Seurakunnan

Irtisanomiset moniko joutuu pakkaamaan tavaransa ja lähtemään.
22392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mauno pistänyt tiedoitus sulun päälle.

Äänestä

Tuo on pakko jos tulot pienenee on menoja karsittava.

Äänestä

johonkinhan se valtava seurakunnan omaisuus hupenee
se on valtava

ei sitä työntekijät ole syöneet

mikä seurakunta se sellainen on, joka ensimmäisenä säästää omasta tehtävästään, eli evankeliumin julistajista

Äänestä

lerstat sitä putjettia kuluttaa eniten.

Äänestä

Seurakuntalaiset, kirkollisveronmaksajat, joutuvat elämään tiedotuspimennossa.
Kyllä noin suuren rahakirstun ympäriltä voisi joskus jotain valaista jäsenistölle.

Seurakuntaviesti on täynnä lastenkerhoja ja muuta söpöä, mutta olisi kyllä jo aika joskus saada lukea pelkkää asiaa tästä suuresta yhteisestä firmastamme.

Äänestä

Täytyy palata Sariolan aikakauteen.
Hän yksin hoiteli kaikki seurakunnan asiat ja väkiä lie ollut enempi siihen aikaan pitäjässä.
Papeista kaksi pois
Kansliasta ylimääräiset ämmät taipaleelle ynm. sellaista

Äänestä

Seurakunnan tulisi palkata lisää työntekijöitä, kolme pappia tarvitaan, mutta lisää
nuorisotyöntekijöitä ja muutama työssään pysyvä diakoni.

Kanttorin hommat hoituisivat musiikkipitäjässä täysin talkoovoimin.

Äänestä
  • Eikö ne ole lapsityöntekijöitä joita potkitaan pihalle?

    Äänestä

oliskohan paikallaan oman näkemyksen tuominen esille,että eroaa kirkosta niin ei tarvi miettiä mitä niilläkin vähäisillä euroilla tekevät.

Äänestä

Oman näkemyksen esille tuominen on mahdollista myös kuulumalla kirkkoon.

Seurakunnan toiminnasta /toiminnan puutteesta voi antaa palautetta kirkkoherralle,työntekijöille ja kirkko"neuvoksille".

Etupäässä seurakunnalla itsellään olisi suurempi vastuu tiedottaa seurakunnan asioista.

Äänestä

Kyllä jotkut perusrakenteet ovat nyt pahasti vinksallaan, jos seurakunta lomauttaa työntekijöitään.
Miten sitä lähetyskäskyä toteutetaan maan ääriin asti, jos ei omassa kylässäkään saada asioita hoidettua?
Kyllä pitäisi tarkastella seurakunnan asiat pohjamutia myöden.
Onko luottamushenkilöillä kykyä uudistaa rakenteita?

Äänestä

Katotaampa moniko lessu saa kenkää? Veikkaan ettei yksikään. ;)

Äänestä

Ne viranhaltijoiden sijaiset ja sijaisten sijaiset vaihtuvat siihen tahtiin, että
aktiiviseurakuntalainenkaan ei varmaan pysy kärryillä, kuka siellä seurakunnassa yleensä työt tekee.
Ei toteudeu Paavalin ohje :jolla on virka, pitäköön virastaan vaarin.
Hoidetaanko virkoja vaan silloin, kun itselle sopii?

Äänestä

Tiesittekö, että Suomen evlut.seurakunta on Suomen suurin metsän omistaja.

Äänestä

Pitää seurakunnan työntekijöistä sanoa, että ovat valinneet hyvän osan, jota ei pois oteta.
Meijän kylän juorusta, kylänvanhemmasta, lausui eräs nerokas immeinen tuolla tapaa.

Äänestä

On tietona, että metsäomaisuus on ev.lut.kirkolla mahtava, mutta onko ihan ykkösenä?
Paljonkohan Haapaveden seurakunnalla on metsävarallisuutta.
Sekin olisi mukav joskus lukea Seurakuntaviestistä.

Äänestä

Ihan puilla paljailla seurakunta ei ole, koska on ollut varaa uusia kirkkopihan kiveys
"huvin vuoksi", rakennetaan, puretaan, rakennetaan,puretaan-tyyliin.
Entinen olisi riittänyt hyvin.

Äänestä

Mitenkäs ne alkuseurakunnan jäsenet pärjäsivät ilman kirkollis verotusta .
Auttoivat sydämensä kyllyydestä eikä valtion-kirkon pakoitteista.Onpas
siitä kristillisyys kaukana.Antamisen on oltava täysin vapaa-ehtoista,
muuten se on pakko-lunastusta.Uskonnolliset rypevät rahoissaan,
niinkuin euroopassa ennenvanhaan sanottiin,"kun raha kirstuun tipahtaa,
sielu taivaaseen vilahtaa" ?

Äänestä

Mitä kirkkoja Jeesus rakenteli,ei yhtäkään.Ei siellä kerätty rahaa,vaan kaikki seurakunnan osalliset ymmärsivät automaattisesti kannustavansa
vähempivaraisiaan joukossaan.Heidän "Kirkkonsa"oli taivas-alla taikka
jonkin seurakuntalaisen kotona.Miksi tuhlata varojaan tuhoutuvaan
rakennukseen,sehän on vajaa-älyisen hommeleita.Tosi Kristitty ei kaipaa
loisteliaita koristeita jotka on ryöstämällä saatu aikaan.

Äänestä

Ei löydy pappia tai kanttoria Suomen maasta, joka Raamatun oppia noudattaisi. Ahneus näistä päällimmäisenä. Haalitaan omaisuutta minkä ehtii. Lähimmäisen auttaminen huomioidaan vain seurakunnan edessä saarnastuolissa kun kannustetaan seurakuntalaisia auttamaan lähimmäisiään. Papit eikä kanttorit sitä tee. Itsekkäitä ahneita ovat. Maallisen palveluksessa. Tuskin itse Raamattuunsa tai Jumalaansa uskovat. Jeesus sanoi, että älä kerää äläkä kokoa. Katso taivaan lintuja,... Jumala pitää heistä huolen. Uudesta Testamentista löytyy lukuisia kohtia, joissa Jeesus opettaa auttamaan lähimmäistään ja luopumaan omasta tarpeettomasta tarvitsevan eteen. Papit ovat nykypäivinä kaikkea muuta kuin Raamatun mukaisia Jumalan palvelijoita. Leipäpappeja ja oman edun tavoittelijoita. Joillakin vain eteneminen urallaan sieluttomien puheiden avulla. Näin myös Haapaveden seurakunnassa. Seurakunnan esipaimen vain haaveilee urakehityksestä sen sijaan että aidosti välittäisi lammaslaumastaan. Lähellä on, että eroan kirkosta tällaisen kaksinaismoraalin edessä.

Äänestä
  • kirkkoherra sorosen palkkaa puolitettu ,
    kun muiden pappien palkkaa leikattiin viidenneksellä ?
    Eniten säästöä olis siten saatu.

    Äänestä

  • Kaupungin raha-asiat olisi myös äkkiä ratkaistu tuolla sinun ohjeella, jos vaikka opettajien palkaa leikattas viidenneksellä niin säästö vuodessa olisi miljoonia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedon kirjoitti:

Irtisanomiset moniko joutuu pakkaamaan tavaransa ja lähtemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu