Miksi Lupsakkuus ei sisällä lähimmäisenrakkautta

Mihin se on kadonnut? Rakkaus ja välittäminen.
Luulisi että lupsakkaan ihmisen on helppo olla hyvä ja lempeä.
869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

markkinatalousyhteiskunta ei suosi kuin ihmisten alhaisimpia vaistoja, toinen ihminen on vihollinen jota vastaan tulee taistella keinoja kaihtamatta. Poliittisen ja taloudellisen eliitin harjoittama jatkuva tylytys kansalaisia vastaan jo 90-luvun lamasta kyynistyttää myös ihmisiä.

Äänestä
  • Näinpä se on. Ihmisissä on meitä empaattisempia ja vähemmän empaattisia, sosiopaatteja ja psykopaatteja (kuten entinen esimieheni) ja kaikkea siltä väliltä, ja me herkimmät ja empaattisemmat kyynistymme ja sorrumme hiljaisiksi, ihmisiä vihaaviksi ja/tai pelkääviksi hyödykkeiksi. Moni myös syrjäytyy, alkoholisoituu ja eläköityy tai jopa kuolee ennenaikaisesti. Mutta jos meidän luottamuksen saa puolelleen, silloin me avaudumme. Tekolupsakat kaksinaamaiset eivät kykene empatiaan eikä lähimmäisenrakkauteen, vaan ajattelevat ja rakastavat vain itseään.

    1Äänestä

  • Nimiherkkis kirjoitti:

    Näinpä se on. Ihmisissä on meitä empaattisempia ja vähemmän empaattisia, sosiopaatteja ja psykopaatteja (kuten entinen esimieheni) ja kaikkea siltä väliltä, ja me herkimmät ja empaattisemmat kyynistymme ja sorrumme hiljaisiksi, ihmisiä vihaaviksi ja/tai pelkääviksi hyödykkeiksi. Moni myös syrjäytyy, alkoholisoituu ja eläköityy tai jopa kuolee ennenaikaisesti. Mutta jos meidän luottamuksen saa puolelleen, silloin me avaudumme. Tekolupsakat kaksinaamaiset eivät kykene empatiaan eikä lähimmäisenrakkauteen, vaan ajattelevat ja rakastavat vain itseään.

    Nimiherkkiksell.kaksinaamaiset tosin vievät jopa eläkeläiseltä kaikki, jos menet minne vain virastoon tai sen kaltaiseen paikkaan pane reppu etu puolelle ja vetoketjut kiinni.

    Äänestä

Ja miten tämä liittyy Kuopioon?

"Keskustele Kuopion alueen asioista."

Täällä ilmeisesti saa keskustella kaikkea paskaa perseestä perämoottoriin.

Äänestä
  • Kuopiossa mainostetaan savolaisen lupsakaksi kaupungiksi.
    Miten sinun "ja miten tämä liittyy Kuopioon" -roskaviestit liittyy millään tavalla Kuopioon tai mihinkään muuhunkaan asiaan? Ei mitenkään joten anna olla perkele viimenen kerta kun laitat tuon viestin!

    Äänestä

  • sdkjfkljkdlsl kirjoitti:

    Kuopiossa mainostetaan savolaisen lupsakaksi kaupungiksi.
    Miten sinun "ja miten tämä liittyy Kuopioon" -roskaviestit liittyy millään tavalla Kuopioon tai mihinkään muuhunkaan asiaan? Ei mitenkään joten anna olla perkele viimenen kerta kun laitat tuon viestin!

    Siinäpä tullii savolaesta lupsakkuutta oekkeen kahessa kommentissa:D:D

    Äänestä


Kyllä se on ihan totta, että se aikoinaan meidän pitäjiin ja Savon alueella asuviin niin yhdistetty ja liitetty; kuuluisa savolainen lupsakkuus on todellakin tyystin kadonnut. Ei sitä enää ole olemassa, eikä näy. Monella täällä asuvalla on toki savolaiset, savo-karjalaiset, tai karjalaiset juuret, mutta ei se enää meissä näy, eikä tule esille ainakaan käytöksessä.

Sitä en tiedä, onko sillä lähimmäesen rakkauvella mittään tekemistä koko lupsakkuustermin kanssa. Tuskin on.

Mutta on se toisten ihmisten auttaminen, esim. ovien aukaiseminen toisille, siis ihan tällaiset arkipäivän normijutut, vaikka hyvänpäivän sanominen naapurille, ja myös suuremmat huomionosoitukset ja kohteliaat käytöstavat etc, nekin ovat kohta katoamassa. Hyvät ja kohteliaat käytöstavat, sekä kyky tuntea empatiaa muita ihmisiä kohtaan ovat kokemassa täydellisen inflaation.
Mikä on sääli.

Kaikki tuntuu tuijottavan vaan omaan napaansa. Itsekkyys ja oman edun tavoittelu on valtaamassa ajattelua tässä yhteiskunnassa ja sen ihmisissä.

Narsismille ja sitä edustaville ihmisille on kummallisella tavalla tässä ajassa tilausta.
Niitä ihmisiä, jotka menevät urallaan eteenpäin kyynärpäätaktiikalla ja omaavat ylimielisen asenteen ihaillaan. Vaikka itse asiassa ihmisten pitäisi menetellä aivan päinvastoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puijonponne kirjoitti:

Mihin se on kadonnut? Rakkaus ja välittäminen.
Luulisi että lupsakkaan ihmisen on helppo olla hyvä ja lempeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu