SAARA AALTO

Suomipojanjuhlaa

Jorma Kelavuori
Saara Aallolla ei selkeästikään ole selkeää päämäärää, eli hän ei tiedä mitä haluaa. Ei voi samaan aikaan haluta voittaa ja sen jälkeen julistaa olevansa voittaja vaikka hävisi. Ei voi samaan aikaan haluta vimmatusti tehdä vain omanlaista musiikkia, esittää outoja omia kappaleitaan mm. kiinaksi ja sitten valittaa ja voivotella kun suomalaiset levy-yhtiöt eivät suostu tekemään levyä. Ei voi samaan aikaan väittää olevansa maailmalla menestynyt ja selittää, että miettii kuinka voisi menestyä maailmalla. Ei voi samaan aikaan jankata, ettei ole saanut tarvittavaa tukea Suomesta ja sitten paljastaa, että se tuki onkin ilmeisesti vain sitä, että joku kehuu julkisesti televisiossa. Tai siis voi tietysti toimia näin, mutta se kyllä antaa artistista varsin omituisen, ristiriitaisen ja osin epärehellisenkin kuvan.
Tykkää · Vastaa · 27 · 12. joulukuuta 2016 5:12

Jorma Kelavuori
Ehkä urokset ovat ainoita jotka uskaltavat kertoa totuuden? Negatiivinen muoto, valhemedia ja vihakirjoittelu ovat kokeneet viime aikoina inflaation. Kukaan ei enää tiedä mitä termit edes tarkoittavat. Yleistä näyttääkin olevan, että omasta mielipiteestä poikkeava kirjoitus on "negatiivinen" ellei peräti "vihakirjoitus". Tähän on tultu. Mikään ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että Saara Aalto hävisi. Kuten niin monta kertaa aiemminkin.
Tykkää · Vastaa · 1 · 12. joulukuuta 2016 6:41

Jorma Kelavuori
Juu näinhän se on. Voidaan nähdä lasi puoliksi tyhjänä tai puoliksi täynnä. Mutta nyt tällä hypellä rakennetaan potentiaalisesti, herkälle Saara Aallolle sudenkuoppa. Kuka hänet sieltä sitten pelastaa kun sitä menestystä ei tulekaan ja jos se tähti ei olekaan syttynyt ja jos sitä ei päästäkään Broadwaylle ja jos sitten kuitenkin käy niin, että asemalle saapui juna täynnä maitoa? Rientääkö suomalainen media ja raivokkaasti hypettäneet fanit hätiin ojentamaan auttavan kätensä ja kaivamaan lompakkoa?
Tykkää · Vastaa · 1 · 12. joulukuuta 2016 7:55

Jorma Kelavuori
Juhani Rossi En. Tässä tapauksessa jossittelu on ainoa vaiihtoehto, koska mitään varmuutta ei ole. Näitä valtamediassa julkaistuja itse kenenkin yhtäkkisen asiantuntijan turinoita jostakin Broadwaysta, kansainvälisestä urasta Celine Dionin kilpailijana ja yleensäkin levysopimusta ei voi pitää millään mittarilla realistisina. Olen pahoillani JOS jossitteluni pahoitti mielesi. Jaksamista ja jouluja sinulle Juha!
Tykkää · Vastaa · 1 · 12. joulukuuta 2016 10:21

Jorma Kelavuori
"vain se hittibiisi" Sitä jäämme odottamaan. Kuinka pitkä odotteluaika olisi kohtuullista?
Tykkää · Vastaa · 1 · 12. joulukuuta 2016 10:22

Jorma Kelavuori
Ritva Pilli Voit kutsua minua miksi qvistiksi haluat. Ja jos sinun päivästäsi tekee aurinkoisen niin yhdyn tähän hypeen toteamalla: Yes! Hyvä Saara! Onnea matkaan! Broadwaylla olisit hyvä! En ole kyllä koskaan käynyt Broadwaylla, mutta jos sinne menet Saara ja jos joskus tulen Broadwaylle niin varmasti ostan lipun! Olisit myös hyvä uutena Kylie Minoguena! Jee!
Tykkää · Vastaa · 1 · 12. joulukuuta 2016 21:38

Jorma Kelavuori
Sirpa Riutta-Ahven Ei tienkäään ole. Taas hölmöyteni paljastui. Pyydän anteeksi ja toivotan Saara Aallolle onnea maailanvalloituksessa. Ehkä jo tammikuussa näemme sinut Las Vegasissa Celine Dionin vierellä. Ja jos emme näe, se on maailman ja erityisesti levy-yhtiöiden vika!
Tykkää · Vastaa · 12. joulukuuta 2016 21:39

43

1165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmetellytmediaa

      Aivan samaa mieltä. Minusta tässä aalto-ilmiössä on jotain hyvin pelottavaa ja vaarallista suorastaan. Minusta hän on suorastaan erittäin huono esimerkki nuorisolle päinvastoin kuin joku jopa Oulun johtajisto on kertonut.
      Hänhän edustaa ihmistä joka elää jossakin illuusiossa ja jonka päämäärä on vain tulla ihailluksi muttei edes tiedä miten.
      Hän odottaa lottovoittoa joka nostaa hänet kuuluisuuteen.

      Tosin suomalainen media voisi mennä itseensä ja olla valmiina parantamaan naisen haavat jos huonosti käy.

      • normaaliuskunniaan

        Loistavilla laulu- ja esiintymistaidolla on aatellu menestyä.. mutta kukapa olis täydellinen. Lescoudesta kertomisen vois jättää ja keskittyä osaamiseen. Yksityisselämän riepottelu on eri "taiteen muoto."

        Kiitos ei lesbo-prinsessalle!


      • eirunkkaaaaa

        Saara oli vuosi sitten kuuluisa, mutta ei enää. Ei se päässytkään Lontoon markkinoilla yhtä homobaarikeikkaa pitemmälle. Siihen loppui Saaran lento. Ei lesbolutkuilla ole menestymisen mahdollisuuksia viihdemarkkinoilla. Ja se "manageri"... Se on hoitanut Saaran markkinoilta. Ei semmosen lehmän vuoksi runkkaa pirukaan.


    • hetkenhuumaan

      Jälkeenpin ajateltuna koko homma alkaa tuntua täysin flopilta.

    • tottapuhut

      Järkipuhetta

      • Jorma-on-ykkönen

        Jorma on järkiäijä - ja nyt hänellä on myös oma BLOGI!


    • sorry_vaan

      Vai hävisikö jostain muista syistä......X factor final show koko versiossa näytetään taustajoukkoja.....ja läheisiä.....ja ...OIKEIN LÄHEISIÄ......niinpä, ehkä `sitä asiaa` ei vielä ihan jakseta sulattaa tuolla muualla maailmassa.... mene ja tiedä...

    • Keskivartalonmies

      Vituttaako teitä saatanan luuserit. Saara voitti jotain sellaista,mitä kukaan muu ei ole maailmassa tehnyt aiemmin. Menkää ja yrittäjää samaa.

      • tulkaajärkiinne

        Siis mitä se voitti sun mielestä ???????????????
        Ei edes voittanut. Ja koko kisa on täysin käsikirjoitetu brittienkin jo hylkäämä popparikisa jota katsoi noin kymmenisen prossaa briteistä.


      • SaaranMainosKampanja
        tulkaajärkiinne kirjoitti:

        Siis mitä se voitti sun mielestä ???????????????
        Ei edes voittanut. Ja koko kisa on täysin käsikirjoitetu brittienkin jo hylkäämä popparikisa jota katsoi noin kymmenisen prossaa briteistä.

        Saara voitti kaipaamansa ilmaisen hänen mittakaavassaan todella valtaisan kansainvälisen markkinointikampanjan! Listahinta paljon yli miljoona puntaa.

        Simon laskelmoi, että näin kannatti tehdä X Factorinkin kannalta. Oli oikeassa! Ei ollut tarjolla ketään vastaavaa vaihtoehtoja. Simon on katselmoinut vuosien mittaan kymmeniä tuhansia artisteja. Hänellä on kokemusta ja taitoa on enemmän kuin kukaan Suomessa pystyy edes kuvittelemaan.

        X Factoria UK:ta seurataan myös muualla maailmassa. Yhteensä paljon enemmän kuin Briteissä. Moni aloittaa vasta nyt julkaistujen videoiden katselun ja tätä jatkuu vuosia. TV on historiaa.


    • selvät
      • alkujokaaos

        No tuossa on selvää vain epäselvyys. Jos Aalto itsepäisesti yrittää vain omilla kappaleillaan niin floppi on varma. Ensimmäinen keikka homobaarissa. Ei hyvää päivää. Jos haluaa leimaantua vain seksuaalisten vähemmistöjen kautta niin ..hoh hoijaa.

        Mahalasku on vain varmaan tämän nopean tähdenlennon jälkeen.


