Michael Saarasta

Ihan samalla linjalla olen ollut Saarasta Voicesta lähtien kuin Michael Monroe, mutta kyse ei Saaran tapauksessa olekaan siitä etteikö osaisi laulaa ja olisi maailmanluokan esiintyjä, mutta kun tähän saakka Suomen lavat ja esiintymisskabat on tehty paljon pienemmille starboille, niin Saaralla ei ole ollut foorumia missä tulla esiin. Suomen puitteet ja managerien tai musafirmojen tietotaito nyt kertakaikkiaan on liian PIENTÄ ja sopeutettua Suomen mittakaavaan. Täysin oikea päätös Saaralta oli tässä vaiheessa pyrkiä esim. X Factoriin ja anoa apua muun maailman osaajilta.

http://www.msn.com/fi-fi/viihde/tv-ja-elokuvat/michael-monroelta-tiukka-huomio-saara-aallon-kanssakilpailijasta-taustalaulajat-tekevät-puolet-duunista/ar-AAlkE1z?li=BBr5KbI&ocid=mailsignout
30218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Suomessa pääsee pinnalle, vaikkei osaa laulaa tai on huono lauluääni. Saara on todella huippulahjakas, hyvä-ääninen ja muuntuva. Laitetaas jotkut Keekki, Sanni tai Eveliina tai joku muu honottaja tuohon Saaran tilalle, niin kolme ruksia olisi tullut jo koelaulussa.

Äänestä
  • Toi on niin totta. Mutta kyllä Saaralla oli opittavaakin ja sitä kehitystä/oppimista on nyt tapahtunut tuolla Englannissa tämän puolen vuoden aikana. Ihan selvästi on relannut ja uskaltanut tulla ulos kuoresta omana herttaisena itsenään. Varmaankin positiivinen palaute ja kannustus Englannissa on saanut aikaan sen, että ei enää tarvitse yrittää väkipakolla puskea itseään läpi hampaat irvessä yksin kuten täällä Suomessa (riippumatta kotimanagereiden tuesta :). Toivottavasti hän breikkaa oikeasti ja löytää sen vihreän oksansa tuolla maailmaalla!

    Äänestä

  • Moi Janizio, kyllä Saarasta edelleenkin tulee justiinsa esiin tuo väkipakolla hampaat irvessä takominen ja jalan tallaaminen mitä tähänkin asti. Vielä pahentunut tuo irvistely entisestään. Ihan näistä samoista jutuista Saaraa kritisoidaan X-factor- facebook-ryhmissä.

    Kehitystä on tapahtunut sen vuoksi, että hän ei enää tyrkytä omaa musiikkiaan. Se on ollut suurin ongelma, ei suinkaan suomen kansa. Saara viihteenä hukkuu muutenkin kaiken kaman alle, mitä lavalla on. Tämä on tositv-ohjelma ja viihdettä, ei mikään tae menestykselle, sillä kuka muistaa näitä tositv-esiintyjiä enää vuoden päästä kun tulee taas uudet ja uudet kyvyt? Nää on kertakäyttöviihteeksi tarkoitettuja juttuja. Saara on unohdettu täälläkin joka kisan välillä, sinua lukuunottamatta tietenkin, joka näät joka yö märkiä unia Saarasta ja tumputat hänen kuvilleen, niin lesbo kuin se onkin. Miten sitten tuolla maailmalla, missä tarjokkaita on tuhannesti enemmän kuin meillä? Näet asian tosi vääristyneenä, ihan kuin Saara olisi joku ihme, vaikka hän on ihan musiikkiteollisuuden näkökulmasta pelkkä kertakäyttötuote.

    Kyllä hänestä ihan kelpo musikaalilaulaja tulee, jos ei ala taas polkemaan jalkaa ja vaatimaan esim. omien järkkybiisien julkaisemista eikä vaadi muutenkaan liikoja plus taipuu levypomojen tahtoon. Artistin uraan tarvitaan kuitenkin hittibiisejä ja karismaa, joita hänellä tähän saakka ei ole ollut, eikä karismaa saa vaikka takana olisi kaikki maailman raha ja tuotanto.

