mie taidan ottaa ryypin

fgghhujjk

2cl vain

Jos enemmän ottaa, menee iso loikka päälle.

31

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin miekin, mutta paljon isomman. Ei kakkosesta tule kuin kiukkuiseksi.

      • Enookänishä

        Röyh! Hik! Miäyy öytinh kokoh koshupjullonh isohn kosshupuhlon.

    • reppuriika

      Älkää ottako pitkiä sentään. Minä tyydyn kyllä mukilliseen höyryävän kuumaan teehen. Sain eräältä saksalaispariskunnalta viinipullon, jotain heidän paikallisherkkuaan tulkkauspalkintona noin kahdeksan vuotta sitten. Vieläkin pullo on avaamatta ja voi olla jo niin vanhaa ettei sitä parane juomaan.

    • Heikunkeikku

      Alkuillasta alkoi joululomani. Tradaa ja tradaa. Tässä on nyt edessä kuukauden lorviminen sillä erolla, että en ala lorvimaan.
      Sain tänään toiselta oppilaalta kivan itsetehdyn kortin (hauska teksti siinä) ja teepussin. Puolukka-vaniljasekoitusta. Joku kerta kasaan teesihtiin tuota saamaani teetä, joka varmaan on hyvää, koska tykkään puolukasta ja vaniljasta.
      Huomenna alkaa joulusiivousjuttu. Alustavia asioita pistin kondikseen nyt illalla. On mukava aloittaa aamusella, kun pikkasen on jo alkuvalmisteluja tehty.
      Nyt tulin palstalle ja kyllä kyllä kyllä, äsken kaadoin viiniä kuppiin. Minusta tuntuu, että nyt on sen aika. Olen ehtinyt hörpsästä hmmmm... sanoisinko viis kertaa lasista.
      Lasissa on vielä kamaa jäljellä, että hörpsimistä jatkuu vielä jonkun aikaa.
      En osaa vielä päättää, kaadanko lissssssäääää, siis jos ei tunnu missssssääääää, vai heitänkö kehoni maate ja kaapasen kirjan kouraan.
      Ihana vapauden tunne on menos. Tässä oon ja voin tehdä tai olla tekemättä ihan mitä lystää.

      • talvi.va

        Juotko sä viiniä kupista? Siis kahvikupista? Meneekö kuppi nurin? Vai oletko sä sitten ihan heikunkeikun :)

      • henrjii

        joo mäkin otin, mutta sitten tuli nälkä, eikä kaapissa ollut kuin jauhelipaketti.
        Nooh mä ruskistin jauhelihan, tein kropsutaikinan, vielä löyti purkki kermaviiliä jonka kumosin jauhelihan joukkoon.
        Kaapista löytyi vielä juustoa ja mausteiden seasta ranskalista sipulikeittoa, nekin vaan jauhelihan sekaan, ja koko komeus uunipellille ropsutaikna päälle ja uuniin.
        Vähä tuli hyvää tai sitten on vaan nälkä, ei meinaa saada lopetettua syömistä

      • Heikunkeikku
        talvi.va kirjoitti:

        Juotko sä viiniä kupista? Siis kahvikupista? Meneekö kuppi nurin? Vai oletko sä sitten ihan heikunkeikun :)

        Heh, nyt pitää sanoa ja sanonkin: Heh! Jos olen aivan rehellinen, niin joo minä kaadoin kuppiin viiniä. Minä en mainosta kuppiin laittamista ja siksi tein suuren virheen, kun ensteks että kuppiin ja sit mukamas viis kertaa hörppäsin Lasista. Tosi nolo juttu. NYT sanon asian oikean laidan. Kaadoin kuppiin, eli mukiin, minun kahvimukiini viiniä ja siitä sitten hörppäsin viis kertaa, mutta nyt jo ainaskin yheksän.
        Kyllä olen minä, Heikunkeikku, ja taidan keikkua tuonne alakertaan ja kaataa kahvikuppiini vielä pienen tilkkasen. Ottanet nyt huomioon, että minulla on nyt alkanut joululoma ja minusta tuntuu, että nyhämmää voin tälleen:)

      • talvi.va
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Voi, otanhan minä huomioon ja toivotan hyvää lomaa sulle :) Kippistäisin, mutta kun huomenna tulee vesselit niin on paree mennä unipuulle.
        Hölkynkölkyn vaan kaikille muille "kupittajille" :)

      • Heikunkeikku
        henrjii kirjoitti:

        joo mäkin otin, mutta sitten tuli nälkä, eikä kaapissa ollut kuin jauhelipaketti.
        Nooh mä ruskistin jauhelihan, tein kropsutaikinan, vielä löyti purkki kermaviiliä jonka kumosin jauhelihan joukkoon.
        Kaapista löytyi vielä juustoa ja mausteiden seasta ranskalista sipulikeittoa, nekin vaan jauhelihan sekaan, ja koko komeus uunipellille ropsutaikna päälle ja uuniin.
        Vähä tuli hyvää tai sitten on vaan nälkä, ei meinaa saada lopetettua syömistä

        Yäk. Oikeesti tuntuu, että Yäk. Kuulostaa epäsopivalta, mutta jos sinulle herkkua, niin ollos iloinen jauhelihasi, sipulikeittosi, kermaviilinesi ja kropsun kera. Varmaankin hyvää:) Oi niin hyvää :) Ällös koskaan, siis Ikinä-koskaan pyydä minua herkkupöytääsi :) Arvelen etten rohkene.

      • Heikunkeikku
        talvi.va kirjoitti:

        Voi, otanhan minä huomioon ja toivotan hyvää lomaa sulle :) Kippistäisin, mutta kun huomenna tulee vesselit niin on paree mennä unipuulle.
        Hölkynkölkyn vaan kaikille muille "kupittajille" :)

        Kiitos, olet mukava ihminen kun tolleen huomioit.
        Oikeastaan minullakin on semmonen tunne, että josko nyt kuiteskin kaapaisisin kehoni hallintaani ja heittäisin sen sänkyyn. Keskeneräinen kirja on jännittävässä kohdassa ja tekisi mieli mennä sitä ahmimaan.
        Minä menen. Kupissa on jäljellä vain noro ja sille sanon moro.
        Hyvät yöt kaikille täältä.

    • Tulin.kaapista.ulos

      Kaapissa on parhaat juomat.

      • talvi.va

        Baarikaapissako?

      • tenulady

        Minäkin haluan kaappiisi. ;)

      • Syytä.itseäsi
        tenulady kirjoitti:

        Minäkin haluan kaappiisi. ;)

        Haluatko luurankojen sekaan.

    • kaappikelloheiluri

      tulkaa ulos kaapista,,se on muotia ny

      • kaapimatonkaappihetero

        Mun heterokaapit on kaikkea rompetta niin täynnä etten ittekään mahtuis niihin takaisin. Nyt en ehdi mutta ehkä ensi vuonna tapahtukoon minun tahtoni ja suuri tyhjennysoperaatio salaiset kattilat ja pannut mäkeen, tai kiertoon.

    • sexisara

      kun se saaaraki tekee suomee tunnetuksi,,iiihaannaa[ko?]

    • Siilimuorikka3

      Minä tidan mennä kolmen lajin päivlläselle ja ottaa ruokaan sopoivan viinipullonkin pöytään. Se on juhla ny,

      • Heikunkeikku

        "siilimuorikka3"
        Kolmen lajin päivällinen, kuulostaa hyvältä.
        Minulla alkoi juuri ruokatunti, kiikutin lautasen tänne yläkertaan ja tulin kattomaan, että mitähän tänne eilen illalla juovuspäissäni kirjoitin (heh heh).
        Minulla ei ole kolmen lajin ruokaa, eikä ees kahen lajin. Lämmitin valmista maksalaatikkoa. Harvemmin ostelen valmisruokia, mutta eilen ostin, ettei tänään menisi ruuan värkkäämiseen aikaa, kun päätin alkaa siivoilemaan heti aamusta.
        Näin teinkin ja pikkusen alkaa lattia pilkottamaan rojun alta.
        No okei, vähä mä liioittelin. Kuulosti niinku paremmalta:)
        No okei sitte, sanotaan nyt sitten sekin, että liioittelin juovuspäisyydestäni.
        Oikeesti otin kehoni syleilyyni ja heitin itteni sänkyyn lukemaan kirjaa. Sain sen luettua loppuun.
        Ei muuten hassumpaa tämä mun yhen ruokalajin ruoka. Maksalaatikko maistuu mantevalta. Juomaksi lirutin lasiin kraanavettä.

        Oliko maksalaatikon kaverina puolukkahilloa?

      • Siilimuorikka3
        Siilimuorikka3 kirjoitti:

        Oliko maksalaatikon kaverina puolukkahilloa?

        Ja pitää vielä mainittavan et kyl meilläkin on yleismpi tuo kolmen tähteen päivällinen :D.

