Jäin juuri työttömäksi ja siis ansiopäivärahalle enkä usko enää työllistyväni. Syntymävuoteni on 1955 jolloin ns. tavoite-eläkeikäni olisi muistaakseni 64v 1kk. Olen ymmärtänyt niin että jos olisin voinut työskennellä tähän ikään saakka niin elinaikakerroin vähennys olisi poistunut eläkkeestäni. Kuinka on jos olen tuohon ikään asti ansiopäivärahalla ja anon vasta sitten eläkettä, niin poistuuko ko. vähennys silloin minulta? Eläkettä voisin kyllä anoa jo 63v 3kk ikäisenä, mutta eihän sitä ole pakko siirtyä eläkkeelle jos vielä on toivoa työllistymisestä.
Elinaikakertoimen poistuminen työttömänä
ykstyötönlisää
15994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos+olisit+työskennellyt+tavoite-eläkeikääsi+asti,+olisi+työansioistasi+karttunut+eläkettä+1,5+%+vuodessa.+Tämän+lisäksi+karttuneeseen+eläkkeeseen+olisi+lisätty+lykkäyskorotus.+Tavoite-eläkeiässä+eläkkeesi+lykkäyskorotus+olisi+ollut+yhtä+suuri+kuin+elinaikakertoimen+aiheuttama+pienennys+kuukausieläkkeessäsi.
Lykkäyskorotukseen+ei+ole+oikeutta+samalta+ajalta,+jolta+maksetaan+jotain+työttömyysetuutta.+Ansiopäiväraha-aika+kartuttaa+eläkettä+enintään+oman+ikäluokan+alimpaan+vanhuuseläkeikään+saakka.
Kiitoksia+vastauksesta.+Eläkekarttuma+olisi+kyllä+ollut+mielestäni+poikkeuksellisesti+2017+lähtien+1,7%+???+kun+se+ehti+olla+jo+tänävuonna+1,9%.+Sitten+minun+kannattaa+ilmeisesti+jäädä+63v.+3kk+ikäisenä+eläkkeelle.+Hyvä+tieto+oli+se+että+ansiopäiväraha+kartuttaa+eläkettä+tuohon+eläkeikääni+saakka+koska+aikaisempi+tieto+oli,+että+eläkkeen+karttuminen+loppuu+tasan+63v+täytettyäni.
Eikö+aikaisemmin+->+21016.12.31+asti+vähennetty+tyoeläkemaksut+(+n.+7%)+.+ja+siitä+laskettiin+1,9%+.Eikö++v+1.1.2017++lähtien+lasketaa+1,7+%+koko+palkka+kertymästä+.+Eli+on+suurinpiirin+sama
Olet+oikeassa+tuon+karttumisprosentin+suhteen+eli+eläkettä+kartuu+työansioista+53-62-vuotiaille+1,7+%+siirtymäaikana,+joka+jatkuu+vuoden+2025+loppuun+asti.
" mutta eihän sitä ole pakko siirtyä eläkkeelle jos vielä on toivoa työllistymisestä "....kuule nelikymppinenkin on jo liian vanha työelämään sanoi johtaja kun työtä hain.
"...kuule nelikymppinenkin on jo liian vanha työelämään sanoi johtaja kun työtä hain."
Sinä olet varmaan näyttänyt niin heikossa hapessa olevalta, että johtaja on halunnut päästä sinusta nopeasti eroon. Ikä ei ole este työllistymiselle, vaan työkyky.
Joku rapajuoppo nelikymppinen näyttääkin pelottavalta.
Höpö höpö.
Itse sain uuden vakipaikan 55-vuotiaana.
Kyse on asenteesta ja ammattitaidosta. Ja siitä, että todella haluaa tehdä ja hakea töitä.
Meillä maan energiajätissä ei vakipaikkoja olekaan. Työsuhteet ovat voimassa toistaiseksi. Sama asia käytännössä, mutta tuo toistaiseksi kuulostaa pahemmalta. Minulle sähkönteko riittää ensi syksynä, 63-vuotiaana. Väkeä halutaan talosta vähentää, ja se sopii minulle.
Ikä ei ole kuin numero. Vaihdoin v.2012 itse 59vuotiaana työpaikkaa ja olen vieläkin työelämässä .Tiedän monta jotka paivat jopa raskaita rakstöitä seitämänkymppiseksi, Työkyky on yksilöllistä ja ei riipu iästä .
sorry typot, kun en ole saanut muuta sivistystä kuin rokotuksen ja rippikoulun. susirajalla 3v kiertokoulua ja sitäkin vastapäivään
"...kuule nelikymppinenkin on jo liian vanha työelämään.Pitää paikkansa jopa liitosta on sanottu niin.Eikä tarvitse olla mikään huonokuntoinen alkoholisti.
tuota kutsutaan ikärasismiksi
En tiennytkään, että liitto palkkaa väkeä yrityksiin.
Ainakin omalla kohdalla palkkaamisen on aina päättänyt työnantaja.
Kohdallani työnantaja päätti, että palkkaa, koska ammattitaito ja asenne kohdallaan. Ikää oli silloin siis 55 vuotta, nyt lähes 60 ja hommia riittää.
Nimimerkille ” kiertokoulua_3v_vastap”
Vuoden 2016 loppuun palkansaajan työeläkemaksu vähennetään vuosiansioista ennen eläkkeen laskemista. Vuodesta 2017 lähtien vähennystä ei enää tehdä.
KYLLÄHÄN ASIA ON NÄIN,ETTÄ NYKYAJAN HALLITUS MÄÄRÄÄ ETTÄ KÖYHÄT KYYKKYYN JA LEIKKAUKSET KÄYNTIIN VAUHDILLA!! VITUSTI SIPILÄLLE VAAN POTKUJA NÄIDEN UUSIEN LEIKKAUSTEN JATKOON,KYLLÄ HÄN OSAA VETÄÄ KÖYHIÄ TYÖLÄISIÄ JA ELÄKELÄISIÄ NARUSTA!! ÄÄNESTÄKÄÄ VAAN SEURAAVISSA VAALEISSA NÄITÄ VITUN HÖRHÖ LUPAAJIA,OMIA ETUJAAN AJAVAT HYVIN ETEENPÄIN.MINÄ ÄÄNESTÄN SOMALEITA NIISTÄ UUSI HALLITUS JA VARMAAN MENEE PAREMMIN ASIAT ETEENPÄIN!! SIPILÄT Y.M.Y.M. SIPERIAN SUOLAKAIVOKSELLE OJAA KAIVAMAAN LAPIOLLA JA SIIHEN KETTINKI VARSI NIIN EI TULE TURHAAN NOJAILTUA JA TIETÄVÄT TEHNEENSÄ KUNNON TÖITÄ EIKÄ MITÄÄN PAPERI PASKAN TIENESTIÄ,JOSTA MENEE KOKO SUOMI KURALLE!!!!