Pelottaa maan pirusti. Olen rampannut lääkärissä tämän vuotta raskauden alusta asti. Raskaana ollessa tuli ihmeellisiä oireita : vasemmalla puolella ohimoa kuin kuumaa nestettä valuisi salaman nopeasti. Ympäri päätä kovia kipuja kuin veti Suomi olisi ollut puutunut n.2cm pituudelta, korvakäytävässä tuntui tuntuu kuin kuumaa nestettä valuisi ulos. Aivan kamalan tuntuista. Molemmat jalkapöydät lehahtivat kuumiksi kesto n.2sekunttia. Näitä kuumia tuntemuksia läpi raskauden. Sitten tuli kehon pistely eikä voinut edes kunnolla nukkua. Sain elämäni ensimmäisen virtsatietulehduksen ja ois saaminen ei kunnolla onnistunut. Antibiootit auttoivat. Virtsarakontähystyksessä rakko tyhjeni. Jalkapohjia pistelee joka aamu kuin kävelisi neulatyynyllä. Raskauden aikana tuli kuumia aaltoja virtsatietulehduksen aikana. Synnytyksestä 3kk ja yhden kerran olen herännyt aamulla ja kuuset olivat housuissa. Huomaa silloin tällöin.Kehon pistely käsissä, jaloissa, selässä ja jopa vatsassa. Kuvioon tullut myös kylmiä sisäisiä aaltoja. Leukaa pakottaa joskus paleltaa sisäisesti. Yöllä on joko todella kylmä tai sitten kuuma. Magneettikuvauksessa kävin, mutta saivat vain 5 kuvaa eli yhden kuvasarjan ahtaanpaikankammoni takia. Niissä ei ollut mitään. Silmänpohjakuvat siistit.Nenä korvat ja ni eli kunnossa. Joskus tuntuu, että kurkkuani menee kuumaksi ja on kielellä vaikeuksia. Kylmä jogurtti tuntuu kuumalta. Nyt kuitenkin yksi lääkäri passittaisi minut vielä neuropolille ms-taudin epäilyn vuoksi. Kirjoitin varmaan tosi sekavasti. Välillä tuntuu vaatteet meiltä vaikkei todellisuudessa ole. Ja esim.koko käsi saattaa sisäisesti tuntua kylmältä.
Kuullostaako tutulta?
Itsemurhako
0
280
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380