Kansanedustaja Ari Jalonen on tehnyt uuden kirjallisen eduskuntakysymyksen (KK 630/2016 vp) nimeltään: "Kirjallinen kysymys kilpirauhassairauksien lääkehoidosta syntyneen kiistan aiheuttamista kustannuksista valtiolle".
Kirjallisessa kysymyksessä päivitellään Valviran törsäämää rahaa kilpirauhaskiistan takia. Valviralta on mennyt kiistaan järjetön määrä henkilöstöresursseja ja myös selvää rahaa. Kukaan potilas ei ole loukkaantunut, ei yksikään. Tämän takia juttu onkin täysin järjetön.
Veronmaksajien rahaa palaa. Valviran lisäksi kustannuksia tulee siitä, kun potilaat kantelevat endokrinologeista siksi, että eivät saa hoitoa. Kiistan takia kukaan lääkäri ei enää uskalla edes uusia potilaan vuosikausia käyttämää, hyvin toimivaa T3-lääkitystä.
Potilaat epätoivoissaan valittavat oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille, aluehallintovirastoon, Potilasvakuutuskeskukseen, joka paikkaan, saadakseen lääkkeensä.
Jalonen vaatii, että kiistaan on saatava ulkopuolinen sitoutumaton selvitysmies, ja että kiista on saatava loppumaan.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_630 2016.aspx
Uusi kirjallinen eduskuntakysymys kilpirauhasista!
8
127
Vastaukset
- eduskunta-aloite
Ruotsissa eduskunta-aloite:
https://hypotyreoosi.wordpress.com/2015/11/17/ruotsin-uusi-eduskunta-aloite-kilpirauhassairauksien-hoitosuosituksen-laatimiseksi/ - linkin.linkki
"Vireilletuloasiakirja KK 630/2016 vp PDF" -riviltä saa luettavaksi Jalosen tekstin
- hgfghdfgfgf
Kilpirauhaslääkkeet käsikauppaan, niin saa porukka napsia niitä just niin paljon kuin lystää. Samahan on pikkuhiljaa tehty kaikille mahdollisille lääkkeille. Ja loput voi tilata netistä tai ostaa Virosta tai kuntosalilta.
- erinomainen_ehdotus
> Kilpirauhaslääkkeet käsikauppaan ...
Sinäkö maksaisi työttömäksi jäävien "endokrinologien" työttömyyskorvaukset?
EU:ssa Kreikassa ovat molemmat lääkkeet käsikaupassa. Espanjassa vain T4 ja Italiassa T4 milloin mitenkin. Turkista ja Thaimaastakin turistit tuovat.
Englannissa potilaat ovat paljolti nettikaupan varassa, on luvallista ja oikein laissa säädetty perusoikeus _omaa_ käyttöön ostaa netistä.
https://drive.google.com/open?id=0B94Wq-KMIhMVWGpqY3dTaEFHejg - YT-pettymys
Alkuvuoden 2016 YTT-neuvottelut olivat paha pettymys. 11 palvelussuhdetta päättyy. Lisäksi lakkautetaan 9 avointa tai määräaikaisesti täytettynä olevaa virkaa määräaikaisten virkasuhteiden päätyttyä. Kaiken kaikkiaan lakkautetaan 20 virkaa.
Kaksisataa ainakin olisi pitänyt potkia vainovirastosta pihalle.
Ollaan toiveikkaita nyt että monta sataa jää sijoittumatta uuteen virastoon.
- valvira_hyökkää
Tämän aloitteen kunniaksikohan valvira ja se korruptoitunut vanha potilasyhdistys ovat tunkeneet maakuntalehtiin informaatiosaastettaan:
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/kilpirauhasesta-on-kayty-kolmen-vuoden-somesotaa-nain-iskuja-saanut-valvira-linjaa-hoidosta-24134090/
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3127095/Kilpirauhasesta kayty kolmen vuoden somesotaa nain iskuja saanut Valvira linjaa hoidosta
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kilpirauhasesta-on-kayty-kolmen-vuoden-somesotaa-nain-iskuja-saanut-valvira-linjaa-hoidosta/745970/
Henriksson: "... hoito on aloitettu monille potilaille ilman kunnon tutkimuksia ja asiallista seurantaa". Tämähän on kaamea valhe. Rajoitukset on tilannut kateellinen endoyhdistys. Surkeaa, että Thyroxin-liiton Tirronen on saatu säestäjäksi.
Netissä rajoitettujen lääkärien useat potilaat ovat tämän valheen torjuneet. Tietysti nämä erityissyynissä olevat itsekin tiesivät että diagnoosi ja seuranta on tehtävä kaksinkertaisella huolella.
Lääkäri lähettää verikokeisiin mutta ei vaivaudu varsinaisesti tutkimaan potilaalta esim. nilkkarefleksiä, pulssia, turvotuksia, ulompia kulmakarvoja, kilpirauhasen muotoa ja kokoa, ihon laatua, hiusten laatua jne.- valviravalvontaan
Voi Valvira parka! Että oikein iskuja saanut. En viitsi edes vaivautua lukemaan ko. juttuja, sen tietää tasan tarkkaan, mitä sontaa siellä taas lentää. Kyllä taitaa olla ne Valviran vainoamat lääkärit, jotka ovat saaneet iskua iskun perään. Mikähän taho huolestuisi heidän oikeusturvastaan?
- puolueellista
valviran yrittää vaikuttaa käynnissäoleviin oikeudenkäynteihin median kautta
Törkeää että maakuntalehdet lähtevät tällaiseen
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t947693- 374077
- 483640
- 2443147
Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402732Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna212644- 462613
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as382596- 1372550
Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?292499