Kokeneemman apua?

Reiskaliina

Hyvät palstalaiset. Jäin 10 vuotta sitten telakalta työttömäksi, ja siitä lähtien olen asunut yksin. Eron takia jouduin muuttamaan pieneen yksiöön länsirannikolla. Ja tämä läävä on siitä lähtien ollut kotini. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään perverssinä, mutta tämä yksineläminen on tehny minusta himena toisenlaisen kuin koskaan aijemmin.

Minulla on ystäviä tasan yksi kappale ja, näen häntä vain kuukausittain. Hän työskentelee suuressa elintarviketukussa ja, hänen kauttaan olen saannut suuret määrät käsiini verilettuja ja ketsuppia. Satunnaisesti tilailen häneltä myös aura sinappia. Syy siihen on että tämä kyseinen sinappi on ärrimmäisen tulinen ja täyteläinen.

Pienestä apteekistamme jaetaa ilmaisia ruiskuja aina keskiviikkoisin. Käyn täällä lähes viikoittain hakemassa myös oman osuuteni. Itse en käytä mitään suonensisäisiä aineita ja heitän neulat aina helevettiin. Täytän ruiskun tällä väkevällä sinapilla jota ystäväni minulle toimittaa.

Kun 5ml ruisku on täytetty tykään ruutata sen pyllyreijästäni sisään. Tunnen tuskaa ja poltetta silloin mutta tunne on samaan aikaan ORGASTINEN. Tykkään suihkussa käydessäni paskantaa sinapit suihkun lattialle. En ole kuitenkaan saastainen vaan pesen aina itseni huolellisesti tällä suurella ketsuppi annostimella jonka olen asentanu suihkuuni niin kutsuttuun "pillupuhelimeen".

Usein matkallani aptekkiin tykkään piipahtaa paikallisessa eläinpuodissa. Kun katselen akvaariokaloja ajattelen teippavani heitä. Ja koiran hyllyiltä olen ostanu itselleni naudan reisiluita. Ne ovat yleensä sahattu poikki teurastamolla mutta, itse omistan rälläkän ja useita hiomalaikkoja joten osaan hio ne sileiksi. Tämä on eräänlaista terapiaa itselleni ja välillä luista pystyy eristämään vähän luuydinnestettä jota sitten voi käyttää kahvimaitona. Vastikään suihkussa käydessäni ja sen jälkee saunoessani työnsin kyseisen kaltaista naudanluuta pyllyyni mutta ilmeisesti pinnan karheudesta johtuen peräsuoleni rullasi ulos. tapahtui niin sanottu "rectal prolapsi". Runsaan rasvan kanssa onnisutin työntämään suoleni takaisin sisääni mutta nyt en ole varma uskallanko käydä enää vessalla kakkostarpeella.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia / pelkoja, tarvitsen apua. En halua luopua rakkaastan harrastuksestani josta on eron jälkeen tullut ainoa ilo elämässä eroni jälkeen.

0

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        315
        3724
      2. Muovikassikartelli

        Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
        Talousrikokset
        32
        2058
      3. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        100
        1693
      4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

        Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
        Maailman menoa
        45
        1674
      5. Hallintooikeus..

        "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
        Pyhäjärvi
        106
        1399
      6. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        145
        1215
      7. Olen rakastunut

        varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
        Ikävä
        103
        1130
      8. Miksi et vain uskalla!?

        On niin ikävä...
        Ikävä
        82
        1113
      9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

        Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
        Ikävä
        103
        949
      10. Jos se joskus oli molemminpuolista

        niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
        Ikävä
        69
        857
      Aihe