Johan on taas Karateliitolla tapa toimia

Ihmemiehiä

Suomen Karateliitto ry:n liittohallitus on kokouksessaan 10.12.2016 päättänyt asettaa
Mohammad Ali Jafargholizadehin (Seitokai-Karate Do Shotokan ry) kahden (2) vuoden (10.12.16-10.12.2018) kilpailu, sekä toimitsija kieltoon
kilpailuissa tapahtuneen epäurheilijamaisen käyttäytymisen vuoksi.

Perusteluissa liittohallitus edelleen toteaa että Mohammad Ali Jafargholizadeh on vakavasti loukannut
käyttäytymisellään Karate do:n arvoa ja kunniaa.

Suomen Karateliitto ry
Hallitus

Tämä karateliiton syrjintäpolitiikka saa vaan synkempiä piirteitä vuodesta toiseen. Aina kun joku on uhka omille valinnoille ja linjauksille niin heidät savustetaan pois toiminnasta. Oikein on pitänyt tämäkin viesti laittaa julkisesti nettisivuille jotta saadaan varmasti yksilön maine pilattua. Koko nykyinen Karateliiton organisaatio tulisi vapauttaa tehtävistään.

55

1977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmettelijä11

      Mitähän kyseinen herra on sitten touhunnut kun kilpailukiellon sai ?

    • Niinonjuu

      Eiköhän kaveri ihan itse ole pilannut maineensa,

    • hassuyhteensattuma

      Kahden vuoden pituinen kielto on järkyttävän suuri ja sopivasti taas yksi puuhastelijoita pätevämpi lajitoimija katoaa kiusaamasta sisäpiiriä .
      Onneksi samana päivänä voitiin iloisesti juhlia liiton puheenjohtajan pojan valintaa vuoden 2016 karatekaksi vuosien 2013 ja 2014 tapaan, tosin silloin vielä vuoden juniorina. 2015 iskä oli vuoden valmentaja.

      • Taitaaolla

        Puurot ja vellit sekaisin sinulla


      • Näitäriittää

        Saatiin kuitenkin puheenjohtajan poika vedettyä tähän mukaan!


      • Hehhehhehheee
        Taitaaolla kirjoitti:

        Puurot ja vellit sekaisin sinulla

        Ja isät :)


      • Tyhjäkäsi

        No eihän ketään muuta voi valita vuoden huitojaksi kuin näitä Karateliiton sisäsiittoisia kun kaikki muut savustetaan pois toiminnasta. Eiköhän se puheenjohtajan pojan äitipuoli ole kohta vuoden tuomari


      • 914

        Olisihan siellä ollut varaa mistä valita, ja kaksi muutahan valittiinkin. Melko lapsellista touhua. Harmi että sinua ei tällä kertaa valittu


      • Mustamakkara12

        Puheenjohtajan poika!!!


    • hihhuli22

      Mikä ihme on "loukannnut vakavasti karate do:n arvo ja kunniaa"? Osaako joku selittää? Ihan kuin jossain uskon lahkossa.

    • Johanpitisattuataas

      Varsinkin kun se ei ole varsinaisesti tuolta seitokaista, vaan kuuluisasta "mestarien seurasta", kuten ouluhotellin karatesankari ja mankkaan veitsimies.
      Vakka kantensa valitsee jne...

    • Johanontaasjuttuatäällä

      Ai kuusitien seurastako se olikin? Hävittyään ottelun kävi haistattamassa tuomareille jokaiselle erikseen "Fuck you asshole", teki samalla runkkauseleitä käsillään ja sitten heitti vielä tuolin tatamille, onneksi ei osunut keneenkään, varmaan olisi syyte vielä pahoinpitelystä muun lisäksi.
      Selkeästi väärin kohdeltu...

      • Tyhjäkäsi

        Olisikohan taas ollu tuomarit hivenen puolueellisia jos noin hermot meni vai kuka näistä härmäläisistä muka voittaisi tämän tason kaverin ilman kotiinpäin vetämistä


    • Täysikäsi

      Minkä tason?

      • 10sormea

        edes säällisen tason


      • Tasoseonjokajyllää

        Junnumitali 13 vuotta sitten, ihan hyvä, mutta mitä sitten? Miten liittyy tähän päivään?


    • Värisuora

      Ja vika on aina muissa....

    • Jokurotisentään

      Ootteko huomannut ku lätkänpelaajat saa rangaistuksia nii ne on ihan lehdissä asti, ihmisten elämät pilalla siinä sitten niinkö? tai niin kuin muissakin urheilulajeissa. Kovin on yksipuolista näiden ketjujen aloittajilla, aina liitossa joku vika. Nytkin höyrypää riehui (eikä ollut ensimmäinen kerta) niin liiton viaksi sekin saadaan täällä väännettyä. Ei ole ihan kaikki kortit pakassa näillä tyypeillä täällä.
      Mikä uhka tämäkin tyyppi muka on ollut millään tavalla karateliitolle? Kuulostaa taas vähän tämmöisestä omassa pikku piirissä lämpimikseen keksityltä jutulta, jota voidaan vaikka sitten seuran pikkujouluissa yms. Toistella toisiaan selkään taputtaen, että kyllä me ollaan kovia, mutta ku se liitto estää parhaiden pääsyn kisoihin ja vaan omia suositaan, ja paskat! Sanon minä.

      • niinserotitodella

        Ehkä voi johtua siitä että Karateliiton hallitus on tätä ennen viimeksi tiedottanut mistään mitään 9.1.2015 (kts liiton nettisivut, "hallitus tiedottaa"). Ja ensimmäinen kerta kun tällainen asia tiedotetaan niin se pitää lähettää jokaiselle jäsenseurallekin vielä sähköpostilla. Oikein saavutuksena.


      • Doupattu

        Olisko niiden vaan hiljaa pitänyt vaieta ja hyssytellä niin että steroidisekopää saa vaan jatkaa, kun se on niin kiva?


      • eikannataolla

        Onko sinulla useinkin tapana vihjailla muita henkilöitä dopingin käyttäjiksi? Tuosta voi joutua liiton kurinpitotoimien kohteeksi mikäli olet lajin harrastaja.


      • Doupattujuu
        eikannataolla kirjoitti:

        Onko sinulla useinkin tapana vihjailla muita henkilöitä dopingin käyttäjiksi? Tuosta voi joutua liiton kurinpitotoimien kohteeksi mikäli olet lajin harrastaja.

        Aina kun se on tarpeen, silmät päässä tätä maailmaa katselen ja kun kaveri kasvaa tota vauhtia niin ei kaurapuuro taida ihan riittää


      • Doupattumikädoupattu
        Doupattujuu kirjoitti:

        Aina kun se on tarpeen, silmät päässä tätä maailmaa katselen ja kun kaveri kasvaa tota vauhtia niin ei kaurapuuro taida ihan riittää

        Ei nyt suurennella mittojansa enemmäksi, eihä koko jannu ole edes mitenkään liiton toiminnassa mukana, vai luuleeko täällä joku oikeasti niin? Kurinpitotoimet - höpöhöpö, jaa nyt uhkaillaan niillä kun viatonta reppanaa moititaan. Tervetuloa vaan kurittamaan


      • eikannataolla kirjoitti:

        Onko sinulla useinkin tapana vihjailla muita henkilöitä dopingin käyttäjiksi? Tuosta voi joutua liiton kurinpitotoimien kohteeksi mikäli olet lajin harrastaja.

        Eihän tuollainen käytös ole kenellekään normaalia, saati sitten karatessa. Jos ei pää kestä tappioita, pitää vaihtaa leppoisampaan lajiin.


    • Kuhannykysyin

      Eikös tommosista kilpailu ja toimijakielloista pidäkin kertoa, eihän niitä muuten kukaan tiedä?

    • tämäontätä

      Aivan oikea tuomio ja oikealle miehelle. Käyhän se toisinaan maajoukkueleireillä, mutta ihan harrastelijahan tuo on. Oikeasta valmentautumisesta saati pitkäjänteisestä sitoutumisesta hommaa ei voi puhua. "Sattumalta" nämä töppäilijät tulevat poikkeuksetta tuolta mestarien seurasta, ja seurakulttuuriin tutustuneena en ihmettele.

      nimimerkki: menneitä loiston aikoja kaiholla muistellen

    • Karateonkivaa

      Ei tämä ole ollut missään liiton toimissa mukana saati maajoukkueleireillä. Ajattelet eri hemmoa nyt (Mahmoud). Tää on sekopää joka sai mitä ansaitsi ja onkin parempi ettei sitä kisoissa enää näy. Seitokaille tosin paha nakki, kun olivat ottaneet edustukseen tollasen.

    • dumaridumaa

      Kuka tahansa paikalla ollut olisi asettanut miehen kilpailukieltoon, mieluiten ikuiseen jos mahdollista. Ei me tuomarit mitään kotiinpäinvetäviä maitopartoja ole jotka vähästä säikähtää mutta rajansa nyt kaikella.