    Äänestä

  • hyväurasiirto kirjoitti:

    Toi on niin totta. Mutta kyllä Saaralla oli opittavaakin ja sitä kehitystä/oppimista on nyt tapahtunut tuolla Englannissa tämän puolen vuoden aikana. Ihan selvästi on relannut ja uskaltanut tulla ulos kuoresta omana herttaisena itsenään. Varmaankin positiivinen palaute ja kannustus Englannissa on saanut aikaan sen, että ei enää tarvitse yrittää väkipakolla puskea itseään läpi hampaat irvessä yksin kuten täällä Suomessa (riippumatta kotimanagereiden tuesta :). Toivottavasti hän breikkaa oikeasti ja löytää sen vihreän oksansa tuolla maailmaalla!

    nimimerkki "hyväurasiirto"

    Minusta on on tosi outoa, että koet ongelmana Suomen markkinat, suomalaiset jne. Kuitenkin Saara on promonnut itseään Kiinaan ja Japaniin, ollut jo vuosia mm. youtubessa ja levyttänyt eri kielillä. mutta tulosta ei ole tullut siitäkin huolimatta, että on opiskellut idän markkinoita varten nää uudet kieletkin. Vika ei siis voi ihan suoraan olla suomen oloissa ja pienissä markkinoissa, sillä tuolla idässä ne on suunnattomat.

    Miten selität tämän?

    Ei kai se noinkaan voi mennä, että ajattelee tuuppaavansa mitä tahansa kuraa Kiinaan ja on varma siitä että ne nyt ostaa mitä tahansa, kun pistää vaan punaisen mekon päälle.

    Äänestä

  • Ai niinkö? Sanotko, ettei kansainvälisillä areenoilla ole samaa ongelmaa? Autotune, varsinaisten tuottajien pieni määrä, esineellistäminen, agendat tms?

    Sama se kaikessa yltiökaupallisessa "musiikissa".

    Äänestä

Saara Aalto on täydellinen pelle, takametsien narsistinen ja vinossa olevalla persoonallisuudella varustettu luuseri, joka puhuu yhtä ja tekee toista. Täydellinen amatööri joka ei näe koskaan vikaa itsessään vaan aina muissa. Hänellä ei ole edessään sitä mitä naurettavat fanit kuvittelevat nyt näkevänsä. Jos nämä tässäkin ketjussa kirjoittelevat ovat niin hemmetin kovia asiantuntijoita ja "oikeassa" niin kannattaisiko kenties lähestyä sen "viisauden" kanssa maailman suurimpia levy-yhtiöitä ja myydä se osaaminen heille muutaman sadan miljoonan hintaan? Miksi viisastella täällä palstalla josta ei ole mitään hyötyä ihailemallenne Saara Aallolle ja suomalaiselle musiikkiteollisuudelle? Eli kysymys kuuluu että kuinka teidän tietotaidot ja osaaminen ei ole jo valjastettuna maailman musiikkiteollisuuden käyttöön kun kerran olette "näkijöitä" ja osaatteko kiteyttää "tietonne" muutamaan lauseeseen suomi24 palstalla?

Äänestä
  • No kuule, Saara "täydellinen amatööri" on valmistunut Sibelius akatemiasta. Mistäs itse olet valmistunut kun niin suunspäänä huudat ja haukut?

    Äänestä

  • Oletmitätönpaska kirjoitti:

    No kuule, Saara "täydellinen amatööri" on valmistunut Sibelius akatemiasta. Mistäs itse olet valmistunut kun niin suunspäänä huudat ja haukut?

    Vastaa aasi kysymykseen äläkä jankkaa asian vierestä

    Äänestä

  • Oletmitätönpaska kirjoitti:

    No kuule, Saara "täydellinen amatööri" on valmistunut Sibelius akatemiasta. Mistäs itse olet valmistunut kun niin suunspäänä huudat ja haukut?

    on nykyään aika sirkuskoulu vertaa menneeseen. Vois verrata aalto.yliopistoon, mikä tarkoitettu, fyrkalla ineen, ei lahjoilla.

    Äänestä

  • Oletmitätönpaska kirjoitti:

    No kuule, Saara "täydellinen amatööri" on valmistunut Sibelius akatemiasta. Mistäs itse olet valmistunut kun niin suunspäänä huudat ja haukut?

    No+onko+Sibelius-akatemiasta+valmistuminen+mikään+100%+menestyksen+tae?+Ei+Saaran+kohdalla,+turha+siis+vedota+siihen.

    Äänestä

Aloittaja olet osin oikeassa, mutta unohdat sen, että Saaran kohdalla hänen sekä musiikilliset että ulkonäölliset ja karismaan liittyvät puutteensa on peitelty showhärpäkekeinoilla, puvustuksella ja tavaroilla, rappusilla, flyygeleillä jne. Sivukaljuakin peitellään, koska se on niin hirveä ja tekee Saaran vielä kovemman ja kireämmän näköiseksi kuin olisi ilman sitä. Lisäksi ääni ole erottuva, vaikka on vahva ja korkealta lauletaan. Ne ei auta enää siinä vaiheessa, kun lataa spotifystä musiikkia.

Saara on kisan friikki, kuten Simon sanoi aika alussa jo. Friikkiys on tietenkin Saaraa tuntemattomille nyt vielä uusi asia, ja outous kiehtoo toisin kuin meille suomalaisille jotka ollaan saatu siitä nauttia jo neljän tositeeveelllisen verran.

Äänestä

Michael oli myös täysin varma siitä, että Saara valloittaa Japanin. Kunhan vaan Saara menee sinne ja kuorii kermat päältä, kun on niin hyvä ja erinomainen laulaja. Jostain syystä homma ei mennytkään putkeen: japanilaiset ei Saarasta tykkää, eikä kiinalaisetkaan, vaikka siellä on paljon ihmisiä ja Kiinan piti olla se vielä helpompi nakki.

Michael on ihan hyvä tyyppi, mutta ei edusta mitään totuuskomissiota tässäkään asiassa.

Äänestä
  • .....otan vertailuksi vaikka Ari Koivusen. Hänen levynsä viikon myynnin jälkeen Japanissa nousi metallilistan sijalle 17. Ja poika kiertää maailmaa yhtenä Suomen metallilähettiläänä Amoralinsa kanssa. Arin ääni on mahtavan erottuva, sitä ei ole kellään muulla. Saaran esittämä musiikki on sellaista, ettei se oikein ole kiinnostanut ketään missään. Nähtäväksi jää, miten musiikillinen linja muuttuu noiden skabojen jälkeen Saaralla. Musiikillisten peräänantamattomien periaatteidensa kohdalla joustaminen voi tuottaa hyvän tuloksen.

    Kannattaisiko Saarankin alkaa julkaista metallia? :)

    Äänestä

  • Jep, se on de facto, että Saara ei ole säveltäjänä mitenkään erityisen hyvä, mutta on sitä laulajana ja esiintyjänä. Hän tarviikin juuri näitä mualiman huippusäveltäjiä tuekseen tekemään ne hittibiisit, joita sitten esittää. Sekin yksi syy miksi ei Suomessa aiemmin breikannut.

    Eiks muuten toi Koivusen Amoralis lopettanut tai Koivunen lähtenyt bändistä jo? Tuollaisen uutisen luin joskus http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-2000001227904.html

    En mitenkään seuraa heavysceneä, joten en muuta tiedä kuin tuon ed. lehtijutun verran.

    Äänestä

  • No sä janizio näet totuutena kaiken, missä puhutaan Saarasta myönteiseen sävyyn ja ilkeänä panetteluna kaiken, missä vähänkään kritisoidaan, vaikka se olisi ihan tottakin. Totuus Saarasta on aika subjektiivinen juttu kaverille, jolla ei oikeasti ole mitään muuta elämää kuin Saara Aalto, ja joka puhuu Saarasta persoonapronominilla "me" ja joka on niin friikki ja epäterveesti kiihkoileva fanituksessaan että väittää tietävänsä mitä Saara ajatteleekin. Tommonen yhteen henkilöön jämähtänyt fanitus kuuluu varhaisteini-iän seksuaaliseen heräämiseen, eikä ole aikuisella miehellä ihan tervettä.

    Äänestä

Kyllähän tuomarit on aina hehkuttaneet Saaraa, Maikköli ja muutkin tuomarit. Mutkun kansa päättää mitä se haluaa kuunnella.

Äänestä
  • En minäkään Saaran omista biiseistä pidä, mutta ei nuo hänen coverinsa mitenkään hullumpia ole. Abban Winner takes it all oli vallan huikea.

    Äänestä

  • hyväurasiirto kirjoitti:

    En minäkään Saaran omista biiseistä pidä, mutta ei nuo hänen coverinsa mitenkään hullumpia ole. Abban Winner takes it all oli vallan huikea.

    Niinhän aina näissä viihdeohjelmissa. Mutta laulanura on jotain muuta kuin coverkeikkoja, jos haluaa olla muuta kuin coverlaulaja.

    Äänestä

  • Suurin osa laulajistahan laulaa "covereita", kun toisten tekemiä viisuja veisaavat, olivat sitten ensimmäisiä tai copycateja ;). Singer-song writers ovat sitten oma lukunsa, mutta kuten joku toisaalla totesi, niin eihän esim. Celine Dion omatekemiään laula vaan muiden säveltämiä... Mutta Celine osaa laulaa ja esiintyä - kuten Saara Aaltokin.

