kaduttaa :,(

En osaa muuta sano kuin että koita kestää, teit kovan päätöksen kovan paineen alla olet varmaan nuori nainen joka otti vastaan meidän sukupuolen vaatimukset et voi perääntyä mutta muista että olet tärkeintä mitä maailmassa voi olla nimittäin olet nainen, ja vastvoima meille jotka tahtomattaankin yritämm kontrolloida kaikkea missä elämme ja joskus se konrolloiminen menee yli me miehet ollaan tänään aivan liian itsekkäitä ja jätetään usein nainen yksin.

väärin varmaan sanoin mutta yritin kuitenki

Ja ihmetyttää. Miksi tosiaankin ei tuleva isä ymmärrä omaa hyväänsä. Mielestäni jos ei halua lapsia on parempi pysyä poissa suksupuoliyhteydestä naisen kanssa. Kyllä se on arvokkainpia asioita maailmassa, kun on lapsi tulossa. Minulle itselleni on tuleva äiti kaikkein tärkeintä ja tietenkin se pienokainen. Tällainen teksti ei varmaan paranna ajatuksiasi, mutta en voi olla edellistä sanomatta. Toivon sinun jaksavan ja saavan ilon elämään. Toivottavasti myös kumppanisi huomaa tyhmyytensä.
Lämmin halaus minulta tuntemattomalta.

Itselleni on tehty abortti, tai siis tehtiin sen takia, että alkio/sikiö oli kuollut kohtuuni. Se oli tapahtunut jo noin 6. raskausviikolla, mutta oireet itselleni tulivat vasta 12. raskausviikolla. Tuomion kuultuani olin poissa tolaltani, kuinka niin saattoi käydä. Itkin monena päivänä ja mietin sitä. Suru kuitenkin väistyi ajan kanssa ja niin uskon sinunkin tapauksessasi vielä käyvän = )

Kannattaa ottaa yhteyttä terveyskeskukseen ja kertoa asiasta.Sinulla on riski masentua jos jäät aivan yksin. Puhuminen helpottaa ja ajan kanssa tuska häipyy.Voimia !

Tämän palstan seriffi näyttää kannattavan aborttia? Onko tämä puolueetonta valvontaa? "Minä vain kysyn", sanoi Pätkä!

toivon jotta sinulla on/olisi hyviä ystäviä tai oikeen luotettava läheinen jonka kanssa saat jutella ja joka auttaa sinua yli vaikeimman ajan ..uskon jotta tapahtunut ei koskaan sinulta unodu mutta ,toivon silti että löydät elämääsi ihmisen joka ymmärtää sinua.
Olkoon jatkossa sinulla onni löytää aikuinen ja vastuun kantava kumppani, joka osaa arvostaa sinua.
Iso hali ystäväiseni:)

Itse tein abortin kohta kuusi vuotta sitten ja edelleen tuntuu välillä pahalta. Se on ikävä kyllä niin, ettei se syyllisyys mihinkään häviä näiden vuosien myötä. Ja nyt kun ikää on tullut lisää ja miettii, että sitä olisi voinut pärjätä yksinkin sen lapsen kanssa - on se aika ikävä tunne.

Tosin en usko, että nykyinen mieheni olisi minua silloin ehkä huolinut kun minulla olisi ollut jonkun toisen miehen lapsi. Eli on tässä tilanteessa jotain hyvääkin. Jos olisin halunnut pitää lapsen, minulla ei olisi tätä aivan ihanaa ja rakastavaa miestä tukenani.

Jos sinusta tuntuu nyt pahalta, olisi tosiaan varmaankin hyvä kääntyä jonkun sellaisen puoleen, jonka kanssa asiasta puhua. Itselleni ei silloin tullut mieleen, että olisin voinut hakea jostain apua pahaan oloon, joka abortista seurasi. Paljon puhuin kuitenkin kavereiden kanssa asiasta, mutta ei se kuitenkaan ammattiapua korvaa.

Ajauduin itse samasta syystä aborttiin joulun alla. Ikävä kyllä, täytyy kertoa, että itkettää edelleen. Lapsen isää en kestä tavata, en edes halua kuulla ääntään puhelimessa. Öisin mielessä pyörii, että jos meidän juttu päättyi näin, miksi en hitto vie puolustanut itseäni ja lastani vaan annoin painostaa itseni aborttiin.
Voimia, halaus ja jaksamista - uskotaan, että tämän täytyy helpottaa!

älä huoli, varmasti pääset tuon yli. parempi abortti kuin olla köyhä yh ja varsinkaan jos ei mies ois halunnu lasta!!!

Ja sanon tämän, koska minä olen köyhä yh, enkä tehnyt aborttia vaikka mies vaati:-( et eipä ollut hyvä juttu tääkään...Ikävää nääs olla tekemisissä sen miehen kaa loppuelämä.

Heippa, tosi kurja juttu,mitä olet kokenut. Mulle ehkä tulee mieleen, että kuitenkin tärkeää nyt käydä niitä tunteita läpi eikä painaa niitä johonkin sydämen sopukoihin.
Joitakin abortin läpikäyneitä on helpottanut, että he antavat nimen menetetylle lapselleen ja surevat ihan oikeasti menetystä. Sellainen sureminen voi olla aika vapauttavaa. joskus kirjoittaminen tai piirtäminen/maalaaminen myös auttaa. jaksamista

Jossain keskellä tähtisumun, lepää mun lapseni pieni.
Antaako anteeksi elämän humun, ja sen , että tää on mun tieni.
Anna anteeksi enkelini kultaisin, ett majaa ei ollut sulle antaa.
Tuskani raskaimman harteillain, saan hautaani asti kantaa.
Kenties jossakin kohdataan ja saan sut syliini jälleen.
Kenties jostakin löytyy jo nyt tarkoitus elämälle.

hei... olen ollut itse lähes samassa tilanteessa n.puoli vuotta sitten, kesällä. Saimme tietää raskaudestani keskellä juhannuksen viettoa. Jätkäkaverin kanta asiaan oli ensimmäisinä päivinä jo hyvin selvä, hän ei halua isäksi, hän ei oo valmis. Itse olin valmis pitämään lapsen ja huolehtimaan sen yksin, mutta siihen jätkäkaveri ei suostunu. Kuitenkin pitkän harkinnan jälkeen päädyin itsekiin siihen tulokseen,etten ollut valmis, vaikka se rankkaa olikin. Suhteemme oli silloin juhannuksen aikoihin jo todella surkea... tuskin miehen puolelta ei toivottu lapsi sitä olisi parantanut.Eli edessä oli elämäni raskain asia, luopua omasta lapsesta niin julmalla tavalla.
Asia on itselleni edelleen erittäin arka, ja mielessä lähes päivittäin. Koskaan en siitä tuskin kokonaan yli pääse, enkä ehkä haluakkaan, hän on minun ikuinen enkelilapseni. Päätös tulee aina kaduttamaan, tapahtui mitä tahansa. Olemme jätkäkaverin kanssa edelleen yhdessä, yhteinen asia lähensi meitä todella paljon. Asiasta vaan puhutaan enään harvemmin jätkäkaverin kanssa, mutta onneksi on olemassa mahtavia ystäviä jotka jaksaa kuunnella ja puhua ja auttaa aina tarvittaessa.
Iso ja lämmin halaus sinulle, ja voimia oikein paljon. Olen ajatellut että tälle kaikelle on varmaan jokin tarkoitus, mutta kun sen vaan tietäs että mikä, ja ennen kaikkea miksi!!!??? Ehkä elämä vaan koettelee toisia pikkasen kovemmin, ja se on osunut meidän kohdalle! Voimia kaikille, koetetaan jaksaa.

oon saanu tosi paljon lohtua noista teidän kirjoituksista, niitä on ollu ihana lukea.asiat ei vaan oo parantunu yhtään...mieli on edelleen tosi synkkä, unet on aivan kauheita ja nään jotain ihme välähdyksiä tapahtuneesta...oon hakenu apua ihan ammattiauttajalta.tiedän, et se on paras keino päästä edes jotenkin tän kaiken yli.mut menee tooosi kauan aikaa ennen ku pystyn taas nauttia elämästä niinkuin ennen...lapsen isä on edelleen vierelläni, eikä aio hylätä, ja siitä olen erittäin onnellinen.

kiitos ja halauksia kaikille!