Valtuuston kokousten kuvaamisen keskeyttäminen toistaiseksi
Kh 28.11.2016
Kuvausten teknisestä toteuttamisesta on vastannut ulkopuolinen yritys,
joka valittiin kilpailutuksen perusteella. Striimaamisesta on syntynyt vuoden
2016 aikana noin 10 000 euron kustannus.
Kaupunki on alkuvuodesta 2017 hankkimassa valtuustosaliin uuden
kokoustekniikkalaitteiston. Tarkoituksena on, että laitteiston mukana
kaupungille tulevat käyttöön välineet, joiden avulla valtuustokokousten
kuvaaminen tapahtuu automaattisesti.
Valtuuston kokousten kuvaaminen keskeytetään toistaiseksi, ja sitä
jatketaan uuden kokoustekniikkalaitteiston käyttöönoton myötä.
PS. JORMALLE, VESALLE,ARTOLLE " KOPPI" : TINKIKÄÄ HIEMAN OMISTA KOKOUSPALKKIOISTANNE NIIN SAA KOTKALAISET NÄHDÄ AIEMMIN VARASTAMAANNE ILMAISTA/ VERONMAKSAJIEN KUSTANTAMAA MAINOSAIKAA TEILLE.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.