Mickey Rourke

No niin, mulla on taas tylsää ja siksi kysynkin teidän mielipidettä Mickeystä. Hän on nyt jo 64-vuotias, mutta näyttelemisen lisäksi hän nyrkkeilee ja on otellut hetken aikaa WWEssä vuonna 2009. (Feundi Chris Jerichoa vastaan.) Mut kertokaa mielipiteenne ja jos ootte hänen elokuvia nähneet niin kommenttia niistäkin, kiitos! :)
7266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ketään paikalla?

Äänestä

Kova jätkä. En haluaisi tavata.

Äänestä

Aika laidasta laitaan hänen leffat on, mut hyvä näyttelijä. Yks mulle mieluisista näyttelijöistä.
Hänen vanhoista (80-luvun) leffoista Musta Orkidea on ainakin hehkutettu ja onhan tuo nuorisoromaaniin perustuva Taistelukala aika hyvä myös.
2000-luvun leffoista Wrestler erityisesti on katsomisen arvoinen pätkä, äärimmäisen hyvä elokuva. Hän saikin roolistaan Oscar-ehdokkuuden ja useimpien mielestä hän olisi ansainnutkin ko pystin itselleen.
Sin City-leffoissa tekee myös hyvän roolin sekä Get Carter-elokuvan uusintaversiossa(Syltty pääosassa).
Niin juu, ja yks pätkä on todella hauska. Tai no, sitä joko rakastaa tai vihaa ja floppihan se oli silloin aikanaan mutta kuitenkin.
Eli tällainen elokuva kuin Harley Davidson ja Marlboro-mies. Hän näyttelee Harleyn roolin ja Don Johnson Mallumiestä. Hauska toimintapätkä, vaikka nyt sinänsä on aika kieli keskellä suuta tehty keskibudjetin pätkä mikä vielä floppasikin teattereissa aika pahasti.
Mutta lyhyesti sanoen, jos mies kiinnostaa, niin tutustu ihmeessä hänen tuotantoonsa enempikin. Sieltä löytyy todella hyviäkin elokuvia.

Äänestä
  • Kiitos kommentista, ja oon ton Wrestler leffan jo nähnytkin. :)

    Äänestä

  • Ole hyvä:)
    Pari muutakin hyvää pätkää löytyy häneltä 80-luvulta.
    Eli Lohikäärmeen vuosi(Year of the dragon) sekä Baarikärpänen(Barfly).
    Eka on hyvä poliisijännäri ja jälkimmäinen johonkin Bukowskin tuotokseen perustuva draama.
    Sit näitä vähemmän menestyneitä, mutta ainakin yhden katselukerran pätkiä on mm. Johnny Handsome ja Homeboy(Viimeinen erä).
    Googletin hänen Rourken nimellä ja wikipediasta tuli ainakin aika kattava luettelo hänen filmografiastaan. Aika iso osa oli vieraita leffoja mullekin, mutta toinen mokoma on tuttuja pätkiä, jotka olen nähnyt ainakin kerran.
    Niistä useimmat löytyy varmaan Suomenkin markkinoilta netin kautta ainakin, jos ei DVD-julkaisuina.

    Äänestä

Hyvä näyttelijä. Valitettava alkoholiongelma pudotti miehen huipulta. Teki toki onnistuneen paluun.

Äänestä
  • Juu, viinahan (ehkä muutkin päihteet) teki sotki hänen uraansa. Mut taisi siinä olla vähän muutakin, oli kuulemma muutenkin silloin jossain vaiheessa todella kurkkuansa myöden täys Hollywoodin menoa ylipäätäänkin. Mikä taas puolestaan edesauttoi häntä sotkemaan asiansa.
    Mut hyvä juttu, että sai selvitettyä asiansa ja päänsä kuntoon näin vanhemmalla iällä:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wrestler02 kirjoitti:

No niin, mulla on taas tylsää ja siksi kysynkin teidän mielipidettä Mickeystä. Hän on nyt jo 64-vuotias, mutta näyttelemisen lisäksi hän nyrkkeilee ja on otellut hetken aikaa WWEssä vuonna 2009. (Feundi Chris Jerichoa vastaan.) Mut kertokaa mielipiteenne ja jos ootte hänen elokuvia nähneet niin kommenttia niistäkin, kiitos! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu