Kävin baarilla selailemassa lehtiä. Länkkärissä oli iso juttu ellistä. Eki sano et se meinaa panna vähäosaset keräämään käpyjä ruoka.apuja vastaan. Isossa kuvassa oli kyllä jo kuivahtaneen oloinen.
Elli Aaltonen
ekinpöydässä
13187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Muutama tunti viikossa työtä yhteiskunnalle (yhteisen hyvän eteen) tekee hyvää itsetunnolle. Työ voi olla vaikka vanhusten ulkoilutusta, metsänraivausta, lumityötä... mitä vaan.
saattaa kuivahtaneelta näyttää parikymppisen silmissä mutta Elli oli 30 vuotta sitten todella kaunis nainen. Järki näkyy olevan tallella vieläkin.
etsiä Ellin kuva nuoruuden päiviltä ja oikeassa olet. Hyvältä näytti. Ajatuksensa että työttömyyskorvauksen vastapainoksi pitäisi työttömän jotain tehdä, ei tule vihersosialistisessa Suomessa koskaan toteutumaan. Siitä pitää laiskojen vihervasureiden armeija huolen. Meteli näyttää jo nyt olevan melkoinen vaikka Elli aloitti vasta ääneen ajattelun. Rohkea nainen kun meinaa nostaa kissan pöydälle heti alkajaisiksi.
silä Ellillä ja työttömien pitäisi panna parastaan korvausten eteen 3===D
Missähän se ellin ukko on kun lehtijutussa ei siitä ollut minkäänlaista vihjettä. Miten noin vanha on valittu vaativaan virkaan. Työvuosia enää pari jäljellä ja nekin voi olla sairaslomien reijittämiä ja aatokset siellä kesämökillä koko ajan??
Kyllä ihmiset pitää työllistää oikeisiin töihin joista saa kunnon palkan. Ei tyhmyydellä mitään voiteta. Kaupungin työntekijät kortistoon ja työttömät tekemään ilmaista työtä. Niinkö, miettikääs vähän.
työttömät kolaamaan saimaan jäätä esmes aluksi väli satamalahti-ristiina luistelijoille
mitä työtä työttömille keksitään, vaikka lumenkolausta mutta jotain pitää ilmaisen päivärahan eteen tehdä. Muutenhan sitä näivettyy paikoilleen eikä ole kohta enää sellaisessa työkunnossa fyysisesti eikä etenkään henkisesti että kelpaisi kenellekään. Uskon että moni aktivoituisi etsimään pian itselleen oikeaakin työtä. Nykyisin kun katselee kierrätyskeskusten porukoita niin ei sielläkään montaa tyyppiä löydy jotka omillaan pärjäisivät. Ehkä joitakin kuitenkin löytyisi jolla on vielä taito ja asenne kunnossa.
Älä nyt suotta hermostu, mutta minä en tee ainakaan yhtään mitään tukirahojeni eteen. Mieluummin käytän senkin ajan omiin harrastuksiini tai yleiseen laiskotteluun. Ja jos näivetyn niin minkäs sinä sille mahdat, jos sille ei mahda kukaan muukaan mitään? Ja pakko ei ole työttömän lähteä yhtään minkäänlaiseen työllistämiskikkailuihin mukaan. Jos normaali kieltäytyminen ei auta, niin systeemissämme on kyllä keinot monet. Yksi parhaista on sairausloman hakeminen ja ylläpitäminen/uusiminen aina silloin kun työllistämiskeinot uhkaavat.
Mistä sitä oikeaa työtä on kaikille? Joka päivä uutisissa kerrotaan työpaikkojen vähenemistä, että kertokaahan mistä saada kaikille työtä. Ei työttömille paskahommia vaan ennen puolitetaan työt että jokainen saa jotain.
Katoin sitä Ellin kokosivunkuvaa uudestaan eilen baarireissulla. Tuli mieleen, että onkohan sillä selkä kipee tai joku skolioosi kun seisoo niin vänttyrässä. Voi olla pitkät saikut tulossa?? Voihan se olla lonkkakin joka vaivaa kun sitä niin pitelee. Hartiajäkitystä on ainakin kun on tuo minkkilämmitin harteilla. Möblat on kyllä komeet mutta ois hyvä jos ois ruokaperäsiä varten kunnon sohva tai seslonki. Toivottavasti nää asijat on kelassa huomioitu nyt.
Meikäläiselläkin polvi on reistannut ja kaihileikkausta oottelen. Onneksi tonne baarille ei oo pitempi matka. Joutus meneen muuten jonkun kyydillä tai taksilla.
Eipä kiinnostaa lähtee globalistiporvarien orjaks. Haistakaa vittu porvarit!
Oli tosi globaalia näkemistä tuo edellinen.
Mutta miusta näytti niinkuin Lennulla olis ottanu eteen kun haisteli pressalle tuotua kinkkua. Onko lennu pervokoira. Mitähän se Jenni tuosta aatteli.