Hei, osaako kukaan kertoa mitä meinaa kun yöllä herään säpsähtämällä ja nään jonkin "leijuvan" mua kohti ja häviävän hetken päästä kun se tulee kasvojen eteen? Se on jotain epämäärästä, ei mikään hahmo.
Herään siihen monta kertaa yössä ja en voi aina välillä jatkaa unia kun ajattelen että kohta herään siihen kuitenkin uudestaan.. Alkaa jo pikkuhiljaa häiritsemään!
Kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
Herään siihen monta kertaa yössä ja en voi aina välillä jatkaa unia kun ajattelen että kohta herään siihen kuitenkin uudestaan.. Alkaa jo pikkuhiljaa häiritsemään!
Kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinä itse kummittelet itsellesi.Olet se "epämääräinen". Alitajunta koitaa voimakkaasti herättää sinua näkemään, jotain asiaa mikä vaivaa sinua. Siksi näky on niin epämääräinen, kun et ole sitä yhtään itsellesi tunnistanut.Sinulla voi olla myös erittäin huono omatunto, syyllisyys, joka ei anna sinulle rauhaa. Ei ennen kuin olet asian selvittänyt.
Olen nähnyt noin 11 vuotta hieman vastaavan laisia juttuja. Herään kesken unen ja ilmassa leijuu hahmoja, geometrisiä hohtavia rakennelmia tms. Joskus niitä näkee jo ennen unta, kun jostain syystä avaa silmänsä. Tiedän olevani täysin hereillä, pystyn liikkumaan, puhumaan ja vaikka herättämään vieressä nukkujan (joka ei tietenkään koskaan näe mitään). Yleensä ne aloittavat loittonemiset välittömästi, kun olen ne havainnut. Ne leijuvat ja katoavat vaihteleviin suuntiin, joskus katon tai seinän läpi, toisinaan valaisimen tai vastaavan taakse. Olen tänään yrittänyt löytää tietoja kyseisestä ilmiöstä. Huonolla tuloksella valitettavasti. viime yö oli aika vilkas (3 "näkyä"). Joskus niitä hieman pelästyy, toisinaan jää ihastelemaan niiden upeutta. En ole keksinyt mistä ne voisivat johtua ja mitä ne ovat. Olisi mielenkiintoista keskustella asiasta lisää. Joku tehtävä tai tarkoitus niillä varmaan on.
Kiitos vastauksista.. =) Pitääpä yrittää miettiä mitä se voi olla josta mulla on "huono omatunto". Yleensä saan "näkyjä" kesken unien kun on stressi päällä. Silloin kyllä tiedän ettei ne ihmiset ym. oo oikeesti mun huoneessa ja "komennan" itteäni takas nukkumaan.
Mutta tää epämääränen jota nykyään nään on jotenki hirveen ahdistava eikä mulla ihan mieletöntä stressiäkään oo. Se vaan tulee kohti ja häviää jonki seinän läpi kun sitä yrittää huitoa pois.. heh.
Viime yönä en nähny sitä epämäärästä vaan mulla oli sellanen uni jossa yritin herätä mut en pystyny liikkumaan ja olin varma että joku oli mun ovella. Vihdoin kun pystyin avaamaan silmät ja liikkumaan, sydän hakkas tuhatta ja sataa. Ahdistavaa :/.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000006380346
on ollu vastaavanlaisia unia kun olin pieni ja kuumeessa..Paitti että onhan niitä ollu tähän ikäänkin mennessä kun on ollu kuumetta.. Lisäks mulla on ollut sellanen tunne kuin en sais jostain otetta ja käsi tuntuu äärettömän mitättömältä..Ahdisti ja itketti..tuntu ihan siltä ku kaikki voimat ois menny ja et ois kuollu...mut sitte aina ku aamu tuli nii ahistus jatku iltaan asti..kunnes sitte seuraavana päivänä pysty taas iloitsemaan.. /Enkä osaa tota kuvailla tota *otteen saamista paremminkaan.. :(...mutta se oli JULMAN tuntusta..