särkyä

Onko kellään lonkka ja koko vasen puoli nilkkaan asti särkyyn mitään "lääkettä". Olen vas.puoleista parkinsonsia sairastava ja särky on sairauteen kuuluva. Se on vain hermostuttavaa kun särkylääkkeet ei auta. Kaikki kikat ja neuvot olisi nyt tarpeen.
101724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sama juttu, mutta koko kroppa särkee. Jonkinverran auttaa lämpö, lihasten venytysjumppa ja hieronta. Puoliso hieroo jalkoja, niskaa ja selkää, sillä taidolla millä maalikko osaa. Jeesaa kummasti. Pidän myös saunan lämmöstä kunhan saunan jälkeen pidän itseni lämpimänä.

Juttele neurologillesi asiasta, jospa lääkitystäsi voisi jotenkin päivittää.

Burana ei auta minulla, edes päänsärkyyn koska säryt johtuu lihasten jännityksestä.

Äänestä
  • Kiitti huomaavaisuudesta. Käyn 2x vuodessa neurologillani, fys.hoidoissa ja mielestäni liikun kohtuullisesti, mukana myös lähes päivittäinen jumppa, nyt olen kyllä vähän lintsannut ja ehkä siksi särkykin on jatkuvaa. Haluaisin joitain kikkoja, nikseja, hyviä jumppaliikkeutä tms. Tsemppiä sinulle.

    Äänestä

Voisitko kertoa minkälaisia oireita sinulla on vasemman puolen parkinsonin takia? Itse olen sairastanut jo yli viisi vuotta "jotakin", neurologit eivät vain tiedä että mitä. Diagnoosit vaihtelevat jatkuvasti; hemidystonia, TIA, selittämättömät hermoston sairaudet ja tietenkin luulosairaus. Tutkimukset jatkuvat, kun oireet pahenevat.

Äänestä
  • Vas. puolen Parkinsinin ensi oireet minulla alkoivat Vas. käden liikerajoituksella ja myöhemmin mukaan tuli myös vasen jalka. Paljon liikkuvana henkilönä, huomasin lenkkeilessä vas.käden jääneen "jälkeen", ts. roikkuvan kehon vieressä. Vas, jalka alkoi "lippaamaan" ja tuntui kuin lihaksissa ei ollut voimaa liikkua. Tässä ensi oireet, särky tuli mukaan vasta myöhemmin.

    Äänestä

  • Hei, minunkin Parkinsonin tautini alkoi vasemman puoleisena. Nyt on jo kuitenkin molemmin puolinen. Diagnoosin sain 14 vuotta sitten. Olen ns. nuori Parkinson potilas.
    Oireet alkoivat vasemman käden vapinana, myötäliikkeiden vähentymisenä, niska- hartiaseudun jumiutumisena ja motoriikan huonontumisena.

    Lienee tyypillistä, että tämä sairaus alkaa melko usein vasenpuolisena.

    Tyypillinen taudin diagnoosin saava on n. 60 vuotias mies, tosin myöhemmällä iällä naisten ja miesten osuus tasaantuu. Itse olin alle nelikymppinen hyvänmatkaa ja nainen. Joten mikään ei ole pois sulkeva seikka, etteikö tähän tautiin voi sairastua.
    Tosin jotkut tutkimukset väittää että tupakointi suojaa Parkinsonin taudilta, niin kuin kahvin juontikin.
    Itse en ole milloinkaan tupakoinut enkä juonut kahvia.

    Äänestä

  • särky kirjoitti:

    Hei, minunkin Parkinsonin tautini alkoi vasemman puoleisena. Nyt on jo kuitenkin molemmin puolinen. Diagnoosin sain 14 vuotta sitten. Olen ns. nuori Parkinson potilas.
    Oireet alkoivat vasemman käden vapinana, myötäliikkeiden vähentymisenä, niska- hartiaseudun jumiutumisena ja motoriikan huonontumisena.

    Lienee tyypillistä, että tämä sairaus alkaa melko usein vasenpuolisena.

    Tyypillinen taudin diagnoosin saava on n. 60 vuotias mies, tosin myöhemmällä iällä naisten ja miesten osuus tasaantuu. Itse olin alle nelikymppinen hyvänmatkaa ja nainen. Joten mikään ei ole pois sulkeva seikka, etteikö tähän tautiin voi sairastua.
    Tosin jotkut tutkimukset väittää että tupakointi suojaa Parkinsonin taudilta, niin kuin kahvin juontikin.
    Itse en ole milloinkaan tupakoinut enkä juonut kahvia.

    Myös minä olen ns. nuorena Parkinsoniin sairastunut, vuonna 1997 diagnoitu. Nyt on vähän tuntunut oikeassa sääressä kuin muurahaispolku menisi, sellainen epämiellyttävä värinä, olenkin odottavalla kannalla miten oireet etenevät. Miten nopesti sinulla ilmeni oikealla puolella oireet?
    Olen tupakoinut parikymppisenä n.2 vuotta ja kahvia juon päivittäin, mutta Herra Parkinson tuli kuitenkin kaveriksi.
    Toivon mahdollisimman kivuttomia päiviä sinulle.

    Äänestä

  • ajan kirjoitti:

    " Miten nopesti sinulla ilmeni oikealla puolella oireet? "

    Vastaan: Ehkäpä noin viidessävuodessa.

    Äänestä

vaivaa se kyllä heijastaa kivun nilkasta vyötäreelle saakka etenkin parkinsonia sairastavalla kuten itselläni,lenkkeilyn vuoksi ehkä? lonkka tulehtuu eikä parane kotikonstein,itse otin kyseiseen vaivaan hoidon yleslääkärin vastaanotolla.oli kuulemma lonkan limapussin tulehdus tila,siihen pistettiin piikki en tiedä mutta mahdollisesti kortisonia,piikin panosta aikaa parivuotta.lonkan tila nyt siedettävä jomottelee jonkinverran pitkän kävelylenkin jälkeen,pärjään ilman kipulääkettä.toivokseni saatte tästä jotain selvää.kiitos.

Äänestä
  • Tapaninpäivänä, reilu vuosi sitten tämä iskias tyyppinen kipu alkoi. Sain kahdesti siihen piikitystä ja useita tulehduslääkekuureja ja niistä sain tilapäisen avun, kipu kuitenkin palasi. Itsestäni tuntuu, että liikkuminen helpottaisi, en tiedä sitten mikä olisi parasta. Tuntuu kuin kipuun turtuisi. Siksi kaikki kikat ja niksit ovat tervetulleita, joten kiitos kaikille jo vastanneille.

    Äänestä

  • koko ajan kirjoitti:

    Tapaninpäivänä, reilu vuosi sitten tämä iskias tyyppinen kipu alkoi. Sain kahdesti siihen piikitystä ja useita tulehduslääkekuureja ja niistä sain tilapäisen avun, kipu kuitenkin palasi. Itsestäni tuntuu, että liikkuminen helpottaisi, en tiedä sitten mikä olisi parasta. Tuntuu kuin kipuun turtuisi. Siksi kaikki kikat ja niksit ovat tervetulleita, joten kiitos kaikille jo vastanneille.

    siinä, meidän täytyy ei harrastaa vaan tehdä roppamme eteen työtä! koska se on mielestäni meidän taudin parasta hoitoa,vaikka kuinka väsyttää ja kivistää niin ulos siellä se mielikin lepää.tämä on lähinnä palopuhe ittelle,mutta haluan vain kannustaa laji tovereita ulkoilemaan.kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koko ajan kirjoitti:

Onko kellään lonkka ja koko vasen puoli nilkkaan asti särkyyn mitään "lääkettä". Olen vas.puoleista parkinsonsia sairastava ja särky on sairauteen kuuluva. Se on vain hermostuttavaa kun särkylääkkeet ei auta. Kaikki kikat ja neuvot olisi nyt tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu