Vaikka tänään viimeeksi annoin ymmärtää, että en halua sinulta mitään. En tiedä kauanko menee, että pääsen yli tästä kaikesta. Nyt vasta n kk on mennyt. Mun täytyy siirtyä eteenpäin, vaikka laastarin avulla. Meistä ei voi tulla mitään. Sinä liian rikki nähdäksesi asioita, minä liian rikki jaksakseni ymmärtää ja jatkuvasti niellä sokeuttasi, epäilyitäsi ja haukkumisiasi. Vaikka halusin aluksi olla tukena kun korjaat rikkinäisyyttäsi, en ymmärtänyt silloin että se tarkoittasi, että kaikki mehatiivimrn kääntyy minuun.
En syytä. Oon surullinen. Jatkan matkaani.
Rakastan sua aina.
En syytä. Oon surullinen. Jatkan matkaani.
Rakastan sua aina.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaikki negatiivinen jopa...
Mikään edellisestä ei pidä paikkaansa. En suosittele kehittelemään kaunisteltua ja ylidramatisoivaa sontaa käytännössä mistään mitä ei ole, eikä ole ollut. Et ole tuki ja turva, eivätkä ne ole vahvuuksiasi, olettaen että olet nainen, niin olisi hyväksi itsellesi että annat miehen tukea sinua ja turvata kuten kuuluukin, eikä päinvastoin. Varsinkin jos tunnet että siihen olkapäähän voi nojata, eikä mies kaadu siitä :) joten älä teeskentele enempää, se ei auta sinua ylitse menneestä.
Jaaha, siellä taas joku varsinainen fakiiri hakee luottamusta turvallisen olkapäänsä kera ja sanelee toiminta- ja ajatteluohjeita aina yhtä toiveikkaana. On tullut pakit ja täältä täytyy hakea maailman tappiin todennetta, että kyse on vain ujoudesta yms.
Mä en teeskentele :(.
Suhteemme lopöui juuri siihe, että kun minä olen kipeästi tarvinnut sitä tukea, jätkä sanoi et erotaan viikoks niin selviät ongelmistas ja voidaan palata yhteen, kun hän saa taas huomiota minulta tarpeeksi. Suutuin koska huono oloni jphtui osottain myös sellaisesta asiasta, joka oli miehelleki kuuluva. Jälkeenpäin mies vielä haukkui valehtelijaksi ja narsistiksi :(. Koska olen tarvinnut kerrankin tukea :(
Ymmärrän, et hän on ollut liian rikki ja liian itsekäs, eikä pystynyt kohtamaan sitä että hän tekee virheitä enkä ole osa häntä, joka huomioi ja rakastaa ja sietää turhanpäivästä jäkättämistä, pyytää anteeksi jopa silloin kun ri ole tehnyt väärin, antaa anteeksi vaikkei sitä pyydetä... ja siksi emme voitais olla yhdessä. Minullakin on rajani.
Mutta silti mä rakastan sitä miestä. En koska kerro asiasta sille, en lähesty enkä vasta, jos hän lähestyy. En edes tervehdi. Mutta rakastan silti. Koska kaiken paskan alta hänessä löytyy ihan mieletön ihminen, mies, rakastaja ja ystävä. Mut vain niin kauan, kun tein hänen mukaan asioita. Ja aloin kadottaa itseäni. Mutta silti... hänessä on mitä rakastaa. Ja paljon.
Toisaalta ymmärrän pointisi. Ja oikeassa olet. Se, että minäkin tarvitsen sen olkapään joskus, oli syynä miksi en halunnut mitään sovintoa miehen kanssa. Ja manipuloin viimeistä kohtaamistamme sellaiseksi, että hän ei voi ajatellakaan jatkavani kanssani. Silti on kamslan haikea olo. Meidän kemiat toimivat niin hyvin yhteen kaikilta osin, seksi oli upea, olimme monessa hyvin samanlaisia ja osasimme ymmärtää tiettyjä juttuja samanlailla. Kaikesta pahin on se, että vaikka itse olen parin vupden päästä 40 v., ja aina 15 v asti olen ollut suhteessa, ennen tätä miestä siis 2 kertaa avioliitossa, niin hän on mun ensimmäimen rakkaus :(. En ole koskaan tuntenut näin, mulla ei ollut ihastuksia nuorena, en edes laulajia ole fanittanut tai ihaillut. Olen ollut sellainen tunnevammainen järki-ihminen. Välitän ihmisistä kyllä ja luotan, mutta en ole ketään lähelleni päästänyt. Hän taas jollain ihme tavalla pääsi liian lähelle minua :/
Mutta kaikesta selviää ajan kanssa. Minulle kirjoittaminen ja keskusteöeminen auttavat asioiden käsittelyssä paljon.
kuka tämä mies on?
mies 53v. tai joku muu?
Mies 34-v.