    • Jotainrotia

      Paikalla olleena juniorikaratekan äitinä olen iloinen, että hän sai toiminnastaan asiaankuuluvan rangaistuksaen, se on selkeä viesti myös muille yrittäjille jatkossa. Jos sen kokoinen mies paiskaa täysillä voimilla tuolin tatamin yli toiseen laitaan tilanteessa, jossa porukkaa, enimmäkseen lapsia ja nuoria on ympärillä kuin sillejä purkissa, on suoranainen ihme, ettei yhtään fyysistä loukkaantumista tapahtunut. Kielenkäytöstä ja muusta "esimerkistä" puhumattakaan. Loukatun miehen ego ei kiinnosta vähääkään, lasten turvallisuus sitäkin enemmän.

      • paikallaollutmyös

        Juurikin näin. Pelle mikä pelle.


      • Tyhkäkäsi

        Kyllä on herkkää porukkaa. Tuomarit on niin puolueellisia kotiin päin vetäjiä että on vaan hyvä että jollain menee hermot niihin pelleihin. Koko laji pitäisi lailla kieltää Suomessa


      • Naurattavaa
        Tyhkäkäsi kirjoitti:

        Kyllä on herkkää porukkaa. Tuomarit on niin puolueellisia kotiin päin vetäjiä että on vaan hyvä että jollain menee hermot niihin pelleihin. Koko laji pitäisi lailla kieltää Suomessa

        kuka tässä on herkkä? Mitä helvettiä tämä asia sinua edes vaivaa, jos koko lajia ei pitäisi mielestäsi Suomen maalla harrastaa?


    • Miamoto

      Tämähän on tosi taitava ukko ja vielä mukava kun mikä, salilla tosi suosittu ja ihan Suomen huippuja matsaamaan. Kateus taitaa taas jyllätä, puolueellinen oli tuomari matsissa ja oma sälli saatiin voittajaksi, ei ihme että hermo meni

      • Onkohannoin

        MITÄ tutuksi tullut niin täysi kusipää


    • niinhäsenon

      kuka määrittää kusipään, oot saanu vaan kuonoos kuitenki ,kateellinen huutelija

      • Onkohannoin

        No kateellinen en kyllä ole :D


    • melekeenmestarieiihan

      Se on sellaneen koodi kato. Turpiinveto on messevää hommaa kato. Mä tiiän. Tunnen kato Natan, se on myllyttäjä ja sillee. Kartsalla pärjää vaan kovat jätkät kato. Mä oon poke, renshinkan rules. Heikot vinkuu, kovat jätkät myllyttää. SE ON KAKEA KATO. Muut o marjanpoimijoita kato. Emmä yhtään kataa oo oppinu, kysyin koutsilta onko se jotain syötävää? Mä tiiän mitä kake on eikä se jumalauta oo mitään kataa, kato. Mä oon mestarien seurassa. Tunnen Natan ihan melkeen henkilökohtaisesti, se kerran sano mulle sori kun etuili kahvijonossa. Meni kaikkien eelle perkele. Se on kova maisteri se, kato.

    • Alibabas

      on Renshin kovin jäbä, vetää matsitreenitkin trikoissa ja kukaan ei uskalla sanoa sille mitään, maalimanmestarismies kun on.

      • JsjEnolerobotti

        Nuorten joukkue MM-mitali ei kyllä paljoa paina, varsinkaan kun siitä on aika tovi jo


    • Tarkkuutta

      Kyllähän Alilla on luottoa ja erikoisosaamista, kun seuran kisaajia kerran harjoittaa, vaikka nyt trikoissa treenejä vetäisikin. Ei kai nyt kuka vaan saa vastuulleen noin tärkeää puuhaa perinteisessä seurassa. Kyllähän Meidostakin käydään niissä treeneissä, kun tarkkoja ollaan.

      • Renshiä

        Jaa, no ennen aikaan se oli niin ettei kuka vaan saa vetää siellä treenejä, mutta nyt kun kattelee niin näyttää siltä että että kuka vaan suostuu niin kelpaa, ja se näkyy kyllä sitten tasossakin. Eipä niitä seuran omia vanhoja jermuja paljoa siellä ole viime aikoina näkynyt .


    • kaikkeakanssa

      No on on, mutta kun ei osaa käyttäytyä niin silloin tulee tietysti rangaistus. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Aika yksinkertainen juttu loppupeleissä.

      Olin paikalla ja tuomio on ihan paikallaan. Kisan tuomariratkaisut olisi toki voineet mennä toisinkin, mutta niinhän se aina on. Arvostelulaji. Mutta jos siellä joku foliohattu meinaa että tuomareilla on joku salainen suunnitelma alia tai renshinkania vastaan, niin olette vielä hullumpia kuin luulinkaan.

      Sitäpaitti se edusti Seitokaita tuolla Porissa.

    • valkut

      Eipä noilla 45v jermuilla ole paljoa annettavaa 2010-luvun kilpakaratekoille enää valmentajina, ainoa mitä hinkataan on yakuzukii, ihan täysii...hohhoijaa, pikkaisen kilpailut kehittyneet jostain kultaiselta 70-luvulta

    • Tyhjäkäsi

      Katsokaa nyt mihin suohon liiton omaan napaan tuijottajat on lajinsa ajanut, nuorten EM kisaan ei saatu yhtään U21 ottelijaa.

      • Käsitäynnä

        Niin kun ainoa lähtijä ja luultavasti mitalitoivokin loukkaantuneena - good thinking


      • Tyhjäkäsi

        Mitalitoivo loukkaantunut, älä unta näe. Katsoppa tuloksia vähän tarkemmin, täysi floppi koko jätkä kansainvälisillä kentillä.


      • Karateonhassua

        MIllä salaliitto teorialla sä uskot että napojen tuijottelijat pelas muka u21 pois joukkueesta?


      • Maegerillapäähän
        Tyhjäkäsi kirjoitti:

        Mitalitoivo loukkaantunut, älä unta näe. Katsoppa tuloksia vähän tarkemmin, täysi floppi koko jätkä kansainvälisillä kentillä.

        P-marjat, äly hoi! Tämä jätkä joka on mielestäsi täysi floppi voitti selkeästi Ukrainan superstara Stanislav Horunan Puolan avoimien finaalissa viime vuonna. Horuna esimerkiksi teki h-vetin kaunista jälkeä karsinnoissa Tanskalaisista Pohjoismaiden ykkösnimistä joille meidän mies hävisi vielä saman vuoden keväällä.

        Usko tai älä, hänellä on suunta vain ja ainoastaan ylöspäin. Hän on oikeastaan eräänlainen pioneeri miesten kilpakaken kansainvälisillä kentillä, joka on aivan erilaista ja etenkin korkeatasoisempaa kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Et saatana puhu mistään flopeista, kun et selkeästi tätä metsää puilta näe.


    • Puolikäsi

      Ulkomailta valmennus, ei härmän seuroista enää löydy osaamista kun aletaan puhumaan hienosäädöistä kisoihin mentäessä. Jonninjoutavaa jankkausta jonkun kankean eläkeläisen vetämissä treeneissä, niillä opeillako haetaan mitalit?

    • Mehmettipalliainen

      Sama vanha sekoilu jatkuu karateliitossa valintojen suhteen

    • Sporttiarallaa.fi

      Kannattaa Hannu kirjoittaa omalla nimellään niin voi saada enemmään keskustelua aikaiseksi. Kyllä se siitä.

      • kuvottaa

        Voi olla vaikea ymmärtää että kritiikki liittoa ja sen toimintaa kohtaan on YLEINEN mielipide. Käytännössä siis kaikkien mudien paitsi sen pienen porukan pj:n, pj:n seuran ja liiton toimiston ympärillä. Ymmärrän hyvin että aktiiviporukka ei leimatuksi tulemisen pelossa kirjoita vahingossakaan omalla nimellään.


    • werhtrwtjhrwjtwrjt

      Mikä helvetti on yleinen mielipide?? Ensinnäkin kisaajat on liitossa pienen pieni osa. Tosin se osa joka eniten vie rahaa ja eniten aiheuttaa riitoja. Siitä kisaajajoukostakin vain pienenpientä osaa kiinnostaa nämä teidän hiekkalaatikkoleikit. Eli se "yleinen mielipide" on teidän pienen suppean klikin mielipide. Hukkuu huminaan......

    • sivustakatsojavaan

      Mutta omassa pienenpienessä maailmassaan nämä "starat" ja varsinkin niiden vanhemmat on aina oikeassa. Ja kaikki muut väärässä.

      Marginaalilaji, marginaalinen kisaajajoukko, olympialaisiin ei ketään, rahantulo loppuu valtion suunnalta. Sitten siellä toimistolla pitäis oikeasti olla joku joka kerää sitä rahaa eikä vaan tuhlaa seurojen, valtion ja veikkauksen rahaa.

      Mutta kun se on vaikeeta ja hankalaa perkules.......

    • hgfmghm

      Te jotka olette valintoja niin kiivaasti viemässä lautakuntiin, kertokaapa mitkä ne valintakriteerit oikeasti on?

      Jos ei niitä edes ole, niin miten niitä vastaa voi muka toimia?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      2079
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1692
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1162
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1136
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1123
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      787
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe