Lieksan somalivaltuutettu ei hoida hommiaan.

Kokoomuksen

Lieksan Lehdestä ote: Lautakunnan jäsen Jama Abdi Ahmed ei ole reilun kolmen vuoden aikana osallistunut kuin kerran kokoukseen. Lautakunnan puheenjohtaja on pitkään kestäneestä tilanteesta varsin närkästynyt.

- Kyseinen jäsen kävi vain yhdessä kokouksessa. Hän taisi olla täysin tietämätön, mihin luottamustoimeen hänet oli valittu. Ei ole miestä näkynyt kokouksissa, vaikka olemme yrittäneet häntä useaan kertaan saada paikalle. Viime keväänä hänet tavoitettiin lopulta Kööpenhaminasta. Hänellä on edelleen hallussaan tehtävien hoitamista varten kaupungilta lainaan saatu tablettitietokone. Hän oli luullut saaneensa sen omaksi.

Luottamustoimeen valittujen lautakuntien jäsenten osallistuminen kokouksiin on tärkeää, sillä pahimmillaan poissaolojen vuoksi lautakunta ei voi olla päätettävien asioiden suhteen päätösvaltainen.
Lautakunnan puheenjohtaja kertoo valittaneensa tilanteesta useaan otteeseen Kokomuksen valtuustoryhmälle.
- He ovat luvanneet valita Jama Abdi Ahmedin tilalle uuden henkilön, mutta asialle ei ole tehty mitään.
- Olemme pitkään yrittäneet saada Jama Abdi Ahmedin virallista eroanomusta, mutta turhaan. Tavoitimme hänet viimeksi Afrikassa sijaitsevasta Somalimaasta, mutta pyynnöistä huolimatta hän ei ole toiminut antamiemme ohjeiden mukaan. Henkikirjoittajan mukaan Ahmed on ja asuu kuitenkin edelleen Lieksassa ja on täällä myös kirjoilla.

55

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaikeeksmenee

      Eipä näytä hoitavan muutkaan. On se elämä vaan vaikeeta Lieksassa.

      • kepulipeliä

        On ne muut sentään paikalla, vaan tämäpä hyväkäs huitelee maailmalla. Kyllä meni tuossakin tapauksessa kokkarien äänet hukkaan. On se tuo kotiseutu somalille tärkeä kun piti painella takaisin sinne mistä tuli. Mitä helvetin pakolaisuutta tuo muka on? Nostelloonko sossun rahat vielä sinne Somalimaahan.


      • sumsamari
        kepulipeliä kirjoitti:

        On ne muut sentään paikalla, vaan tämäpä hyväkäs huitelee maailmalla. Kyllä meni tuossakin tapauksessa kokkarien äänet hukkaan. On se tuo kotiseutu somalille tärkeä kun piti painella takaisin sinne mistä tuli. Mitä helvetin pakolaisuutta tuo muka on? Nostelloonko sossun rahat vielä sinne Somalimaahan.

        On lähtenyt ajat sitten Lieksasta ihan pääkaupunkiin töihin taisi mennä. voi reissata ihan palkallaan mihin lystää. Mitä v.. se lieksalaisille kuuluu. Soitellaan eto asiasta ympäri maailmaa. Kädettömyyttä ja iso tyhmyyttä. Tämä kohu kertoo lieksalaisten totaalisesta tietämättömyydestä ja tätä ruokkii uutisointikin. Miksi ei ole paikalle vieritetty varamiestä. Nyt vaan ihmetellään ja pistetään nuoren somalimiehen syyksi tämäkin.


      • hyväuskoisethyysärit
        sumsamari kirjoitti:

        On lähtenyt ajat sitten Lieksasta ihan pääkaupunkiin töihin taisi mennä. voi reissata ihan palkallaan mihin lystää. Mitä v.. se lieksalaisille kuuluu. Soitellaan eto asiasta ympäri maailmaa. Kädettömyyttä ja iso tyhmyyttä. Tämä kohu kertoo lieksalaisten totaalisesta tietämättömyydestä ja tätä ruokkii uutisointikin. Miksi ei ole paikalle vieritetty varamiestä. Nyt vaan ihmetellään ja pistetään nuoren somalimiehen syyksi tämäkin.

        Ja töihin "taisi" mennä... ihanko t a i s i. Et varmaksi tiedä, oletat vain. Eihän se Suomessa ole ollut aikoihin. Millä rahoilla siis matkustaa?Ja kukkahattu se näkee vain hyvää noissa huijareissa. Sillä mitään ammattiakaan ollut Lieksassa ollessaan.


      • tiedoksvaan
        sumsamari kirjoitti:

        On lähtenyt ajat sitten Lieksasta ihan pääkaupunkiin töihin taisi mennä. voi reissata ihan palkallaan mihin lystää. Mitä v.. se lieksalaisille kuuluu. Soitellaan eto asiasta ympäri maailmaa. Kädettömyyttä ja iso tyhmyyttä. Tämä kohu kertoo lieksalaisten totaalisesta tietämättömyydestä ja tätä ruokkii uutisointikin. Miksi ei ole paikalle vieritetty varamiestä. Nyt vaan ihmetellään ja pistetään nuoren somalimiehen syyksi tämäkin.

        Sumsamari ei sitten tiedä sitä että, kun somali on edelleen kirjoilla Lieksassa, uutta lautakunnan jäsentä ei voi valita.


      • MirjamiV
        sumsamari kirjoitti:

        On lähtenyt ajat sitten Lieksasta ihan pääkaupunkiin töihin taisi mennä. voi reissata ihan palkallaan mihin lystää. Mitä v.. se lieksalaisille kuuluu. Soitellaan eto asiasta ympäri maailmaa. Kädettömyyttä ja iso tyhmyyttä. Tämä kohu kertoo lieksalaisten totaalisesta tietämättömyydestä ja tätä ruokkii uutisointikin. Miksi ei ole paikalle vieritetty varamiestä. Nyt vaan ihmetellään ja pistetään nuoren somalimiehen syyksi tämäkin.

        Oletkos sinä se silmäpuoli, mataliena, leena erola, leena virtanen, mirjami virtanen joka kohelsit aikoinaan tuota samaa paskaa iltalehden keskusteluissa, nykyään timosen ja vahteran blogeissa ja täällä? taidat olla.


      • Vitunhyysäreitä
        sumsamari kirjoitti:

        On lähtenyt ajat sitten Lieksasta ihan pääkaupunkiin töihin taisi mennä. voi reissata ihan palkallaan mihin lystää. Mitä v.. se lieksalaisille kuuluu. Soitellaan eto asiasta ympäri maailmaa. Kädettömyyttä ja iso tyhmyyttä. Tämä kohu kertoo lieksalaisten totaalisesta tietämättömyydestä ja tätä ruokkii uutisointikin. Miksi ei ole paikalle vieritetty varamiestä. Nyt vaan ihmetellään ja pistetään nuoren somalimiehen syyksi tämäkin.

        Otitko poskeen tuolta lerppahuulelta kun noin kiihkeästi tuota apinaa puolustelet ? Joutaisit tuonne Somaliaan kuluttamasta Suomen hengitysilmaa !


    • toisetperään

      Vielä kun lopuillekkin matuille iskisi koti-ikävä! Toivottavasti tuo oli tunnustelija, mikä läksi sen pöllityn tabletin kanssa etukäteen!

    • jokhiu

      Kysyn, miksi ei varavaltuutetulle ole kutsu kokouksiin käynyt. Taannoin oli yksi valtuutettu, joka oli pitkään pois,(muistaakseni vuosia) valtuustosta ja paikalla oli kuitenkin varahenkilö. Nyt tämä henkilö näkyy hyörivän persujen puuroteltalla, joten puolue taitaa vaihtua. Ei ollut silloin asiasta lehtijuttuja. Miksi?

      • tiedoksvaan

        Tuolle kokkareiden varavaltuutetulle on kutsu käynyt, mutta hän ei ole tullut kokouksiin yli puoleen vuoteen.


    • pattitilanne

      Kyl tää nyt on kun ei sompulta saa edes virallista eroanomusta!
      Vois hyysärit vähän valistaa lemmikkejään miten täällä toimitaan, kun on näköjään koneinsinöörit niin tyhmiä, ettei itte sitä tajuu tehdä.

      • Auras

        Ei noita Lieksalaisia Somaleita muutenkaan työssä näy.
        Eikun kello soimaan 5:deltä aamulla ja ylös ulos ja kolaamaan lunta .


    • Somaliliitto

      Kuka asuu Abdin kämpässä Reunatie 13 ,as 37?

      • hanki.elämä

        Mitäpä se sinulle tollolle kuuluu?


      • Tyhmälle

        Pitäisi kyllä kuulua ainakin vuokrataloille.


      • 939dw
        Tyhmälle kirjoitti:

        Pitäisi kyllä kuulua ainakin vuokrataloille.

        Siellä on hyvä terroristin piileskellä. Toisen nimellä.


      • jaaha_
        hanki.elämä kirjoitti:

        Mitäpä se sinulle tollolle kuuluu?

