Pyhällön murhat

Ei ne ihan yllärinä tulleet - takakammarin piilohomo se tekijä on ollut kautta aikain.

Mutta tyhmyyttään se tuon teki.

Lahjaksi saatu elämä - ja synnin palkka on kuolema?

Peri nyt kuitenkin - tai sai lahjaksi - miten vaan niin pitkästi toistasataa hehtaaria parhaita metsiä. Ja kotipaikan ja kultakaivokset?

Elämä on.
4110158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Ihmeellinen yhtälö. Onkohan kaikki vaihtoehdot otettu huomioon?

Äänestä

Kuuluu saaneen koko potin eli pesän eli packan jo vuosi sitten kaiken nimiinsä - siis se tekijä. Arvaa harmittiko, mutta kai se kannatti ja oli sen arvoista.

Äänestä

Ne on hankalia tapauksia nuo perheen sisäiset kähminnät ja suhmuroinnit, ja usein arvoitukseksi jäävätkin, jos on tuollaista sairasta umpimielisyyttä, niinkuin tuolla tekijällä.

Äänestä

Näin on, mutta ei mikään oikeuta murhaamaan ketään, itselleen tehköön kukin mitä haluaa.
Jos jo kuitenkin 45-vuotiaaksi oli takakammarissa kasvanut, ja kaiken elämässään saanut ikään kuin syntynyt se kultalusikka suussa - ja sitten päätyy murhaamaan vanhempansa, niin jostainhan se kertoo?

Äänestä

Takakammarin aikamiespoikii on haminassa aika monta.

Äänestä
  • Voi olla, mutta ootpa utelias ja kajahtanu juoruakka jos kerta tiedät kuinka monta niitä haminassa on (;

    1Äänestä

Kyllä niitä löytyy suomenmaassa erräimmästäkin kunnasta, mutta ei se diagnooso oikeuta murhitöihin ryhtymään.
Jos olisi puutteessa ja kurjuudessa ja sairaiden köyhien vanhempien kärsimykset olisi vaikka pois tuolla teolla saanut, mutta kun yltäkylläisyydessä ja kaiken eteensä valmiiksi saaneena, niin on erityisen halveksittava kuvottava takakammarinpoika.

Äänestä

loput kammarin pojat istuu st1:llä

Äänestä
  • mut myö ei osteta mitää.joskus vahingos kahvi.istutaa vaa.torilt haetaa lihatsutkahelnakil.RRRÖÖYYYYYHH!

    Äänestä

Voi ressukoita.....

Äänestä

onhan siellä kauan jo olleet mm Janne L, Mika T...

Äänestä

Joo mut ei niillä yhdelläkään ole miljoonaomaisuudet odottamassa perinnönjakoa.

Äänestä

En tiedä kuka metsät omistaa, mutta taposta tai murhasta tuomittu ei todellakaan peri niitä. Menee muille perillisille.

Äänestä

Eihän murhaaja mitään saa! Lain mukaan murha vie perinnön. Muutenhan kaikki tappaisivat rikkaat vanhempansa jos perinnön noin vain saa.. järki käteen ihmiset

Äänestä

mutta missä on don n ..................

Äänestä

Kenelläkään tietoa murhan motiivista? Miksi? Ei ole lehdetään mitään kirjoittaneet. Milläköhän tavalla tappanut.....kamalaa.

Äänestä

Eiköhän siinä ole se takakamarius (=henkinen jälkeenjääneisyys) taustalla ja jos tietää jotain niistä taustatekijöistä, niin ei ihme oikeistaan...
Mut fakta on se että tekijä on Pyhällön suurin metsänomistaja!

Äänestä

Kuin suuri se sitten on? yli vai alle 150kg? Yli 120 kiloisia on paljon

Äänestä

Missä ja mikä on Pyhältö?

Äänestä
  • googlaa.......... hyvä mies

    Äänestä

  • Ei NIIN paljoa kiinnosta että vaivautuisin googlaamaan..

    Äänestä

Jokos tuomio luettu kauanko joutuu.

Äänestä
  • 3 kuukautta.

    Äänestä

Iltalehdessä oli juttua murhasta ja tuomiosta.Jotenkin ei yllättänyt yhtään,koska mies oli lievästi omituinen jo ala-asteella.Toivottavast eivät ikinä päästä vapaaksi.

Äänestä
  • Täytyy olla jo todella omituinen tyyppi jos tuolla omaisuudella ei ole joka ilmansuunnasta naisten limavanat tekemässä kuvioita pitkin pihaa, johan siinä emännäkkeitä luulis kiipeilevän ikkunoista sisään.
    Puistattava juttu, erikoinen ajatusmaailma jannulla, täytyy sanoa.

    Äänestä

  • Vae semmonen ajatus tyypistä, jos ei limavanoja ommaesuuven perrään

    Äänestä

Laihialla oli samanlainen tapaus. Motiivi oli selvä - lavatanssit mihin orvot pääsi ilmaiseksi.

Äänestä

Ylläripylläri. Jäihän sulle hyvin mieleen hanuriin painuneet muistot eli salakohtaamiset(miksi salaila.laillistahan tuo on nykyään)
Ethän sinä noita asioita muuten tietäisi.Ja väliäkö sillä.

Mies ja sukulaiset hieman säälittää.Aloittaja ei,päinvastoin- oksettaa.
Jollain mömmöllä on pehmittänyt päänsä ja samalla poistanut ajattelunsa minimiin.

Äänestä

Aha sinäkö sitten tiedät paremmin? Tuo tekijä on hyökännyt aiemmin vieraitten kimppuun nyrkein, mut siitä ei vaan tehty rikosilmoitusta. Eipä siinä talossa erityisen siistejä muutenkaan oltu. Eli ei käy ainaskaan tekijää sääliksi, sairasta se on jos joku säälii sitä. Monttuun ois joutanu koko paszka.

Äänestä

Siehän otat pulttia ihan tosissaan, tais olla kipeä paikka sulle? Asioista pitää voida ja saa puhua. Synnin palkka on kuolema. Jos joku haluaa rajoittaa julkista ja laillista keskustelua niin perin outoa se nykyisin on - tosin ei konsensus-Suomessa mitenkään uutta.

Äänestä

Onhan se ihan saa¨tanan sairasta puolustaa murhaajaa, eipähän tuosta ollut hyvää sanottavaa koulukavereillakaan. Siellä se ölähteli nurkassa - aina samassa paikassa siinä löyhkäävässä kotimökissään.

Äänestä

Punaiset lehdet, vaahterasta maahan leijaa...
Siellä on nyt hyvä olla miljoonaomaisuudet pyllykän alla oottamassa ja korkoa korolle kasvamassa - kunnes se vapauden päivä koittaa - ja sehän ei tunnetusti tässä maassa kauaa kestä - kun noinkin nuhteeton ja kiltti poika pääsee taas kirvesmetsään - kirves paukkaa puuta haukkaa...vai oliko se luuta?

Äänestä

Hulluja ne on olleet - eihän tuo läheskään tervettä ja normaalia ole mitä noista on julkisuuteen levinnyt ja nyt jälkeenpäin selvinnyt.
Mutta miksi ei noista asioista sitten kukaan kertonut ja varoittanut kävelevästä aikapommista.
Mut turhapa sitä nyt on enää murehtia.
Saipahan nyt ainaskin omaisuuden ennakkoperintönä - eikä sitä ainaskaan pois oteta.

Äänestä

Toisessa keskustelussa kerrottiin että eurolotto voittajakin olisi samalta kylältä, liekö tämä sama miljoonamiess

Äänestä

Onko lavastettu tapaus?

Jo toinen samantyyppinen tapaus Haminan seudulla.

Tekijä ei todellakaan pääse hyötymään tuosta omaisuudesta, vaan joku muu kuittaa sen myöhemmässä vaiheessa erilaisin menetelmin. Niin ne hommat toimii mafiapiireissä.

Äänestä

Ei, ei se mennyt niin...
Tekijä on ennakkoperintönä saanut koko potin, eli tilukset, maat ja mannut, kaiken siis ihan kaiken - uskokaa jo KAIKEN!
Ja meni sitten tappamaan kirveellä heiluen ukon ja akan, ensin tainnutti, tuuperrutti ja lopuksi hakkaasi ja hakkasi ja hakkasi, kunnes ei ollut enää mitä hakata...
Vizda miten hyvä mieli?

Äänestä

Eikö mielentilatutkimus ole vieläkään valmistunut? Yli vuosi jo tapauksesta.

Äänestä

Teosta jo yli 3 vuotta. Eikö mielentilatutkimus ole VIELÄKÄÄN valmis? Onko tekijä ollut vangittuna koko ajan?

Äänestä

onhan siellä jonkin aikaa jo joku asunut. liekö vapautunut.

Äänestä
  • Perikunta myi talon ulkopaikkakuntalaiselle vaikka kylästäkin ostajia olisi ollut.Ja eiköhän tämä kirvesmies saanut elinikäisen paikan niksulasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perikunta myi talon ulkopaikkakuntalaiselle vaikka kylästäkin ostajia olisi ollut.Ja eiköhän tämä kirvesmies saanut elinikäisen paikan niksulasta.

    Ei saannut. Jos toipuu hoidoilla niin pääsee ensin koeajalle ja myöhemmin vapautetaan.
    Hänellä voi olla osastolla kaverina Lupinlahden palottelusurmaaja, haminalaisia molemmat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kolttavilli kirjoitti:

Ei ne ihan yllärinä tulleet - takakammarin piilohomo se tekijä on ollut kautta aikain.

Mutta tyhmyyttään se tuon teki.

Lahjaksi saatu elämä - ja synnin palkka on kuolema?

Peri nyt kuitenkin - tai sai lahjaksi - miten vaan niin pitkästi toistasataa hehtaaria parhaita metsiä. Ja kotipaikan ja kultakaivokset?

Elämä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu