Satamalan ruksa

Aiemmassa viestiketjussa käsiteltiin Sastamalan vierailukäytäntöä. Separat eivät voi päästää Esikoisten edustajia vanhuksien luo Koska vanhuksia on viekoteltu ruksan maksajiksi. Kaikki alkoi kun Ujo (MH) ja Kiivas (JK) päättivät ”kävellä” paikallisyhdistyksen ja toimiknnan yli, alkaen kerätä nimilistaa henkilöistä, jotka ovat valmiita maksamaan Liekolankadun osakkeesta koituvat kulut.Siinä ei ajateltu ”rikkaille kuorma ja köyhille kevennys” vaan kaikkien nimet kelpasivat, niin että vanhusten omaiset joutuivat perumaan tehtyjä lupauksia. Lista toimitettiin hallitukselle, joka aiemmista linjanvedoista poiketen otti käsittelyyn ”kuppikunnan ” ehdotuken, jolla ei ollut paikkakunnan enemmistön suostumusta. Hallitus päätti, että vähäisen valmisteluajan vuoksi ei voida päätöstä tehdä, mutta valmistellaan asiaa. Kuitenkin Jonkin ajan kuluttua osake ostettiin ilman hallituksen päätöstä. Kauppasumma oli sellainen että JK hykerteli käsiään ”pääsinpähän hyvällä hinnalla eroon virheostoksestani”. Näin eslest toimelliset uunottaa muuta seurakuntaa hengellisen hallituksen nukkuessa Ruususen unta piristyen vain hetkeksi kun keskustellaan sakramenteistä.
Uunotuken onnistumiseen vaikutti se, että riakoni (SK) lähti paimentamaan muita lampaita ja porinpoika (PH) vaihtoi kinkeripiiriä.
16290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ARVAA HARMITTIKO?

Äänestä

Diakonille kitara

Äänestä

SEPI,MULTAA SAA KLETROJA SÄKILLISEN.

Äänestä
  • ÄÄRETÖN ON ISÄ, ÄÄRETÖN ON POIKA , ÄÄRETÖN ON PYHÄ HENKI.
    -
    EIKÄ KUITENKAAN OLE KOLMEA ÄÄRETÖNTÄ VAN YKSI ÄÄRETÖN.
    -
    NIIN MYÖS KAIKKIVALTIAS ON ISÄ, KAIKKIVALTIAS ON POIKA, KAIKKIVATIAS O PYHÄ HENKI .
    -
    EIKÄ KUITENKAAN OLE KOLMEA KAIKKIVALTIASTA, VAAN YKSI
    KAIKKIVALTISAS, . . . . . . ."

    Äänestä

  • En käytä sepimultaa vaan kekkilän multaa. Kiitos kuitenkin.

    Äänestä

SK erotettiin, ei kelvannut edes Lestadiuksen saanaa lukemaan. Ei jäänyt vaihtoehtoja. Näin Jumala järjesti meille pidetun saarnaajan, inkerin luterilaisen kirkon diagonin virkaan vihityn.

Äänestä
  • Ei todellakaan tullut ikävä

    Äänestä

Juu. Sepe Inkeri läks täyttään vatsaansa ravalla vieraalle maalle

Äänestä

Esikoislestadiolaiset tuntuvat sairaalta porukalta.
Seppo K. kun piti koko lapin-kriisin ajan kiinni evankeliumista, se on nyt näille esikoisille pelkkää sianrapaa.
Kun miettii niitä saarnaajia, jotka ovat tulon käsityksen takana, he ovat kovassa vastuussa näistä kristinopin ummikoista.
Perkeleestä on lähtöisin äitiseurakunnan seurakuntaoppi.

Äänestä
  • "HIRVITTÄÄ"
    -
    JOTKA PAHAA OVAT TEHNEET, JOUTUVAT IANKAIKKISEEN TULEEN .
    TÄMÄ ON OIKEA ,YHTEINEN NKRISTILLINENUSKO; JOKA EI SITÄ TOTISESTI USKO, EI HÄN VOI AUTUAAKSI TULLA..
    -
    NÄIN SANOO ATHANAASSIUS :

    Äänestä

on siellä sastamalassa muutakin ihmeellistä. ellei toimikunnan kokouksen pöytäkirja miellytä kiivas repii sen, rahastonhoitajana toimikunnan jäsenen eukko. poikamies asetetu lukijaksi, v astoin ennen noudatettua järjestystä, jossa vain ukkomiehiä asetettiin lukijoiksi. eivät ole saarnaajat perineet isiensä suoraryhtisyyttä, vaan ajavat omaa parastansa kyseenalaisin keinoin....

Äänestä
  • Samaa kieroutta, kun muilla paikkakunnillakin. Niin ne on sekoitettu kaikki entiset seurojen pitopaikat, mikä milläkin systeemillä. Se on selvä, että ihmiset kaikkoaa, kun hetken seuraa hedelmiä.Ei Jumalan henki tule tappelemalla, eikä huutamalla, vaan hiljaisessa tuulen hyminässä.
    Seuratkaa ajan merkkejä!

    Äänestä

  • pysytääntotuudessa kirjoitti:

    Samaa kieroutta, kun muilla paikkakunnillakin. Niin ne on sekoitettu kaikki entiset seurojen pitopaikat, mikä milläkin systeemillä. Se on selvä, että ihmiset kaikkoaa, kun hetken seuraa hedelmiä.Ei Jumalan henki tule tappelemalla, eikä huutamalla, vaan hiljaisessa tuulen hyminässä.
    Seuratkaa ajan merkkejä!

    Ja kitara musiikilla niinkö

    Äänestä

Avaus on täysi TROLLI.

Äänestä
  • Valitettavasti näin on kaikki mennyt eli aloittaja tietää mistä puhuu.

    Äänestä

  • Joo ja täältä vahvistetaan, näin on mennyt ja lisää olisi kerrottavaa, mutta kakka haisee aina enemmäm, mitä enemmäm sekoittaa.
    Jokainen vastaa tekosistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivustaseurannut kirjoitti:

Aiemmassa viestiketjussa käsiteltiin Sastamalan vierailukäytäntöä. Separat eivät voi päästää Esikoisten edustajia vanhuksien luo Koska vanhuksia on viekoteltu ruksan maksajiksi. Kaikki alkoi kun Ujo (MH) ja Kiivas (JK) päättivät ”kävellä” paikallisyhdistyksen ja toimiknnan yli, alkaen kerätä nimilistaa henkilöistä, jotka ovat valmiita maksamaan Liekolankadun osakkeesta koituvat kulut.Siinä ei ajateltu ”rikkaille kuorma ja köyhille kevennys” vaan kaikkien nimet kelpasivat, niin että vanhusten omaiset joutuivat perumaan tehtyjä lupauksia. Lista toimitettiin hallitukselle, joka aiemmista linjanvedoista poiketen otti käsittelyyn ”kuppikunnan ” ehdotuken, jolla ei ollut paikkakunnan enemmistön suostumusta. Hallitus päätti, että vähäisen valmisteluajan vuoksi ei voida päätöstä tehdä, mutta valmistellaan asiaa. Kuitenkin Jonkin ajan kuluttua osake ostettiin ilman hallituksen päätöstä. Kauppasumma oli sellainen että JK hykerteli käsiään ”pääsinpähän hyvällä hinnalla eroon virheostoksestani”. Näin eslest toimelliset uunottaa muuta seurakuntaa hengellisen hallituksen nukkuessa Ruususen unta piristyen vain hetkeksi kun keskustellaan sakramenteistä.
Uunotuken onnistumiseen vaikutti se, että riakoni (SK) lähti paimentamaan muita lampaita ja porinpoika (PH) vaihtoi kinkeripiiriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu