Ihmettelen suuresti, että keskusta edelleen toiseksi suurin puolue sdp:n jälkeen. Eurajokilaiset ovat konservatiivisia arvoja edustavia. He nuolevat rikkaita, vaikka itse suurin osa ovat korkeintain keskituloisia. Rikkaat nauravat, kun suurin osa on tyhmiä ja ovat rikkaiden aatemaailmassa. Suomessa kevyimmät pääoma ja yhteisöverot koko Euroopan alueeseen verrattuna. Keski- ja pienituloisia verotetaan eniten mm. erilaisten tasaverojen muodossa. Miksi kansa ei ala vaatimaan muutosta rikkaita suosivaan politiikkaan? Eurajoellakin suositaan rikkaita. Lasten hoitomaksuista menee maksimimaksu jo, jos molemmat vanhemmat tienaavat 30te vuodessa. Jotkut rikkaat maksavat sen saman vaikka he tienaisivat miljoonan vuodessa. Se on väärin! Tasaverot tulisi laskea minimiin ja verotusta ja eri maksuja muuttaa progressiivisempaan suuntaan. Näin saataisiin maahamme hyvinvointia, jos pienituloisten ostovoimaa kasvatetaan ja rikkaiden heikennetään. Syntyisi työpaikkoja. Miksi Eurajoki käyttää orjatyötä kouluissa, vanhainkodeissa, terveyskeskuksessa jne? Heille eli orjille KELA maksaa 9e päiväkorvauksen. Kunta hyötyy, kun ei tarvitse maksaa heille palkkaa. Tämä hyväksikäyttö ja touhu tulisi loppua! Jokaiselle työntekijälle tulisi maksaa normipalkkaa. Lakimuutosta odotellen ja kaikki ilmaistyön hyväksyjät pitäisi saattaa vastuuseen!!
keskustalainen politiikka
9
205
Vastaukset
- äläitke
Muutos olisi tervetullut! Tekstisi asiaa! Ei sitä tapahdu itkemällä netissä. Pitäisi tehdä muutakin.
- IIkkiikkiikki
Keskusta paras juhla on:Joulu=Maatalousvuoden päättäjäisjuhla tätä juhlaa
jokainen Suomalainen juhlii.Miksi ihmetellä? - entinensorrettu
Ilmaistyöhön tulisi puuttua valtakunnallisella tasolla. Li Andersson saisi ruveta hommiin väsätäkseen uuden lain, jolla lopetetaan sorto Suomessa.
- omanapa
Ihmettelen kovasti Eurajoen röyhkeyttä. Kunnalla olisi varaa palkata nämä orjat myös töihin, mutta kunta on sairas ja haluaa säästää.
- Orjatyöpois
Samaa mieltä; hyväksikäyttöä ja orjatyötä. Työskentelen hoiva-alalla yksityisellä ja siellä tämä oikein kukoistaa.
- Sivustaseurannut
Isot tilat jo kauan käyttäneet orjatyövoimana naapureita, vähämielisiä yms. Näyttäytyvät hyväntekijöinä. Näin meillä Luvialla ainakin.
- kaikkeakanssa
Puhutaanko tukityöntekijöistä, joilla ei siis ammatillista koulutusta, vaan ovat tulleet työvoimatoimiston kautta tutustumaan alaan? He eivät kylläkään tee hoivatyötä. Mielestäni oikein, ammattitutkinnon suorittaneelle kunnon palkka, työkokeilussa olevalle vailla ammattitutkintoa, pienempi palkka. Mikä tässä nyt väärin on ja miten se on orjatyötä? Orjatyö on sitä kun ammattitaitoiselle ihmiselle teetetään työtehtäviä joissa vaaditaan tietty ammattitutkinto, mutta työstä ei makseta samaa palkkaa kuin vastaavaa työtä tekevä toinen henkilö saa.
- hmmmmmmmmmmmmmmmmmm
No eiköhän se ole orjatyätä, kun kunta käyttää hyväksi ihmisiä ja työllistää heidät maksamalla vain 9e päivä palkkaa, joka on veroton. Mieti 9e päivässä. Itse en tekisi tyätä edes 10e tunti palkalla. Kunta käyttää avuttomia ihmisiä hyväksi, vaikka voisivat maksaa heille kunnon palkkaakin.
- rrrrrrrrrrrrrrrr
Ja myös hoivatyötä tehdään orjakorvauksella Eurajoella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2234111Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112593Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861298- 481159
- 751037
- 59913
- 45896
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58891