      • Heikunkeikku
        Siilimuorikka3 kirjoitti:

        Oliko maksalaatikon kaverina puolukkahilloa?

        No mutta Höh. Minä tukin yleensä puolukkaa joka paikkaan. Keittoihin en vaikka tekis mieli. Tykkään hulluna puolukkasurvoksesta.
        Käsittämätöntä, että nyt kun söin semmosta ruokaa, johon ehdottomasti Pitää laittaa puolukkaa, niin minä höperö en laittanut. Mitenkähän mä tuolla tavalla tein.
        Eli vetäsin maksalaatikon semmosenaan naamaani.
        "Kolmen tähteen päivällinen" Hauska lause, en ole ennen kuullu. Otan sen käyttööni:)
        Minä tapaan sanoa, että on jätepäivä, kun lämmitän edellispäivän ruokaa.

        On meilläkin kyllä Lähteiden päiviä.

      • Siilimuorikka3
        Siilimuorikka3 kirjoitti:

        On meilläkin kyllä Lähteiden päiviä.

        Siis tähteiden

      • Tavuviiva

        Olen lapsena syönyt puolukkaa niin, että siihen laitettiin jotain jauhoa, loivensi lapsen suussa happamuutta. Hyvää. Jauhot eivät tainneet olla niin "valkaistuja" kuin tänään oisko sanottu puolukkapöperöksi. C-vitskua lasillisessa.

      • ent.siivoojaparka
        Tavuviiva kirjoitti:

        Olen lapsena syönyt puolukkaa niin, että siihen laitettiin jotain jauhoa, loivensi lapsen suussa happamuutta. Hyvää. Jauhot eivät tainneet olla niin "valkaistuja" kuin tänään oisko sanottu puolukkapöperöksi. C-vitskua lasillisessa.

        Talkkunaa se jauho on varmaan ollut. Oli ainakin meillä tai sitten laitettiin kaurahiutaleita.

      • Heikunkeikku
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Talkkunaa se jauho on varmaan ollut. Oli ainakin meillä tai sitten laitettiin kaurahiutaleita.

        Minä arvelen myös, että kyseinen jauho olisi talkkunaa.
        Mieheni tapasi syödä joka päivä puolukkasurvosta johon oli sekoitettu talkkunaa.
        Talkkunasta minäkin tykkään, mutta en puolukan kanssa, vaan viiliin sekoitettuna ja lisäksi sekaan sokeria.
        Enpäs muistakaan, koska olisin talkkunaa viimeksi syönyt. Pitäisi ostaa kaupasta pitkästä aikaa.

      • eppu2

        Että minua rupesi niin naurattamaan tuo, kun kirjoitit, että tulit katsomaan mitä juovuspäissäsi kirjoitit. Se oli niin suoraan sanottu.
        Meillä laitettiin puolukkaan ruisjauhoja.
        Muistelin, että taitaa olla ainakin pari vuotta, kun olen talkkunaa syönyt. Se niinkuin välillä unohtuu, varsinkin kesäruuaksi okein sopivaa.

      • Siilimuorikka3
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Minä arvelen myös, että kyseinen jauho olisi talkkunaa.
        Mieheni tapasi syödä joka päivä puolukkasurvosta johon oli sekoitettu talkkunaa.
        Talkkunasta minäkin tykkään, mutta en puolukan kanssa, vaan viiliin sekoitettuna ja lisäksi sekaan sokeria.
        Enpäs muistakaan, koska olisin talkkunaa viimeksi syönyt. Pitäisi ostaa kaupasta pitkästä aikaa.

        Minusta talkkuna on parasta puurona voisilimällä ja maidon kera vaikka en muutoin maitoa juokkaan, omnomnom.

      • Tavuviiva
        Siilimuorikka3 kirjoitti:

        Minusta talkkuna on parasta puurona voisilimällä ja maidon kera vaikka en muutoin maitoa juokkaan, omnomnom.

        Mä syön talkkunaa joka päivä ja piimän kanssa. Jotenkin kyllästyin puuroon. Tuo tulee helposti, oikeastaan kylmä velli ja saatan laittaa sokeria hiukan. Pitäisi kokeilla makeuttaa fariinilla, ruoko- ja inkkarisokerilla. Vanilija? Pidän talkkunajauhoista, koska kuvittelen niiden olevan terveellisiä. Mutta täytyy kokeilla puolukan kanssa, niin ja mahtais sopia karpalonkin kanssa.
        Toiset laittaa marjoja, mä en.

    • näkövika

      Mies meni optikolle kun ei enää selvää päivää nähnyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe