miten kohdata kiusaaja

En ole tavannut kaveriani joka teki kohtalokkaat oharit vuosiin, mutta tiedän sen hirviön olevan yhä elossa ja iskukunnossa.

Kauan on aikaa mennyt, mutta jotenkin pelkään jos tämä entinen ystävä tulisi vastaan. Tulisiko minulla köntsät housuun kauhusta, ääneni tärisisi vai menenkö paniikkiin.
Vai katsonko sen läpi kuten hän minuun aikanaan, oikein old school tuijotuskilpailu, tuhannen vuoden raivo, purisin reiän sen kaulaan ja repisin sen pään irti paljain käsin säie säikeeltä ja potkisin palloa, paskakasan kalloa. No ei hyvä idea tuokaan, mutta mikä sitten?

Mitä pitäisi sanoa kun kohtaaminen on todennäköisesti edessä? Henkilö tietää että olen vihainen, mutta jos nyt näytän vielä kiukkuni, se vain voimauttaa häntä lisää. Tietenkään en tarkkaan tiedä ketä muita on sitten sillä hetkellä paikalla, mutta miten pitää suhtautua saatanaan? Ko.henkilö on arvostetussa työssä, mutta sisältä niin läpimätä ja umpikiero kuin kukaan voi olla.

Siis vain fantasioin, että pystyisin edes mulkoilemaan takaisin. Haluaisin kostaa, mutta sehän olisi vain mukavaa narsistille, hän saisi lisää vettä myllyynsä.

Miten helposti lamaantuvana voisi psyykata itseään siltä varalta että vielä osutaan samaan paikkaan samanaikaisesti?
13448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin, mikä siihen lamaantumiseen auttaa. Se kun on autonomisen hermoston temppu.
Toisaalta jos tuttusi tietäisi vihasi syvyyden, hän saattaisi kiertää sinut kaukaa. Hyvä kuitenkin ettet lähde kostamaan.

Äänestä

Annan neuvon. Vaimoni josta erosin parisen vuotta sitten ja jota toisinaan lasten takia tapaan silloin tällöin on ihan oppikirjojen mukainen narsistinen persoona. Hänessä kulminoituu henkinen kylmyys, empatia kyvyttömyys , omantunnon puute, valehtelu, toisen hyväksikäyttö jne, Kesti aikansa ennenkuin oivalsin mistä on kyse. Kohtaisin hänet jokin aika sitten eräässä tilaisuudessa. Miten kohtasin hänet, haukuinko, räyhäsin jne ? en todellakaan. Narsistiseen ihmiseen tulee suhtautua kuin koulukiusaajaan. Älä näytä hänelle pelkoasi, älä tunteitasi, ole mahdollisimman neutraali, älä provosoidu, ole vaan cool ja ole ikään kuin hänen habituksensa olisi sinulle yhden tekevä. Jos provosoidut olet jo menettänyt pelin, sillä sitä narsisti haluaa. Hän haluaa olla sinulle ilkeä, kiusaaja, mahdollisimman vitt.. mainen, mitätöidä sinut. Älä anna siihen hänelle siihen mitään mahdollisuutta, sillä hän on ilkeyden ja kiusaamisen ammattilainen, luonteeltaan sairas ja saa kicksejä toisen piinamisesta.

Äänestä
  • "Nm. miehenkokemaa". Loistavat ohjeet annoit. Todellakin, pitää pystyä olemaan provosoitumatta kohtaamistilanteessa. Narsisti käyttääntyy juuri samon, kuin koulu-, koti-, tai työpaikkakiusaaja. Eikä hän koskaan muuksi muutu. Hän ei koe tekevänsä väärin sinua kohtaan, vaan sinä, olet se syyllinen tapahtuneisiin asioihin hänen mielestään. Ja näin hän tavallaan oikeuttaa tekonsa.

    Äänestä

  • Juuri tuo on se mihin pitäisi pyrkiä. Mutta kuten tuossa aiemmin todetaan, on vaikea piilottaa tunteitaan kun ne vellovat sisällä vahvoina. Joku tietysti on parempi näyttelijä kuin toinen, mutta on aina helpompi kun saa ne tunteet kuriin. Ja narsistihan vain nauttii jos huomaa toisen vihaavan syvästi. Kaikki aiheittamansa tunteet, vihakin, ovat vain narsistille bensaa liekkeihin.

    Itse pääsin "tilanteen herraksi" kun annoin itselleni luvan nousta narsistin yläpuolelle. Itsensä ylentäminen sotii periaatteitani vastaan, mutta kun punnitsee edut ja haitat, niin se oli oikeastaan ainoa järkevä ratkaisu. Kukaan ei hyödy siitä että yritän kohdella narsistia jotenkin tasavertaisena ihmisenä koska se ei toimi ikinä narsistin kanssa. Narsistille tuo tasavertaisuuden tavoittelu antaa vain sen rakosen oven välissä johon hän tunkee jalkansa, ja kiilaa elämääni.

    Olen antanut itselleni luvan halveksia narsistia, nähdä hänessä vain heikkouksia ja arvottomuutta joka ei ansaitse sen suurempaa huomiota. Kuulostaa tylyltä, ja joku yleensä älähtää kun näin totean, mutta näin se vain toimii narsistin kanssa. Vastavuoroisesti arvostan entistä enemmän ihmisiä jotka eivät ole narsisteja, ja ymmärrän huonoakin käytöstä niin kauan kun siellä on pienikin pilkahdus ihmistä takana.

    Jos nykyään satun tapaamaan narsistin, näen hänessä reppanan. Näen hänet surkeana olentona jossa ei ole mitään pelättävää, korkeintaan säälittävää. Jos/kun narsisti tekee itsestään naurettavan, en tunne myötähäpeää, vaan nauran hänelle.

    Narsisti on kyllä huomannut asenteeni ja välttelee kanssakäymistä. Olen narsistille narsisti, tai oikeastaan vielä pahempi. Narsisti näkee vaivaa itsenä ylentämiseksi, oman paremmuutensa esiin tuomiseksi. Minä en näe vaivaa koska vain olen parempi, ja se tulee kyllä esiin ilman vaivaakin koska minä elän täysillä narsistin sekoillessa rooleissaan, ja sekös narsistia riepoo.

    Äänestä

  • TerveestiItsekäs kirjoitti:

    Juuri tuo on se mihin pitäisi pyrkiä. Mutta kuten tuossa aiemmin todetaan, on vaikea piilottaa tunteitaan kun ne vellovat sisällä vahvoina. Joku tietysti on parempi näyttelijä kuin toinen, mutta on aina helpompi kun saa ne tunteet kuriin. Ja narsistihan vain nauttii jos huomaa toisen vihaavan syvästi. Kaikki aiheittamansa tunteet, vihakin, ovat vain narsistille bensaa liekkeihin.

    Oikein hyvä pointti, kun on vaikea nähdä itseä ylempänä, mutta tässä se on perusteltua.

    Pelkään vaan yllättävää kohtaamista ja sitä autonomisen hermoston temppuilua. Ei voi olla täysin varma, onko sitten varmuutta, vaikka olisi mitä kursseja käynyt ja kirjoja lukenut.

    Äänestä

  • Mäkin pelkään narsistin vaikutusta hermostoon.

    Minäkin ensin ajattelin että on tavallaan väärin ajatella olevansa toisten ihmisten yläpuolella, mutta narsistit on vähän niin kuin jotain epäihmisiä eli heihin ei päde samat säännöt kuin muihin, normaaleihin ja suht. normaaleihin ihmisiin joten miksi siis pitäisin heitä samanarvoisena kuin itseäni ja muita? Ei ne sitä ole. Narsistia pitää kohdella niin kuin narsisti kohtelee muita, tai pitää ainakin suhtautua niihin sillä tavalla. Jos ne ei arvosta mua, ja halveksii mua niin teen samoin omassa mielessäni. Mikä oikeus niillä on haukkua ja mitätöidä muita ja olettaa sitten että niitä palvotaan? Ei tule tapahtumaan niin enää ikinä. Sitä saa mitä tilaa ja niin makaa kuin petaa. Uhrin on PAKKO taistella.

    Äänestä

  • kill_bill kirjoitti:

    Oikein hyvä pointti, kun on vaikea nähdä itseä ylempänä, mutta tässä se on perusteltua.

    Pelkään vaan yllättävää kohtaamista ja sitä autonomisen hermoston temppuilua. Ei voi olla täysin varma, onko sitten varmuutta, vaikka olisi mitä kursseja käynyt ja kirjoja lukenut.

    Tuohon auttaa varmaan vain harjoittelu. Omaa kehoaan voi rauhoittaa hengittämällä syvään, esim. hengitä syvään ja rauhallisesti sisään laskien samalla kolmeen, pidätä hetki hengitystä ja hengitä ulos kolmeen laskien.

    Jos sinulla on edes hiukan aikaa valmistautua kohtaamiseen, tuon rauhallisen hengittämisen voi aloittaa jo valmiiksi, ja yrittää keskittyä siihen. Rauhallisesti voi hengittää niinkin ettei se näy selkeästi ulospäin, ulospäin näyttää vain että olet ajatuksissasi.

    On myös tutkittu että "tuuletus" voi vaikuttaa mieleen. Eli haara-asentoon ja kädet ylös kuin tuulettaisi voittoa. Tulee voittajafiilis:)

    Ja kannattaa opetella kehumaan itseään estottomasti. Ei sitä tarvitse kenellekään ääneen sanoa, mutta mielessään voi muistuttaa itseään kuinka huippu tyyppi sitä on, koska ihan varmasti sinä olet sitä.

    Kun narsisti sitten tallustaa vastaan niin muistutat itseäsi kuinka mainio tyyppi olet. Siinä ryhti oikenee ja itsevarmuus alkaa uhkua olemuksesta ihan itsestään. Narsisti pelkää itsevarmoja ja onnellisia ihmisiä, ja menee ihan sekaisin jos joku hänen kynnysmatoistaan osoittaakin yllättäen olevansa kaikkea muuta kuin kynnysmatto. Tuollaisessa tilanteessa narsisti ei välttämättä edes uskalla lähteä haastamaan. Narsisti ajattelee helposti että asenteesi johtuu siitä, että olet nähnyt narsistin likaiseen sisukseen. Narsisti ei halua katsoa peiliin joka heijastaa tuon tarkkaan salatun saastan.

    Äänestä

  • MindUp kirjoitti:

    Ajattelin heti julkisella paikalla tuulettamista, saa nähdä miten käy. Alkoi naurattaa. Mutta kiitos hyvistä neuvoista!

    Äänestä

  • Hyvin mun mielestä kuvattu.

    Äänestä

Vedät turpaan niin että katu tärisee vielä vuodenkin päästä.

Äänestä

Ei se helppoa ole, mutta itse olen päässyt jotenkin tilaan että osaan jo psyykata itseni tilaan jossa jo läsnäoloni saa nassen pitämään turpansa kiinni.

Oikeastaan kaikki lähti sattumasta eli oli tapahtunut jotakin mukavaa ja olin valmiiksi todella hyvällä tuulella nassen tulessa paikalle. Hyvä tuuleni ja vahva oloni sai nassen hämmentymään, mikä taas sai minut tuntemaan itseni vielä vahvemmaksi ja iloisemmaksi. En näkyvästi kiinnittänyt nassen mitään huomiota, vaan jatkoin muiden ihmisten kanssa hauskanpitoa. Nasse suorastaa hätääntyi ja alkoi sönkätä jotakin omituista. Siinä vaiheessa katsoin hätääntynyttä nassea ja hän vain meni entistä vaikeammaksi, lopulta lähti pois!! Tajusin silloin että tuohan on reppana, ja sellaisena häntä tulen aina ajattelemaan.

1Äänestä

Parhaiten kostaa, kun menee eteenpäin elämässä. Narsisti menee aivan sekaisin, jos hänen juttuihinsa ei enää reagoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kill_bill kirjoitti:

En ole tavannut kaveriani joka teki kohtalokkaat oharit vuosiin, mutta tiedän sen hirviön olevan yhä elossa ja iskukunnossa.

Kauan on aikaa mennyt, mutta jotenkin pelkään jos tämä entinen ystävä tulisi vastaan. Tulisiko minulla köntsät housuun kauhusta, ääneni tärisisi vai menenkö paniikkiin.
Vai katsonko sen läpi kuten hän minuun aikanaan, oikein old school tuijotuskilpailu, tuhannen vuoden raivo, purisin reiän sen kaulaan ja repisin sen pään irti paljain käsin säie säikeeltä ja potkisin palloa, paskakasan kalloa. No ei hyvä idea tuokaan, mutta mikä sitten?

Mitä pitäisi sanoa kun kohtaaminen on todennäköisesti edessä? Henkilö tietää että olen vihainen, mutta jos nyt näytän vielä kiukkuni, se vain voimauttaa häntä lisää. Tietenkään en tarkkaan tiedä ketä muita on sitten sillä hetkellä paikalla, mutta miten pitää suhtautua saatanaan? Ko.henkilö on arvostetussa työssä, mutta sisältä niin läpimätä ja umpikiero kuin kukaan voi olla.

Siis vain fantasioin, että pystyisin edes mulkoilemaan takaisin. Haluaisin kostaa, mutta sehän olisi vain mukavaa narsistille, hän saisi lisää vettä myllyynsä.

Miten helposti lamaantuvana voisi psyykata itseään siltä varalta että vielä osutaan samaan paikkaan samanaikaisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu