Meneekö väkivallan seurauksena tullut käsien tärinä, säpsähtelyt, pelkotilat, sydämen säikähtelyt ja hypähtelyt, jalkojen lamaantuminen ja heikotus joskus ohi vai jääkä ikuisesti elämään traumaan?
Huolettaa iltaisin etenki
OnJoYöTaas
12117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Toivottavasti ei
Elä ruoki niitä ajatuksia. Niin ne asiat ei pyöri kokoajan mielessä. Ne pikkuhiljaa menee taka-alalle eivätkä nouse mieleen kummittelemaan. Täytä ajatusmaailmaasi tutkimalla vaikka aiheita netistä mitkä sinua kiinnostaa. Kaikki se aika minkä käytät vaikka harrastuksiin on pois huonoista ajatuksista.
Noin olen yrittänyt toimia, silti keho eo unohda. Sitäpaitsi tilanne päällä koko ajan.
Tämä on minun wlämääni väkivallan kanssa. Se ei suinkaan ole entistä elämääni.
Aina kun pääsen hieman parempaan vointiin, se alkaa taas ja toisinaan en ehdi edes palautua.
Nykyään tuntuu, että lamaannun.
Onneksi mieltään pystyy harjoittamaan, samoin kuin kehoaankin. Luota siihen, ja itseesi.
Traumoja voi olla vaikea päästä eroon. Trauma voi tulla esille aina kummittelemaan kun joku asia muistuttaa traumoista. Yritä löytää apua ja yrittää unohtaa. Muuten voit vaikka joutua hullujen huoneelle. Muista että vika ei ole sinussa.
Terapia, aika ja turvallinen elinympäristö /luotettavat turvalliset ihmissuhteet on ne joilla se helpottuu.
Minulla oli väkivaltainen parisuhde ja sen seurauksena sitten sain keväällä 2013 diagnoosiksi PTSD, nyt vuonna 2016 tuollaiset oireet mitä kuvasit ovat jo poissa ja siedän palstankin väkivaltaisuutta suhteellisen hyvin, vaikka tämä muistuttaa paljon suhteen sisäistä henkistäväkivaltaa jota koin. Ehkä siksi täällä pyörin. Mittailen ja testailen kykyäni vastaanottaa samaa "väkivaltaa" kuin mitä koin suhteessa.
Haluan nähdä omat reaktioni: Saako se minut ahdistumaan, tuleeko paniikkikohtaus, alkaako fläspäkit menneistä, raivostunko suhteettomasti hyökäyksestä ja puolustaudun tarpeettoman voimakkaasti..Mittailen omaa kehittymistäni ja ylipääsemistäni täällä.
Oikeessa elämässä olen joutunut rajoittamaan elämäni hyvin pieniin ympyröihin.
Suojaamaan itseni ns. pumpulilla ja rajaamaan lähelleni pääsevät ihmiset hyvin pieneksi jotta pystyn hallitsemaan sitä että elämäni on tasaista, turvallista ja ihmiset jotka siinä ovat, ovat tasapainoisia.luotettavia ja turvallisia.
Tällä keinoin olen 2017 vuoden suulla lähes tulkoon oireeton, vaikka arkuutena ja varovaisuutena uusien ihmisten seurassa ehkä parhaiten vielä kokemani näyttäytyy.
Tärkeintä on se että elämästä tekee traumoja ruokkimattoman. Tuo minun diagnoosi ei ole pitkäikäinen. Sen kun saa se poistuu myös ihan lähi vuosina.
Vaikeinta on orientoitua itsensä parantamiseen ja kunnostaan sen elämänsä.
Asenne ratkaisee koska ei ne lääkärit niitä ihmeidentekijöitä ole mielenhaavoissa, sillä puolen se todellinen lääkäri on se ihminen itse jolla ne mielenhaavat on, koska hän on ainoa joka sinne alueelle pääsee käsiksi. Jos hän ei halua, ei kukaan ulkpuolinenkaan voi auttaa
Kuulostaa hyvälle, että olet oppinut arvioimaan tilannetta ja itseäsi, sekä elimistösi reaktioita eri tilanteessa, sekä kykenet puuttumaan noihin.
Minua ei pelota kohdata uusia ihmisiä. Siedän myös hyvin katsoa väkivaltaa, tosin nousee kova auttamisen halu.
Minulla tosin väkivalta ei ole takana päin, joten elän parasta aikaa tässä suhteessa.
pystyn järkeistämään asioita, mutta kroppa tekee tepposiaan, kuin se eläisi omaa elämäänsä ja reagoi, vaikka mieli pysyy kovana.
En tiedä sitten joskus, kun ja jos tämä kaikki on takana päin ja olen vielä hengissä, että miten sitten reagoin.
Sinun pitäisi poistaa se trauman aiheuttaja elämästäsi, sitten vasta alkaa hiljalleen paraneminen.
En uskalla :( Hyvää jatkoa ja ihana oli lukea, että olet noin hyvin selviytynyt. Parempaa tulossa varmasti vielä!
Hyvä kirjoitus sinulta ' keskustelijana' siitä, että paras auttaja on itse itselleen. Täytyy rajata ja miettiä miten nyt toimitaan ja myös toimia.
Väkivaltainen puoliso voi heittäytyä vaikeaksi ero tilanteessa.
Mukaan voi pyytää jonkun tutun avuksi hakemaan esim tavaroita. Sosiaalipuolen ihmiset voivat olla myös apuna.
Poliisilta voi hakea lähestymiskieltoa.
Kannattaa turvata itsensä.
Joskus erossa lähtee koko perheen henki.
Puoliso voi käyttää väkibaltaa myös lapsiin, kuten minun tapauksessani. Uhkailla ja kiristää puolisoaan sillä, että jos tämä ei tee toivotulla tavalla, hän satuttaa lapsia ja mikä sen kamalampi uhkaus äidille.
Ero tai lähtö ei ole ollenkaan niin yksinkertaista tai helppia sairaalloisen väkivaltaisesta suhteesta.
Jälkikäteen voi tarvita jopa suojelua Koko perhe.
Menee ohi, mutta sun pitää uskaltaa ajatella ja käsitellä se asia loppuun
ja sitten sä alat määrätietoisesti tekemään uusia iloisempia muistoja.
jätät sitä hiljalleen taka-alalle
Menneet putkahtavat ajoittain mieleen (menneet piinaa)
mutta sitä pitää opetella käsittelemään jotenkin
ja hyväksyä sekin, että muistat,
ettei siitä ala uusi tärinä.
Kun tulee mieleen, käännä pääsi pois siitä ja ajattelet jotain miellyttävämpää.
Opettele rentoutumiskeinoja
ja etsi "onnenjyviä" joita ajattelemalla tai haaveilemalla
rentoudut.
Väkivalta jättää jäljen
JA opettelet vähän itsekkyyttä, tervettä itsesuojelua,
älä päästä enää tietynlaisia ihmisiä käsivartta lähemmäksi
jätät tietynlaiset tyypit mieluimmin näkökentän kantamattomiin.
Istu selkä suorassa, hengitä ja hymyile
olet ansainnut niin paljon parempaa
Halaus ja enkelin suojelusta