Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”
Viranomaisarvion mukaan Suomessa on ensi vuonna tuhansia paperittomia turvapaikanhakiijoita.
Ihmisiä alkaa ilmestyä sosiaali- ja terveystoimen luukuille kunnissa,
vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen arvioi.Maahanmuuttovirasto Migrin vastaanottojärjestelmästä on kadonnut Ilta-Sanomien tietojen mukaan jo 3 800 turvapaikanhakijaa.
Suomessa luvatta oleskelevin niin sanottujen paperittomien määrä on todennäköisesti tätä pienempi, ainakin toistaiseksi. Tarkkaa lukua ei tiedetä.
Osa kadonneista on Suomessa, osa matkustanut takaisin kotimaahansa tai muualle Eurooppaan.
Suurempi kysymys koskee viranomaisten tiedossa olevia käännytyspäätöksen saaneita henkilöitä, jotka jäävät Suomeen.
Pelkästään tämän joukon lukumäärä voi nousta ensi vuonna tuhansiin.
Viime ja tänä vuonna vireille tulleita turvapaikkahakemuksia on kaikkiaan runsaat 37 900, joista on tähän mennessä käsitelty noin 33 800 hakemusta.
Turvapaikanhakijoista vain 26,6 prosenttia eli noin 9 000 on saanut myönteisen päätöksen.
Maasta poistuneita turvapaikanhakijoita on tällä hetkellä noin 9 200.
Kielteisen turvapaikkapäätöksen saavien määrä on nousemassa kaikkiaan noin 15 000 henkilöön
NIIN SANOTTU TURVAPAIKKA TARVITSEVA..
3
170
Vastaukset 3
- johannes21
Kiitos perussuomalaisten kun asiat on saatu hallintaan.
RKP ja vihreiden ollessa hallituksessa kaikki saivat oleskeluluvan ja saivat jäädä loisimaan Suomeen.
Kadonneiden ja hylättyjen määrä on todiste siitä miten maahanmuuttokriitikot olivat oikeassa. Vuonna 2015 tuli Suomeen lähes pelkästään turvapaikkaturisteja . Tämän tosiasia toteaminen sanottiin olevan vielä vuonna 2015 rasismia. Nyt asia on valjennut myös suvaitsevaistolle ja politikoille. Luulisi hävettävän nyt.
Kansalaiset arvostelevat nyt turvapaikkaturismin hintaa Suomelle. Sipilän kutsusta tuli ainakin 20 000 irakilaismiestä turhaan Suomeen ja aiheutti ainakin 500 miljoonan kustannukset suomalaisille veronmaksajille.
Nyt olisi viimeistään typerän lestadiolaisen Sipilän pyydettävä julkisesti anteeksi töppäystään ja aiheutettuja kuluja ja harmeja suomalaisille. Jumalan anteeksianto ei riitä ?- vonLagerbom
Onhan Sipilällä omaisuutta jolla voi kuitata edes osan veronmaksajien tappioista..
- 18-88
miksi suurin osa raisk eiku "turvapaikan hakijoista" on 17 vuotiaita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.291216Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581005Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54883
- 51771
- 65748
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615