        Ja jos siellä joku asuu niin pitäisi kuulua virkavallalle. Kuka on maksanut vuokrat? Sossu vai?


      • Kysymys-

        Onko tuon somalin nimi edelleen siellä Reunatie 13 as 37 nimikilvessä? Tai talon asukasluettelossa?


      • Vitunhyysäreitä

        Se on vuokrannu sen äbäläwäbä serkulleen . Saa siitä tililleen vuokran jonka serkku saa sossusta. Näin somput elelevät. Hyvä uskoiset sumsamarit meidän veroeurot näille mutakasoille näin jakelevat ! Suvakit ovat syyllisiä suomalaisten kurjistuvaan tila tilanteeseen, kaikki verot nousee ja lisää herrat keksivät , että saadaan nämä lerppahuulet maailmallakin elätettyä !


    • Selvitystäkaivataan

      Nimittäin silloin on sosiaali maksanut vuokrat asuipa siellä kukaan, tai ei. Tuskin Jama Abdi Ahmed niin varakas on, että pitää Lieksan vuokraluukkua auki tyhjän panttina.

      • kuhan-kysyn

        Sosiaalivirasto on vuokrannut asuntoja vuokratalolta joita se sitten on edelleen vuokrannut mamuille. Jos mamu ei maksa vuokraa niin sossu maksaa. Oliko Reunatie 13 näitä välivuokrausasuntoja, tuliko hätä käteen Siunsoten takia ja siksi ilmoitus että talot puretaan?


    • Soili-täti-SDP

      Hän on suuri rikkaus ja valtava voimavara. Emme pärjäisi ilman häntä.

    • kokoomus.somali

      Eläköön Lieksa, Kokoomus ja sen somalit. Vähiin ovat Lieksassa suomalaiset kokoomukselaiset käyneet kun somalista pitää tuki löytää.

    • Mitäkuuluutytöllenyt

      Olikos tämä sen entisen kokkarin opettajan Ilmakangas vävy? Oli oli ja oli.

      Kannattiko olla noin suvaitsevainen? Kannattiko maksaa noin kova hinta?

    • kuulehhanhyysäri

      Onko rotta kun pakeni?

      • ahmed-ahne

        Monikulttuurisuus vaikuttaa Lieksassakin hienolta. Kaikki sujuu, kunhan rahaa tulee tilille, ja tilin tyhjennys onnistuu Kööpenhaminastakin!


    • TurhaAloitus

      Onko tässä nyt jotain ihmeellistä? Jokaisesta kansasta löytyy mätämunia mutta eivät ne pilaa koko kansaa.

      • happamia.sanoi

        Tässä tapauksessa koko kansa on samanlaista mätimunaa! Kuka tietää yhtään somali kirjailijaa, tiedemiestä tai-naista,lääkäriä, näyttelijää, taidemaalaria, avaruuslentäjää, oopperalaulajaa, iskelmälaulajaa, runoilijaa, Nobelin saajaa, huippu-urheilijaa (1 juoksija on), keksijää, vaatesuunnittelijaa, presidenttiä, huippupolitikkoa, balettitanssijaa, arkkitehtiä, siivoojaa, kamelikuskia, hiekan lakaisijaa, risun kerääjää, merirosvoa, muuta rosvoa?
        11 miljoonaa asukasta ja kaikki tuntemattomia suuruiksia. Ei varmaan yhtään mätimunaa joukossa?


    • Etelän_mies

      Voi vitun sinisilmäiset kädettömät ja munattomat hölmöt! Somppuhan "tienaa" Suomesta vain rahat ja asustelee missä maassa huvittaa. Ei varmaan Suomi ole edes ainoa maa mistä tämä loiselukka saa "palkan"! Somalit ovat Afrikan romanit.

    • qwwwqsarxxz

      kait hälle nyt sentään kaikki kaupungin avustukset sentään maksetaan nettiliittymää myöten se on kallista tuommonen matkailu

    • poissaäänestyksistä

      Ensi kunnallisvaaleihn vaan nyt vihervassarit runsaasti matuja.

    • karku

      Lieksan kaupunki, katkaistaa edes "ulkomaille karanneesta läppäristä" nettisopimus irti...makselkoon omillaan jos käyttää

    • KolmannenAsteenPoppamies

      Ei voi katkaista, se on rasismia! Luottamustoimi vaatii hyvät nettiyhteydet, jos on poppamieheltä kysyttävä neuvoa lieksan asioista!

    • maaonmikäon

      Kiitos SEPPO TOSSAVAISELLE että toit julki ( LL:ssä 10.12.-16)kuinka törkeästi
      tämä "kulttuurin tuoja" käyttää lieksalaisten sinisilmäisyyttä hyväkseen.
      Toivottavasti kokoomuksenkin ehdokasluettelo putsaantuu puhtaan valkoiseksi seuraaviin kunnallisvaaleihin tällaisesta kekkulista joka sotkee lautakunnan työskentelyn.
      Että oikein ikioma tabletti tietsikka lahjaksi tälle senaattorille joka kiertää
      viemässä tietoutta/terveisiä somaliaan lieksan hyysärimummoilta ja tuolta
      puolueelta jonka eturintamassa hän taistelee mamujen,etenkin somppujen,
      oikeuksia puolustaen .
      Voihan tukipilari tätä maailman menoa !

      • höynäytettävät

        Tossavainen vois tehdä paljastuksia myös oman puolueensa hyysärien touhuista? On tainnut tulla sitä sutta ja sekundaa roppakaupalla?


      • mikäääni

        Joo,,,muistetaan.
        Kukas se demari politikko oli joka keksi laittaa somalin ehdokkaaksi sdp listalle
        kunnallisvaaleihin .
        No arvaahan sen että takkiin tuli.


      • mitäpätäsä

        Älkää irvikö!Sama se jos hoitaa hommat etätyönä, nykyaikana kun on tietokoneet ja äly kännykät jos ei oma pallo säteile niin kysyy vain mogatissusta ohjeet,sieltä
        saa vastauksen koskipa kysymys rahaasioita , ympärileikkausta tai yksinhuoltajuutta,apu tulee ja raahaa tulee seinästä.


      • 19891766

        Näille kulttuurin tuojille riittäisi taikarumpu jolla viestittäisivät lapsiluvun kasvustaan synnyinmaahansa.


    • asiat.järjestyksessä

      Kokouspalkkioita ei makseta. Ulkomaan päivärahat ja matkaliput sekä hotellihuoneet maksetaan kunnallisen virkasäännön mukaisesti.

    • JokuMaksaaNe

      Peruskysymys koko touhussa on se, että kuinka herralla on vara pitää vuokrahuoneistoaan tyhjänä.
      Vuokra ja sähkökulut kulkee koko ajan, ellei niitä sitten joku ulkopuolinen maksele.
      Näitä vastaavia tapauksiahan on ollut kymmeniä.
      Nimi ovessa sekä asukasluettelossa, mutta kukaan ei asunnossa asu.

      • vara.tom

        Tottakai on varaa pitää kämppää tyhjänä. Kela/sossu maksaa kaiken.


      • kivajuttu2

        Sehän on varma että soppala maksaa kaiken


    • Kultturiaarre

      Ei tähän suomalaisella varaa ole..............vittu tätä nykymenoa.

    • bussilla

      Voi hellanlettas sentään mikä liikuttava stoori tänään Lieksan Lehdessä "löytyneestä!" Älkää hyvät ihmiset uskoko kaikkea mitä lehdestä luette, kritiikkiä peliin. Monessako maassa/kaupungissa on "perhe" ko. herralla. Lieksassa kaikki hyvin, päätöksenteko pelaa jälleen, kannatti odottaa kolme vuotta. Sepolle pinnat.

      • luukusta.rahaa

        Miksi Lieksassa kirjoilla jos asuu ja töissä Helsingissä?
        Saako jotain sosiaalietuutta Lieksasta?

        Olipa stoori Lieksan Lehdessä.
        Mutta pahimmat mokat lie demarit tehneet, vai mitä hyysärit?


      • Kelalletuliasiaa
        luukusta.rahaa kirjoitti:

        Miksi Lieksassa kirjoilla jos asuu ja töissä Helsingissä?
        Saako jotain sosiaalietuutta Lieksasta?

        Olipa stoori Lieksan Lehdessä.
        Mutta pahimmat mokat lie demarit tehneet, vai mitä hyysärit?

        Ja saako 'morsian' Helsingissä sosiaalietuutta ym. jos 'sulhasmies' nimellisesti kirjoilla Lieksassa?


    • eroilmoitus.puuttuu

      Kaupunginhallitus
      19.12.2016
      ERON MYÖNTÄMINEN ABDI AHMED JAMALLE KAUPUNGINVALTUUSTON VARAJÄSENEN TEHTÄVÄSTÄ
      Abdi Ahmed jama on ilmoittanut eroavansa Lieksan kaupungin
      luot ta mus teh tä vis tä paikkakunnalta pois muuttamisen vuoksi.

      ERON MYÖNTÄMINEN ABDI AHMED JAMALLE KULTTUURI- JA VAPAA-AJANLAUTAKUNNAN
      JÄSENEN LUOTTAMUSTOIMESTA JA UUDEN JÄSENEN VAALI
      Abdi Ahmed jama on ilmoittanut eroavansa Lieksan kaupungin
      luottamustehtävistä paikkakunnalta pois muuttamisen vuoksi.

      Tähän mennessä käytäntö on ollut että jokaiselta eroavalta jäseneltä on vaadittu kirjallinen ilmoitus päiväyksellä ja allekirjoituksineen.
      Missä on kyseisen henkilön eroilmoitus???

      • tilioteharrasterahat

        Muiden ( valtuuston tai lautakunnan jäsenten ) ero ilmoitus on ollut esityslistan liitteenä. Miksi ko. henkilön eroilmoitus ei ole? Tekikö joku muu henkilö ilmoituksen, oliko LL:n mairea juttu samasta lähteestä sorvattu? Mitä salaillaan?


      • tilioteharrasterahat kirjoitti:

        Muiden ( valtuuston tai lautakunnan jäsenten ) ero ilmoitus on ollut esityslistan liitteenä. Miksi ko. henkilön eroilmoitus ei ole? Tekikö joku muu henkilö ilmoituksen, oliko LL:n mairea juttu samasta lähteestä sorvattu? Mitä salaillaan?

        Olet oikeassa miksi liitettä ei löydy myöskin asiaan kiinnitin huomion joten viimeistään luottamushenkilöillä maanantaina tuo omakätinen ilmoitus pitää olla
        On myöskin niin että milloin luotamushenkilö tulee esteelliseksi varmaa on se tietysti jos on tullut muutettua tai on siirtynyt kunnan palvelukseen tai on ollut pitkään luottamustoimessa mutta tiedän senkin .että luottamsutehtävästä ei ilman huomattavia perusteita ei päästä pois


    • kukasTutkii

      Nytkö muuttaa ja on asunut jo lähes kolme vuotta muualla.
      Liekköhän kuka maksanut tuon tyhjillään olleen asunnon Lieksassa.
      Lieneeköhän herra nauttinut Kelan ja Lieksan rahallista vieraanvaraisuutta tämän kolmen vuoden ajan. Totta puhuen, nyt haiskahtaa.

      • kallista.veronmaksajille

        Näistä sosiaaliviraston vuokraamista asunnoista Lieksan vuokratalolta joita sosiaalivirasto on sitten edelleenvuokrannut.


      • Ketään tuomitsemasta niin todella asia on niin,että nimenomaan tuo luottamustehtävän ja muu yhteiskuntaan liittyvä koulutus ei voi kestää noin kauaa vuosia ja pidän todella kokoomu puolueen häpeänä sitä, että onko täällä edes heillä kaikilla selvillä ne pelimerkit mitä lainsäädäntö sanoo?


      • kasa.haisee

        Epäilen että jama ahmet ei ole toimittanut omakätisesti allekirjoitettua eroilmoitusta ja onkohan Suomessa ylipäätään. Ikävä asia sossulle jos vuokrat ja tuet maksettu vaikka henkilö huitelee missä sattuu. Jos tehnyt muuttoilmoituksen niin mikä oli päiväys, ennen vai jälkeen lehtijutun? Niin paljon on epäselvyyttä että case vaatii jo tutkintaa.


      • kasa.haisee kirjoitti:

        Epäilen että jama ahmet ei ole toimittanut omakätisesti allekirjoitettua eroilmoitusta ja onkohan Suomessa ylipäätään. Ikävä asia sossulle jos vuokrat ja tuet maksettu vaikka henkilö huitelee missä sattuu. Jos tehnyt muuttoilmoituksen niin mikä oli päiväys, ennen vai jälkeen lehtijutun? Niin paljon on epäselvyyttä että case vaatii jo tutkintaa.

        Väestörekisterikeskuksessa on tieto ja kyllä kokoomuksen kunnallisjärjestöllä on myös varmaan tieto jos henkilö ilmoitta heille asiasta sekä Pieliskodin isännöinnissä onko muuttoilmoitus tehty ?joskin se ei ole ihan sinun saatavissa tietoa? mutta kyllä olen samoilla linjoilla kanssasi


      • tilioteharrasterahat

        Poliisi tutkimaan onko mahdollista etuuksien väärinkäyttöä taustalla ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      394
      2842
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      76
      2239
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      112
      1785
    4. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      192
      1499
    5. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1472
    6. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1447
    7. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1445
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1323
    9. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1287
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1256
    Aihe