    Äänestä

  • hyväurasiirto kirjoitti:

    Suurin osa laulajistahan laulaa "covereita", kun toisten tekemiä viisuja veisaavat, olivat sitten ensimmäisiä tai copycateja ;). Singer-song writers ovat sitten oma lukunsa, mutta kuten joku toisaalla totesi, niin eihän esim. Celine Dion omatekemiään laula vaan muiden säveltämiä... Mutta Celine osaa laulaa ja esiintyä - kuten Saara Aaltokin.

    Täysin mielisairas kirjoitus jälleen kerran mikä ei tietty yllätä. Cover tarkoittaa toisen levyttämän biisin esittämistä. Celine Dionin valikoimassa ei juurikaan ole covereita. Celine Dionille tekee biisejä mm. Max Martin, kuka ei tee koskaan Saara Aallolle yhtäkään biisiä koska Saara Aalto on juntti joita on 13 tusinassa.

    Äänestä

  • Sinä et nyt tajua. Celine Dionin esittämänä Max Martinin tekemä biisi on "cover", jota ensimmäisenä on esittänyt Max Martini sitä hyräillessään/laulaessaan sävellystä tehdessään.

    Äänestä

  • hyväurasiirto kirjoitti:

    Sinä et nyt tajua. Celine Dionin esittämänä Max Martinin tekemä biisi on "cover", jota ensimmäisenä on esittänyt Max Martini sitä hyräillessään/laulaessaan sävellystä tehdessään.

    Todella mielisairasta läppää. Ei ihme että olet tuomittu häviämään

    Äänestä

  • hyväurasiirto kirjoitti:

    Sinä et nyt tajua. Celine Dionin esittämänä Max Martinin tekemä biisi on "cover", jota ensimmäisenä on esittänyt Max Martini sitä hyräillessään/laulaessaan sävellystä tehdessään.

    Max Martin on tuottaja/lauluntekijä (vastaa nykyään säveltäjää), ei esiintyvä artisti. Ei ole pakko olla molempia.

    Sia esimerkiksi kirjoitti paljon biisejä muille artisteille ennen kuin alkoi itse levyttämään.

    Äänestä

Celine Dionille on säveltänyt tämän Titanic -themen James Horner. Eräs merkittävimmistä säveltäjistä, joka traagisesti kuoli tässä viime vuonna.

Äänestä

Ai, vai on Suomen areenat liian pienet Saaralle. En usko että sais edes Hartwal Arenaa puolilleen. Saara on niin tusina tavaraa,mlaulakoot vaikka kuinka puhtaasti ja kovaa, karisma puuttuu. Saara ei säväytä ollenkaan. Jättää kylmäksi. Taustamusiikkia.

Äänestä
  • Pata Ässä on sopivan kokoinen paikka Saaralle. Saa ehkä sen täyteen.

    Äänestä

mikä seon pataässä

Äänestä

Saara Aalto on täysin persoonaton, koulunsa tuote.
Musikaaleissa varmaankin pärjäis, mutta ei missään nimessä esim. pop-rock- tai missään muissakaan gengreissä.

Taustalaulaja-materiaalia, kuten jo X-n alkaessa olen todennut (ja läpi koko kisan).

Simon haluaa takoa rahaa niin kauan kuin sitä irtoaa ja Saara ei kuulu siihen joukkoon, jolla rahaa tehtäisi.

Äänestä
  • Totta+-+persoonansa+on+epäaito,+väkinäinen,+päälle+liimattu.+95%+tekniikkaa,+5%+todellista+X+factoria.Matt+Terry+sen+sijaan+luonnehdittiin+aidoksi,+sydämelliseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyväurasiirto kirjoitti:

Ihan samalla linjalla olen ollut Saarasta Voicesta lähtien kuin Michael Monroe, mutta kyse ei Saaran tapauksessa olekaan siitä etteikö osaisi laulaa ja olisi maailmanluokan esiintyjä, mutta kun tähän saakka Suomen lavat ja esiintymisskabat on tehty paljon pienemmille starboille, niin Saaralla ei ole ollut foorumia missä tulla esiin. Suomen puitteet ja managerien tai musafirmojen tietotaito nyt kertakaikkiaan on liian PIENTÄ ja sopeutettua Suomen mittakaavaan. Täysin oikea päätös Saaralta oli tässä vaiheessa pyrkiä esim. X Factoriin ja anoa apua muun maailman osaajilta.

http://www.msn.com/fi-fi/viihde/tv-ja-elokuvat/michael-monroelta-tiukka-huomio-saara-aallon-kanssakilpailijasta-taustalaulajat-tekevät-puolet-duunista/ar-AAlkE1z?li=BBr5KbI&ocid=mailsignout

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu