Vaikea parisuhde, apuja kaivataan!! Vaaka ja rapu

hopeforthefurture

Hei,
Olen viettänyt useamman kuukauden tutkaillessani minun ja mieheni horoskooppi merkkejä, yllättävän paljon löytynyt "ongelmien" syitä juuri niistä asioista joista varoitettu. Alan olla siinä pisteessä että kaipaan kipeästi vielä apua viimeiseen yritykseen hänen kanssa, jotta voin tietää yrittäneeni kaiken.. Meidän ongelmat ovat olleet luottamuspulassa, sekä vanhoissa asioissa joista en vaan tunnu pääsevän irti. Onko merkeissämme toivoa??
Olen aurinko Vaaka
Kuu Skorpioni
Venus Neitsyt
Mars Oinas

Hän on aurinko Rapu
Kuu Oinas
Venus Rapu
Mars Leijona

Välillä minusta tuntuu ettemme ymmärrä toisiamme, tai minä ainakaan hänen epäloogisia selityksiä ja ajatuksia, vaikka toisaalta hän on osannut osoittaa minulle toimintatapoja joita en ole itse huomannut tekeväni.. Esimerkiksi olen hakemalla hakenut syitä joita voin tehdä hänestä pahan miehen mielessäni, jotta ero olisi helpompaa. Ei hän paha ole, mutta satuttanut minua tavoin joita aluksi yritin unohta ja ymmärtää..
Esimerkiksi minun empiessä suhteen alkuaikoina, hän läheteli kovasti muita naisia joista kuulin ystävältäni. Silti hän väittää olevan ujo muttei ujot miehet ala oma-aloitteisesti naisia yrittämään :o täysin epä-loogista.. Hänen omistushalu on ollut kova ja sillä olen näitä ihmeellisiä koston kokeiluja selittänyt. Luottamukseni meidän kahden väliseen rakkautteen on horjunut ja pahasti, mutta jostain kumman syyystä takerruin häneen entistä kovemmin. Välillä tuntuu että tämä on vain ollut manipulointia, osannut koetella minua, olen nähnyt tilanteita joissa hän on kiero ja omaa etua ajatteleva, se ei sovi omaan ajatteluuni millään. Myös tämä minä minä minä- asenne on enemmän ja vähemmän näkyvissä. Olen hänestä löytänyt kumppanin jonka kanssa kuljetaan vihan/rakkauden polkua, ja vaikka rakkauden osoituksia saan päivittäin.. sellainen henkinen yhteys puuttuu.

Olen sen kysymyksen äärellä että olemmeko vain niin erillaisia, ettei tämä voi lopunelämää kantaa mitenkään? Alan olla kovin väsynyt, ellen jopa katkera.. äärettömän mustasukkainen myös.
Olen muokannut itseäni häntä varten ihan huomaamattani ja vaikka kompromissit ovatkin hyvästä suhteessa, olen alkanut katsoa peiliin ja miettimään missä se vahva itsenäinen nainen on. Leppoisasta puhumattakaan

Auttakaa, kertokaa mielipiteitä onko näissä merkeissä varaa saada suhdetta toimimaan/hakemaan uusia näkökulmia!

4

426

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rentoudu
    • Daniela--

      Moikka!

      Mun on sanottava heti näin alkuun, että vaakoista oon löytäny elämäni parhaimmat miehet. Olen itse siis rapu ja mun exät ovat olleet vaaka, neitsyt, vaaka, vesimies ja vaaka. :) huonoin suhde mulla on ollut vesimiehen kanssa.

      Sitten näihin teidän ongelmiin. Meissä ravuissa on tosiaan monta puolta, on se kiltti, ystävällinen, herkkä, empaattinen, avoin ja ymmärtäväinen. Sit voimakas tempperamenttisyys, itsepäisyys ja kun loukkaannutaan/suututaan meistä tulee vaikeita kiukuttelijoita ja välillä saatetaan heittäytyä jopa marttyyreiksi... Mä olin lapsena aika ujo myös, mutta teini-iässä sain opeteltua turhasta ujoudestani eroon. Vaikka mä oon herkkä ja meen välillä aivan lukkoon tunteideni kanssa, oon myös poseerannu alusvaate kuvissa jne. Kuten sanoin meissä on monta puolta ;) ja sen ymmärtäminen voi olla tasapainoa hakevalle vaakalle välillä vaikeaa pysyä kärryillä et missä mennään, kun toinen on tunteiltaan niin ailahteleva. Joten en ihmettele vaikka miehes ois ujo mutta pystyy samalla tekemään rohkeitakin siirtoja naisten kanssa. Tiiän et on vaikeeta ymmärtää, mutta tälläsii luonnonoikkuja me ravut ollaan. :)

      Minun omistushalu on myös kova tai sanotaan ennemmin että mulle on hyvin tärkeää, et molemmat on vahvasti sitoutuneita toisiinsa, rakastamiseen ja perheeseen, sitten kun sellainen on. Perhe on mulle arvoista tärkein = aviomies ja lapset. <3 mikään muu ei mee sen edelle.. Ei ystävät, ei omat vanhemmat jne. Ravuista sanotaankin että perhe on heille kaikki kaikessa ja ovat erittäin loistavia vanhempia. Mun omistushalu ei oo kuitenkaan niin kova että pyrkisin tukahduttamaan toisen eli saa olla omat menot myös, kultaa sä voit omistaa muttet täysin toista ihmistä!

      Mä en manipuloi koskaan tahallaan, mutta minusta on myös sanottu nuita asioita että oon kiero, omaa etua ajatteleva ja minä minä minä tyyppi. Kyseiset sanotut asiat loukkaa mua syvästi, verisesti, mutta sen voin ainakin ylpeydellä sanoa etten ole tahallani paha ihminen. :) olen tahtomattani sitten kaikkea tuota. Mutta entäs sitten, eikö meissä jokaisessa oo myös ne huonot puolet? Mitkä on sun huonot puolet?. Mun mielestä tässä maailmassa ei pärjää jos ei osaa olla yhtään kiero, omaa etua ajatteleva ja minä minä minä - tyyppi. Maailma ja ihmiset osaa pahimmillaan olla todella julmia ja jos sä oot liian kiltti, sä jäät v*ttu jalkoihin! :o sellasia ihmisiä kutsutaan kynnysmatoiksi. Tässä elämässä pitää osata ottaa se mitä haluaa, välillä todellakin rumin keinoin, jotta pärjää. Johtajat on tehty teräksestä, ei pumpulista. Aiemmin mulla oli todellinen ongelma sen kanssa jos minusta ei pidetty, nykyään en enää välitä, joko rakastat tai vihaat tai oot neutraali mua kohtaan, se on sun valintasi. :)

      Mulla on parhaimmillaan ollu vaaka miehen kanssa niin ihana henkinen kemia, että molemmat ajattelee samalla tavoin asioista ja saatetaan usein sanoo samalla hetkellä samoja asioita ääneen! Se on niin ihanaa kun esimerkiks ajatukset kulkee täysin samaa rataa. Maagista. Tällästä ihmistä voi kutsua sielunkumppaniksi. <3

      Sen vaan sinä voit tietää, kestääkö teidän suhde koko loppuelämän, kun istut rauhassa alas ja otat aikaa, punnitset tunteitasi ja asioita myös järjellä. Niiden välille kun löydät harmonian, oot valmis tekee oikean päätöksen. :)

      Eikä itseään kannata muokata toista varten, silloin suhde ei perustu rehellisyydelle, vaan kumppanin täytyy hyväksyä sut omana itsenäsi. Kun sä koitat olla jotain muuta mitä et oo, siitä loppu peleissä tulee vaan itsellesi paha olla, terveisin nimimerkillä kokemusta on!

      Toivottavasti tästä oli apua, mielellään kirjottelen sun kaa jatkossakin! :)

    • KovaRapula
    • Veljeksiä

      Mun mies on rapu ja on koko elämänsä ollut riidoissa veljensä, vaaka, kanssa. Eivät tule toimeen ja rapu kai tavallaan myös pelkää vaakaa, joka on liian dominoiva isoveljenä ja vaakana. Luultavasti eivät olisi tekemisissä, jos eivät olisi veljeksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      247
      714
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe