja ei korvata, koska kyseessä ovat ulkohousut niin ne voivat mennä rikki myös ulkoisestakin syystä.
Silmällä näkee että saumojen kovareunainen sisäteippaus on hiertänyt kangasta sisältäpäin josta aiheutunut repeämä. Eipähän tarvitse ostaa vaan luottaa jatkossa tunnettuihin laatumerkkeihin.
Eniten ärsyttää firman tapa kiertää asiaa, eli vastuunpakoilua - joku on ehkä sanonut yhtä ja toinen taas toista ja lopulta saa kysyä lisäohjeita sähköpostilla info@ osoitteesta.
Jonathan toppahousut, varoitus heikosta laadusta!
1234321
0
258
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3638113Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592452Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60843- 71836
- 25806
- 55793
- 64792
- 46756
- 11746
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68683