      • selvät
        alkujokaaos kirjoitti:

        No tuossa on selvää vain epäselvyys. Jos Aalto itsepäisesti yrittää vain omilla kappaleillaan niin floppi on varma. Ensimmäinen keikka homobaarissa. Ei hyvää päivää. Jos haluaa leimaantua vain seksuaalisten vähemmistöjen kautta niin ..hoh hoijaa.

        Mahalasku on vain varmaan tämän nopean tähdenlennon jälkeen.

        Miksi tuollainen asenne? Saaralla on oikeus toteuttaa itseään.


      • EnsinMenestysSittenVasta

        Levy-yhtiö ei todennäköisesti tule kuuntelemaan ekoissa kappaleissa lainkaan Saaran mielipidettä. Mainittaneen sopimusehdoissa. Haluavat myös tehdä itse voittoa. Britannian reissu saattoi opettaa Saaralle jotain. Ammattilaiset osaavat ja ymmärtävät kaiken paremmin. Ei X Factorissakaan Saaraa päästetty esittämään omia mielipiteitään kilpailukappaleista tai mistään muustakaan.


    • Saarami

      Voi sentään. Saaralla ääntä vaan ei älliä.

    • heteroharri

      kyllähän totuus on , että lesposaara on pikkutyttöjen pillunkastelija, mutta mitään aikuisten idolia lesposaarasta ei tule.
      so last season..

    • mittatäysiii

      Ei ole ääntäkään. En kuuntele Saara A:n esityksiä, enkä tule kuuntelemaan.
      Lesbot saa elää omaa omaa elämäänsä, ne ei kuulu heteroitten joukkoon.
      Ne on päästään vähän pipiä.
      Poistuisi vaan julkisuudesta kaikkine rekkalesboineen. En halua kuunnella sanaakaan noista lesboista enää. Enkä sen toisen lepakon rääkymisestä, jota jotkut luulee laulamiseksi.

    • uudetjo

      Hoilaa Suomessa kun ei ulkomaille keikkoja järjestynytkään. Se paha merkki kun joutui palaamaan Suomen pakkasiin. Briteissä Saara-buumi jo ohi. Ei ne muista Saaraa enää lainkaan. Nyt uudet pervolesbot markkinoivat persvakojaan britti-kanavilla.

      • eräskinhevAri

        Saara menee ja tekee ja menestyy, toisin kuin esimerkiksi kotimaan puskateattereihin hautautuva eräskin hevAri.


      • artisart
        eräskinhevAri kirjoitti:

        Saara menee ja tekee ja menestyy, toisin kuin esimerkiksi kotimaan puskateattereihin hautautuva eräskin hevAri.

        Saara on surkea laulaja ja laulaa huonoa musiikkia, usein ne parhaat laulajat ei valitse sitä helpointa tietää eikä tyrkytä itseään, kuten ari. Ari menestyy vielä suuresti, se on selvä. Onhan hän aiemminkin myynyt tuplaplatinaa ja useita kulta-albumeita ja ollut 12 viikkoa listaykkönen.


      • yyberillämeneelujaa

        Ari Koivusen yyberfani tyrkyttää sitten sitäkin enemmän, riehuu pitkin Suomi24:ää mollaamassa muita artisteja ja tu(m)puttamassa omaa Ari-suosikkiaan. Ari myi tuplaplatinaa ja oli listaykkönen 10v sitten.


      • artisart
        yyberillämeneelujaa kirjoitti:

        Ari Koivusen yyberfani tyrkyttää sitten sitäkin enemmän, riehuu pitkin Suomi24:ää mollaamassa muita artisteja ja tu(m)puttamassa omaa Ari-suosikkiaan. Ari myi tuplaplatinaa ja oli listaykkönen 10v sitten.

        Mitä sitten? Ari on parempi laulaja. Millon Saara on myynyt tuplaplatinaa?


      • häpeensaraa
        artisart kirjoitti:

        Mitä sitten? Ari on parempi laulaja. Millon Saara on myynyt tuplaplatinaa?

        ei millonkaan ja syystä. saara on ikuinen karaokeartisti. ei ääntä,eikarismaa,ei ulkonäköä,ei hyvää musiikkia.


    • sallinappanahka

      Meikäläistä ei saisi torille, vaikka juhlittavana olisi Elvis.:)

    • valivalivali

      "yleensäkin levysopimusta ei voi pitää millään mittarilla realistisina" PIELEEN MENI!

