Minulle on tapahtunut eräs asia, mitä on vielä nytkin kahden vuoden jälkeen hyvin vaikea käsittää. Että kuinka voi vain muutamat sanat satuttaa niin paljon, että ne vievät ilon elämältä. Ihastukseni loukkasi minua tosi pahasti. Muistan vain, että olin shokissa vaikka jatkoinkin elämääni ja olin tekemisissä tämän henkilön kanssa tapahtuman jälkeenkin. Kuitenkin tuntui, kuin minua kohtaan olisi tehty väkivaltaa. Tunsin, kuin olisi raiskattu, tosin, "vain" henkisesti. Minä en voi ymmärtää miten voivat pelkät sanat satuttaa näin paljon ja tunnen itseni typeräksi ollessani näin "heikko". Vielä pahempi kolaus oli se, että kun noin vuoden jälkeen uskaltauduin kertomaan tapahtuneesta kavereilleni (meillä on yhteisiä kavereita) oli tuloksena se, että he torjuivat minut asian tiimoilta ja vielä pahempaa: näin yhdet keskustelut, jossa he puhuivat samaan sävyyn eräästä toisesta, niin kuin minua oli loukattu. Ihan kuin tällä asialla ei olisi ollut mitään väliä. Miten heitä ei voi koskettaa se, kun jotakuta loukataan? Eivätkö he ymmärrä, mitä tuollaiset asiat tekevät ihmiselle? Minä jaoin tuskani heidän kanssaan ja heitä se ei vain... Kosketa millään tavalla? Ja sitten vielä jatketaan samaan malliin ihan kuin olisi hyväksyttävää sellainen halventava kielenkäyttö toisista ihmisistä. Tuntuu todella epäinhimilliseltä.
Onko maailma vaan tällainen? Kylmä. Ettei toisten tunteilla ole enää mitään väliä... Onko vika minussa, olenko liian heikko? Elämäni on ollut todella raskasta näiden asioiden takia viimeiset vuodet. En tiedä miten selviän. Mikä on totuus, kuinka toisia ihmisiä tulee kohdella? Kuinka voin jatkaa elämääni tästä eteenpäin?
Keskusteluapua kaivataan nyt joltakin viisaammalta...
Onko maailma vaan tällainen? Kylmä. Ettei toisten tunteilla ole enää mitään väliä... Onko vika minussa, olenko liian heikko? Elämäni on ollut todella raskasta näiden asioiden takia viimeiset vuodet. En tiedä miten selviän. Mikä on totuus, kuinka toisia ihmisiä tulee kohdella? Kuinka voin jatkaa elämääni tästä eteenpäin?
Keskusteluapua kaivataan nyt joltakin viisaammalta...
Vastaukset 6
Vanhimmat
En kyllä viisaudestani tiedä ... Ajattelen näin, karsin tuttavapiiristäni ihmiset jotka huomaan vähättelevän, jotakin itselleni merkityksellisen ikävää tapahtumaa. Etenkään ystävyyteen, ei mielestäni kuulu moinen käytös. Puhut kaveripiiristä. Koet nähtävästi etteivät he ole olleet puolellasi, jota olisit toivunut?
Olet ollut tekemisissä ihastuksesi kanssa kokemasi loukkauksen jälkeen. Ehkä olet pähkäillyt että olikohan se nyt kuitenkaan ' niin vakavaa ' ... Sinulla on kuitenkin omat rajasi, asetettavaksi, kyllä sinulla oli oikeus loukkaantua toisin ehkä ' kaverisi 'mieltävät. Asia ei kuitenkaan kuulu heille.
Eikä etenkään näytä, koskettavan. Kaikilla ihmisillä ei ole empatiakykyä, silloin he eivät ymmärrä ( juurikaan ) . Sinulla taas tätä kykyä taitaa riittää. Et ole heikko, vaan mielestäni sana herkkä voisi sopia paljon paremmin. Se ei pahe ole!
Eteenpäin elämässäsi porskuttelemaan vaan, jätät nämä asiat taaksesi päättäväisesti.
Kiitos vastauksesta!
"Koet nähtävästi etteivät he ole olleet puolellasi, jota olisit toivunut?"
Kyllä näin ja minusta sen pitäisi sanella sellainen tietty inhimillinen ymmärrys, empatia - minkä lie, mikä on väärin toista kohtaan ja mikä ei. Jos olisin itse ulkopuolisena, olisin ymmärtänyt, että nyt tässä tehdään väärin tätä toista kohtaan enkä missään nimessä tehnyt niinkuin "kaverini". Ja näkeehän sen, ihmisestä, sen että sattuu tosissaan... Tuntuu sairaalta että mut on siinä tilanteessa kun olisin toisia tarvinnut ignoorattu. Ja sitten tehty vielä pahempaa eli lähdetty samalle linjalle kuin se satuttaja. Siis en tiedä miten olisi pitänyt toimia, eikö jokainen ihminen olisi tuntenut tuollaisessa tilanteessa samoin kuin minä vai olenko minä vaan liian heikko tähän maailmaan?
En ole ollut näiden tyyppien kanssa tekemisissä enkä haluakkaan. Enkä varmaan tulekkaan, silti on tosi vaikea päästä tästä yli.
"Ehkä olet pähkäillyt että olikohan se nyt kuitenkaan ' niin vakavaa ' ... Sinulla on kuitenkin omat rajasi, asetettavaksi, kyllä sinulla oli oikeus loukkaantua toisin ehkä ' kaverisi 'mieltävät."
En osaa sanoa muuta, kuin että olin shokissa mutta kun on ihastunut toiseen niin kai siinä se endorfiini kantaa jonkun aikaa. Mutta kuitenkin ennen pitkää se, mitä sulle oikeasti on tehty, tuska pääsee pintaan. Ja lopulta tosiaan kerroin asiasta kavereilleni koska tuntui, että en kestä olla samassa tilassa satuttajan kanssa tai siedä häntä enää. "oikeus loukkaantua", hmm, mutta eikö jokainen automaattisesti olisi samassa tilanteessa yhtä järkyttynyt...?
"Asia ei kuulu heille". Mutta kellä on sydäntä kääntää toinen ihminen pois kun se tulee hakemaan apua? Siis kuka tekee sellasta? Minä en ainakaan.
"Eikä etenkään näytä, koskettavan. Kaikilla ihmisillä ei ole empatiakykyä, silloin he eivät ymmärrä ( juurikaan )" Tiedän, että tällä satuttajalla ei sitä kykyä ole. Hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia ja olen jotakuinkin antanut hänelle satuttamisensa anteeksi mutta tietääkseni nämä kaverini ovat tervejärkiksiä eikä pitäisi olla mitään syytä, miksi he tekivät niinkuin tekivät elleivät sitten vapaavalintaisesti päättäneet suhtautua näin. Ihan kuin he eivät tahtoisi nähdä ollenkaan minun kokemustani tässä asiassa sen ihmisen kanssa. Helppohan heidän on olla kun heitä ei ole kohdeltu samoin tämän henkilön taholta. Mutta he eivät sitä suostu näkemään tai tajuamaan vaan tahtovat tukahduttaa minun kokemani, siltä tuntuu. Tai kääntää selkänsä.
"Eteenpäin elämässäsi porskuttelemaan vaan, jätät nämä asiat taaksesi päättäväisesti" Sen kun tietäisi että miten. Olen kyllä tässä vuodenpäivät yrittänyt.
Olet hyvä ihminen ja sinulla on hyvä empatiakyky. Ole onnellinen tästä lahjasta. Se ei ole itsestäänselvyys tässä maailmassa. Itse jättäydyn hiljaisesti pois sellaisten ihmisten seurasta jotka eivät ymmärrä ja jotka loukkaavat. Niitä hyviäkin ihmisiä on olemassa.
Kiitos! :) Kumpa vain löytäisin ne hyvät ihmiset...
Älä tuhlaa energiaasi enää pähkäilemällä, kuinka joku toinen, toiset ihmiset eivät reagoineet kuten sinä. Meitä on moneksi. Olet jättänyt kaverit, jotka eivät kokemasi mukaan kohdelleet sinua hyvin. Hyvä. That's it!
No joo no, en varsinaisesti koskaan virallisesti katkaissut välejä. Jättäydyin vain pois porukoista. En tiedä mitä muutakaan... He kai luulevat edelleen olevansa kavereitani. Ja ovatkin sitä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Pelkään, että jos heitän heidät yks kaks pois esim. somessa niin he alkaisivat kyselemään syytä ja sitten minun pitäisi taas tuoda tämä asia tapetille enkä jaksaisi, koska en usko heidän ymmärtävän. Enkä koe, että minulla on henkisiä voimia aloittaa mitään väittelyitä, minua on järkytetty jo ihan tarpeeksi enkä kestäisi kolmatta iskua. Eikä ole helppoa jättää taakseen ihmisiä, joista oli tullut (ainakin minulle) tiivis osa elämää. Voi kun voisinkin kuitata tämän kaiken vain olan kohautuksella tai nii kuin sanoi: "That's it". Minulla ei juuri ole ketään heidän lisäkseen. En tiedä miten jatkaa eteenpäin, kun olen yksin. Mihin menisin, kenen luokse menisin? Kaverit ja sosiaaliset suhteet ovat aika iso osa elämää enkä tiedä miten tai mistä löytäisin uusia, parempia kavereita jotka jakavat samat arvot kuin minäkin. En oikein tiedä miten pääsisin siihen "uuteen vaiheeseen", uuteen elämään, yli tästä *askasta. Kiva harrastus sentään on pidän itseni liikkeessä, se tuo sentään hieman iloa ja jaksamista elämään.