Islamissa on kaksi tilaa. On rauhan talo (Dar es Salaam) ja sodan talo.
Tilanne on siis se, että Islam on sodan talossa, kun sillä ei ole enemmistöä. Silloin käydään hiljaista sotaa "vääräuskoisia" vastaan ja vallataan alaa. Kun kannatusta on saatu tarpeeksi alkaa varsinainen hävitys. Mitään muuta uskontoa ei suvaita ja viimeisetkin "vääräuskoiset" kitketään väkivallalla. Jos joku kääntyy esim. kristityksi, niin suku hylkää ihmisen. Häntä ei ole enää olemassa ja onpa useita Jeesuksen löytäneitä tapettukin.
Islamilla on kokonaisvaltainen ote ihmisiin, koska se hallitsee koko elämän alueen asioita. Se tuo myös vääränlaista turvallisuuden tunnetta ja myös sellaisen ihanan harhan, että ihminen voisi jotenkin itse tehdä pelastumisensa eteen töitä. Ihminen näet haluaa päteä, jopa kaikkivaltiaan Jumalan silmissä.
Islam on muuten kehittynyt yhdestä sadoista jumalista - kuunjumala-kultista. Siitä johtuu se kuun sirpppi moskeijojen katolla.
Muslimi ei voi sanoa Allahille, että Isä, koska heillä ei ole henkilökohtaista suhdetta Jumalaan, vaan Jumala on etäinen ja ennakoimaton. Onpa moni muslimi löytänyt Jeesuksen siten, että on uskaltanut kutsua Jumalaa Isäksi.
Kukaan ei voi olla varma pelastumisestaan Islamissa.
Se Islamin harhasta.
Ottakaa Jeesus Kristus, Jumalan Poika henkilökohtaiseksi vapahtajaksenne ja vapautukaa Islamin orjuudesta.
Täydelliseen rakkauteen ei kuulu mitään pakkoa, vaan täydellinen rakkaus, jonka vain yksi ainoa Jumala vaikuttaa, vapauttaa turhista seremonioista. Mitä kaikkivaltias Jumala välittää meidän pakonomaisista ulkokultaisista teoistamme, jos sydämemmme on täynnä sappea?
Jeesuksen siunausta kaikille teille, myös Islaminuskoisille.
Rauhan talo ja sodan talo
14
584
Vastaukset
- jamppa
Otat väitteesi???
Islam ei todellakaan ole mikään kuunjumala-uskonto, jos Koraani itsessään todistaa sen. Olet langennut ansaan, ja uskonut valehtelijoiden väittämät.- Efraim
Mistä kuun sirppi tulee moskeijan torniin? Eikö sen pitäisi olla Koraanin hengen mukainen?
Muhammedin toiminnan alkaessa arabiassa oli satoja jumalia, joista hän valitsi yhden - selkeytti siis pelin. - muslimi
Efraim kirjoitti:
Mistä kuun sirppi tulee moskeijan torniin? Eikö sen pitäisi olla Koraanin hengen mukainen?
Muhammedin toiminnan alkaessa arabiassa oli satoja jumalia, joista hän valitsi yhden - selkeytti siis pelin.Koraanissa ei mainita, eikä tietääkseni edes sunnassa, että Islamin tunnuksen pitäisi olla kuu. Se on ihmisten keksintö.
Kyllä Muhammedin aikana oli satoja jumalia taisi olla 360 tai jotain, mutta Muhammed tuhosi ne KAIKKI!
Allaah ei ole kuujumala, vaan taivaan ja maan Luoja. Ei kivipatsas! - Efraim
muslimi kirjoitti:
Koraanissa ei mainita, eikä tietääkseni edes sunnassa, että Islamin tunnuksen pitäisi olla kuu. Se on ihmisten keksintö.
Kyllä Muhammedin aikana oli satoja jumalia taisi olla 360 tai jotain, mutta Muhammed tuhosi ne KAIKKI!
Allaah ei ole kuujumala, vaan taivaan ja maan Luoja. Ei kivipatsas!Mistä kuun sirppi tulee moskeijan katolle?
- EclipsE
muslimi kirjoitti:
Koraanissa ei mainita, eikä tietääkseni edes sunnassa, että Islamin tunnuksen pitäisi olla kuu. Se on ihmisten keksintö.
Kyllä Muhammedin aikana oli satoja jumalia taisi olla 360 tai jotain, mutta Muhammed tuhosi ne KAIKKI!
Allaah ei ole kuujumala, vaan taivaan ja maan Luoja. Ei kivipatsas!On totta että Muhamed tuhosi ns. kilpailijat, mutta sattumalta jätti jo ennestään suosituksi väitetyn allah, kuunjumalan.
Jonka rinnasti leviävän kristinuskon Yahveen, joka sentään näkee yöllä, toisin kuin allah. - muslimi
EclipsE kirjoitti:
On totta että Muhamed tuhosi ns. kilpailijat, mutta sattumalta jätti jo ennestään suosituksi väitetyn allah, kuunjumalan.
Jonka rinnasti leviävän kristinuskon Yahveen, joka sentään näkee yöllä, toisin kuin allah.no, so what, ei sinun kanssa jaksa enää väitellä. Kuten Pyhä Koraani sanoo: "teillä on teidän uskontonne ja minulla on minun." Suuratul Kaafiruun.
- EclipsE
muslimi kirjoitti:
no, so what, ei sinun kanssa jaksa enää väitellä. Kuten Pyhä Koraani sanoo: "teillä on teidän uskontonne ja minulla on minun." Suuratul Kaafiruun.
siinä se kyllä on oikeassa, ihmisellä on vapus olla väärässäkin, mielestään oikeus sitten vielä syyttää siitä Jumalaakin.
- Pakana(M)
"Kukaan ei voi olla varma pelastumisestaan Islamissa.
Se Islamin harhasta."
Teikäläisethän (kristityt hihhulit) te olätte harhassa, jos kuvittelette olevanne varmoja pelastuksesta!- Efraim
"Kukaan ei voi olla varma pelastumisestaan Islamissa.
Se Islamin harhasta."
"Teikäläisethän (kristityt hihhulit) te olätte harhassa, jos kuvittelette olevanne varmoja pelastuksesta!"
K:
Jos puhumme pelastuksesta, niin otamme huomioon asian siten, että joko Raamatun lupaus on totta, tai ei. Jos emme usko Raamatun sanaan, niin ei ole olemassakaan mitään ns. pelastusta. Jos uskomme Raamatun sanaan, niin toki uskomme silloin pelastukseen ja aiheelliseen pelastusvarmuuteen.
Room. 10.
9. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. 11. Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään." 12. Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13. Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
- DareSalem
1. Missä koraanin kohtaa kerrotaan tästä sodantalosta(muu maailma) ja rauhantalalosta (islam)?
2. Missä koraanin kohtaa kerrotaan että muslimit saa sodassa tappaa juutalaisia ja kristittyjä?
3. Missä koraanin kohdassa kerrotaan 72 neitsyestä?- Jake Waits
Tätä nimitystä maailman jakamiseksi ei löydy sellaisenaan Koraanista eikä Häditheistä..
https://en.wikipedia.org/wiki/Divisions_of_the_world_in_Islam
Ymmärrän kyllä, mistä muslimioppineet ovat johtaneet käsityksen Allahin maasta ja epäuskon maasta.
http://islamqa.info/en/ref/13363
- 20+6
Laita googleen "Mitä lännen tulee tietää islamista".
Muslimin sanotaan olevan varma pelastumisestaan, kun hän kuolee marttyyrina tapettuaan muunuskoisia.- ninja girl
Tuo tie on varma pelastukseen, käsittääkseni on myös toinen tie, kun 'hyvät teot' voittavat vaa'assa 'pahat teot', mutta kun esim. Muhammedin matkiminen on hyvä teko, niin en paljon anna uskoani, että muslimien 'hyvät teot' olisivat miltään yleisinhimilliseltä kannalta hyviä.
- TV7
Vääräuskoiset ovat aina sodan talossa. Netistä löytyy hyvin mielenkiintoinen ja asiantunteva sarja Koraani vai Raamattu, jossa muslimit, nainen ja mies, kristityiksi kääntyneinä, vertaavat koraania ja raamattua. Heillä oli syynsä vaihtaa elävään uskoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116