      Niin seuraavana areenakeikka ei myy (mutta, jos se on menestys)

      Seuraavaksi ettei ensimmäinen sinkku myy (mutta, jos se on menestys)

      Seuraavaksi "CD" ei se myy (mutta, jos se on menestys)

      Noi ei se ainakaan Las Vegasiin pääse esiintyyn (mutta esiinty sittenkin ja vielä Celine Dionin kanssa)

      No ei niiden parisuhde kestä kovinkaan kauan (kesti 30 vuotta)

      No mitäs minä sanoin niiden parisuhteesta (kiikkutuolissa hampaattomana istuen), ei se kestänyt!

      Suomi ja muu maailma on täynnä valittavia idiootteja. Et ole siis mikään poikkeus!

    • SaaraIoistaa
    • 12323423y543

      Saara Aallon yyberfanit eivät kestä mitään perusteltua kritiikkiä vaan mollaavat muita kaikkialla. Totuus on, että Saara Aalto on paljon huonompi laulaja kuin esimerkiksi Ari Koivune, josta tulee vielä oikea maailmantähti.

    • ihantyhjääälyö

      En oikein ymmärrä miksi jotkut fanittaa tätä Aaltoa. Eihän häntä edes kuule missään.

    • SaaranJulkisuusLeviäää

      Et sitten ymmärrä yhtään hyvän päälle

    • saasnähä

      Moni seuraa vaikka ei tykkää tippaakaan niin minäkin, jännä kattoo miten tarina etenee, ei MinäMinäMinä käytöksellä ole aina toivottu lopputulos, jotenkin todella seko persoona keiju yms kuvitelmineen ja Lesbous yms Lestadiolaisuus omat lukunsa. Suomessa ei pärjää ylimielisellä asenteella, aikas kovahermoinen tuottaja saa olla joka kestää oikut.

    • koumansayvei

      Saara Aallon hetki meni jo.
      Hän sai sen vartin mittaisen kuuluisuutensa, jonka nykään saa helposti jokainen.
      Nyt vasta työn pitäisi alkaa.
      En jaksa uskoa millään että leseet riittävät, ja kasetti kestää.
      Ei siinä mitään, ääni on hyvä, ja ihan seksikäskin.
      Mutta karismaa yhtä paljon kuin pölypallolla.

      • minkästeet

        Alusta lähtien olen nähnyt aallon jonkinlaisena musikaalien tähtenä. Mutta hänelle se ei ilmeisesti käy koska niistä ei saa lööppejä ja julkisuutta.


    • leseet

      Mitä meinanee leseet riittävät

    • uusijuttuuu
    • uutispimennossa

      AALTo taisi sanoa 13 000 ihmistä, ei 30 tuhatta.

    • on_parempiakin_kuultu
    • ainavaanmeri

      Ari Koivusta jotku sanovat, onhan hän hyvä laulaja kuuntelekkaa tubesta esim

    • outolintunenko

      Jonkun uutisen mukaan tulee jakamaan Emma-gaalaan pystin jollekulle. Noh onhan se tapa päästä ehkä lööppeihin kun itse ei menestystä ole saanut.

      Miksiköhän muuten sinnen Lontooseen piti muuttaa. Hommat kuitenkin suomessa olleet pääasiassa- Lontoossa pari faktorin keikkaa. Ei muuta. Ja levytyksistä ei taida olla tietoa pahemmin.

      • mitätäh

        Millons sellainen tapahtuu?


    • SaaraIoistaa
    • oksettaviaon

      Oli kuva tuolla, missä vierellä seisoi ukoksi pukeutunut akka. Kyllä täytyy olla molemmille aivot kusella kostutetut. Heittää yläpäästä pahemman kerran.
      Kenenkähän pentu on tuo munaton ukoksi pukeutunut akka. Luulisi vanhempiensa häpeävän, vai millaisia onkaan vanhemmat, tuolla pers kärpäsellä.
      Aallon koko suku onkin työntänyt itseään julkisuuteen. Ketä ne kiinnostaa.

    • pukeutuumieheksi

      Ai tuo Saara Aallon Meri ei olekaan lesbo, vaan transu.

      • kumpiseoikeinon

        Niin. Meneeköhän se vielä sukupuolenkorjausleikkaukseen. Siitä saisi kyllä hyvin lööppejä kun ei muuten pian ole mitään kirjoitettavaa.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      124
      4018
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      315
      2063
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1811
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1740
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1740
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1671
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      443
      1526
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1272
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      443
      1229
    Aihe