Iisalamen poi ko

Speku

Iisalmen poika



Iisalmen poika oli ensimmäistä kertaa Helsingissä. Isot pojat olivat
neuvoneet, että Helsingissä kannattaa käydä Kaivohuoneella.Sinne poika
suunnistikin heti junalta. Häntä vähän jännitti ja siksi hän terästi
oloaan
väkevillä. Nyt hän tuli niin rohkeaksi, että päätti uskaltaa pyytää
lähintä
tyttöä tanssiin. Muutaman tanssiaskeleen otettuaan poika teki vielä
suoremman ehdotuksen:
- Mikäs siinä, tyttö sanoi. Mutta se maksaa.
- Asia järjestyy, poika sanoi. Ja niin mentiin tytön asunnolle. Neitosen
hämmästys oli suuri, kun poika pani viisisatasen yöpöydälle ja
sanoi:
- Se on sinulle.
Kohtelu oli sen mukaista. Poika ehdotti tapaamista myös seuraavana
iltana.
Se sopi tytölle. Sama näytelmä toistui, viisisatanen ilmestyi
yöpöydälle:
"Se on sinulle!" Nuoret tapasivat vielä kolmantena iltana ja taas poika
oli
yhtä reilu rahoistaan. Kolmantena aamuna tyttöön iski ahneuden peikko ja
hän
kysyi:
- Missä päin Suomea noin reiluja nuoria miehiä kasvaa?
- Minnoon Iisalamesta, poika vastasi.
Tyttö riemastui:
- Mutta sieltähän minnäi oon!
Poika sanoi ilkikurisesti:
- Kyllä minä sinut tunnen. Sinnoot Virtasen Taimi. Äitis käski tuuva
siulle
tuhatviissattoo markkoo.

0

847

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

        Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
        Maailman menoa
        233
        1789
      2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

        Missä meni pieleen?
        Ikävä
        186
        1591
      3. Kauhavan häiriköijistä

        Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
        Kauhava
        45
        1192
      4. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        49
        917
      5. Auto ajoi päälle?

        Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
        Kuusankoski
        14
        750
      6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

        Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
        Kauhava
        30
        741
      7. Sama ransetti taas!

        Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
        Hyrynsalmi
        21
        730
      8. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        37
        715
      9. Viimeinen lankafest

        Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
        Puolanka
        23
        692
      10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

        Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
        Ikävä
        46
        627
      Aihe