Mulla on sellainen kutina että moni ei oikeasti enää ikävöi henkilöä vaan enemmän ikävöi kuvaa siitä toisesta, ikävöi unelmaa, ikävöi sitä ettei olisi enää yksin, ikävöi sitä että olisi löytänyt toisen samanlaisen/sielunkumppanin/rakastajan tai ikävöi jopa sitä että ikävöisi.
Ikävä täyttää elämää osittain niillä joilla on jokin tarve johonkin tai elämä tuntuu muuten tyhjältä.
Se kohdattu ihminen on tavallaan helppo kohde sille ikävöinnille koska muuten ei aina tietäisi mitä ja ketä ikävöisi.
Ikävä täyttää elämää osittain niillä joilla on jokin tarve johonkin tai elämä tuntuu muuten tyhjältä.
Se kohdattu ihminen on tavallaan helppo kohde sille ikävöinnille koska muuten ei aina tietäisi mitä ja ketä ikävöisi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ja paskan marjat.
Vai semmosta olet miettinyt ja tuohon johtopäätökseen olet tullut.
Siksi tämä on ihan turha ja joillekin vaarallinen palsta. Kannattaa välttää.
Olen samaa mieltä.
Ihmiset koukuttuu ikävöintiin, siitä tulee itseään toistava noidan kierre.
Addiktio.
Kun ei enää ikävöisi niin voisi nähdä kauneutta muuallakin ja elämä puhkeaisi kukkaan. Miksi sitten emme tee niin omaksi hyväksemme. Koska sydän on valikoiva ja tunsi jotain hänen kanssaan.
Siksi herkkä ihminen jää ikävöimään, sellainen joka aidosti oikeasti rakastaa.
Sellainen joka oikeasti kosketti.
Juuri näin. Hienosti sanottu, ongelma vain on ettei meitä sillä tavoin tuntevia ole montaakaan.
Kyllä, se ottaa oman aikansa se luopuminen, mutta lopultahan kaipaat vain mielikuvaa tuosta ihmisestä, hänestä joka joskus oli elämässäsi, jostakusta joka oli sen ajan ja paikan tuote jossa tapasitte.
Tuo ei ole totta vaan unelmointia periaatteessa taaksepäin elämässä.
Jos läheisyyden hakeminen jostain muualta tuntuu hyvältä ja saat siitä hyvän tunteen niin go for it.
Itse kokeilin kerran muualta läheisyyden hakemista ja tuli kurjin fiilis mitä koskaan olen kokenut.
Voisin sano että i was a bitch dirty..dirty bitch
En unelmoikkaan enää siitä mitä oli.
Unelmoin ja ajattelen sitä jos tapaan hänet vielä, mietin tunteita mitä hän minussa herättää, mietin miten ottaisin häntä kädestä ja katsoisin silmiin.
Mietin että nauttisin joka sekunti hänen seurastaan, ja päästäisin taas irti ja hän lähtisi taas.
Toivoisin että jäisi, en saa hänestä tarpeekseni, janoan hänen kaikkea. Puhetta, liikehdintää, halia, katsetta, hymyä, ja jostain syystä kaikki hänessä on ylivertaista muihin verrattuna. Kaikki.
Just näin.
Tuo on kyllä totta. Kuvan taika katoaa ja sitten on ikävä ikävää.
Todellisuus on aina värikkäämpää, lämpimämpää, rehevämpää ja elinvoimaisempaa kuin kuva josta värit jo haalistuu.
Kuva josta värit halistuu................hyvin sanottu. Silloin kun on vaan kuva, asia kuvan takanakin haalistuu ennen pitkää.
oikeassa olet
Empä olisi edes kohdannut koko miestä!
Pystyisimpä unohtamaan hänet!
Pitikin eksyä tänne!
Tuntuu että näki vain unta. Monet unet unohtuu, mutta joku uni jää mieleen. Välillä unohtuu kokonaan, kunnes joku tilanne saa sen muistumaan ja sitten taas unohtumaan. Minä näin unta, se ei ollut mun oikeaa elämää. Se olisi voinut olla, niin kuin unessa. Unessa alitajuiset haaveet, toiveet, pelot ym tulee filminä tajuntaan.