Jellyvaaraan matkaajat hoi! Kun setelinippujen kanssa taivallatte jellyvaaraan jouluna anekauppaa tekemään, muistakaa rajaa ylittäessä pitää kuitti näkyvillä rahan alkuperästä.
jellyvaara
eslesttriathlon
442110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Asia hoidettu jo etukäteen,lahjoitin 10.000e,jos aloittajalla pula maallisesta niin laita rohkeesti yhteystitosi niin laitetaan veljellekkin hieman apuja ettei tarvitse valvoa niin kovin muiden tekemisiä.
Ei minulle tarvitse lahjoittaa rahaa. Minulle ei nämä maine ja mammona ole niin kovin tärkeitä. On se hienoa täällä palstoilla leveillä rahoilla. Siinä taas nähdään ketä sinäkin palvot!
Kateus se kuitenkin näyttää sinuakin riivaavan
Sie oot käsittäny väärin,lahjoituksilla ruokitaan ja avustetaan niitä joilla on tarve,näin meillä hoidetaan oikeassa kristillisyydessä eikä kuten vallanhimoisissa eriseurassa joita silloin tällöin puhkahtelee ja pian jo kohta hiipuvankin porukan kesken jossa maallinen on tullut tärkeämmäksi kuin tämä ihana kristillisyys.
Eikös ne siellä Ruotsin lapissa ole ihan hyvin toimeentulevaa porukkaa. Siellähän on vesivoimaa ja kaivostoimintaa, turismia, ym. Alue on myös strategisesti merkittävä, johon valtio on maanpuolustuksenkin vuoksi satsannut paljon. Tiet ovat hyviä ja seutu täynnä luonnonkauniita paikkoja. Kyllä siellä luulisi olevan hyvät toimeentulomahdollisuudet. He kuuluvat tekevän marjojenpoimintaretketkin asuntovaunun kanssa. Se kuulostaa suomalaisesta aivan ylelliseltä.
Ollaan iloisia ja onnellisia, että niin on. Onhan se hyvä ettei tarvitse ruoka- ja vaateapua viedä.
Rakennusaineista siellä kuitenkin tuntuu olevan pulaa.
Oliskohan meillä täällä Suomessa joitakin enemmän puutteenalaisia?
Rakennus aineista on tosiaan pulaa, kun siellä pohjoisessa ole liiemmin puuta metsissä.
Miekin voi laittaa tilille jä Jällinkin tilille!!
Liiroja ne olivat , hulluja Tamperelaiset.
Eiköhän se tee mies oo jo lähtökuopissaan
MUKAVAA ON TAAS LÄHTEÄ SINNE TÄMÄNAJAN BEETLEHEMIIN. JOULU SEURAOIHIN. ELÄVÄÄ SNAA KUULEMAAN. MISSÄAS ON ERIKOISTEN BETLEHEM NYKYÄÄN ONKO.SE SIELLÄ KYLMÄSSÄ KIRKOSSA.JA ONKO SIELTÄ MAHDOLLISUUTT SAADA JOULUKUUNTELUITA
Pyörittää soololevyjä olikohan puukaappi vai arvon survo kun nuori olin hml ruksalla oli kitaran kanssa nuortenillassa
Juu, ei ole kuunteluita lahkolaisten tilaisuuksista, Paavin joulumessusta tai muista hurmahenkien pippaloista. Keskitymme elävän kristillisyyden parissa oikean Betlehemin tapahtumiin ja juhlistamaan Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlan aikaa.
Vaskikäärme oli yksi vanhanttestamentin esikuva Jeesuksesta. Lestadiolainen heräys Ruotsin kirkossa on Jumalan työ myöskin.
Vaskikäärmeestä tuli epäjumala, jonka kuningas Hiskia särki.
Esikoislestadiolaisuudesta on tullut epäjumala monelle.....?
JOO NIIN ME ON KIRKKOHERRANAN KANSSA PÄÄTETTY , EI JULKAISTA NIMIÄ,
-
HISKIAS OLI USKOVAINEN KUNINKAS, ,MUTTA POIKANSA MAEI TAINNUT OLLA KUN TAPATTI JESAJAN. .
-
--
Setelinippujen kanssa? Rakennustarpeitahan sinne Gällivareen kuulutettiin Surviaisen matkaan varattavaksi. Laitetaan Surviaisen kuormaan 10 tonnina sementtiä ja 20000 kahitiiltä. Niillähän muuraa joutomies setänsä kanssa suuren seinän maailmaa, omaa lihaa, perkelettä ja Esikoiset Ry:tä vastaan!
Taitaa erikoista sielunvihollinen perkele riivata!
Kato ku niillä ei oo vieraalla maalla syödä ku sitä sian rapaa
Järjen kanssa ku yrittävät tarpoa ei näy ku kuu paistavan mutta meillä paistaa aurinko Isän kotona
AEI MUUTEN PAISTA,NÄKYY OLEVAN MUSTIA PILVIÄ JA KOHTA PAUKKUU.
sementillä ei muurata , se tehdään kalkilla ja hiekalla vedellä ,ja
laasti seoksella. ..20,000 tiiltä riittä vasta 800 metriin. 2 metristä aitaa. ei siis juuri mitää.. Osviitaksi..
Ai jaa? Muurauksesta en mitään tiedä, joutomies setämiehineen tietää sitäkin enemmän. Berliinin muuri muurattiin 1961, mitähän kalkkia ja hiekkaa käyttivät? Kovaa ainakin oli, koska 1989 syksyllä hakkasin muuria irti Brandenburgin portilla. Muistona vieläkin ne betoninpalaset. Jos 20000 tiiltä ei riitä, niin kerrotaan kahdella. Useampi tiilirekka Gällivareen rakennusainita viemään. Saadan muuri ympäri koko Kiirunan Beetlehemin, suojaksi maailmaa, perkelettä ja esikoiset ry:ä vastaan.
Viimepyhänä kerättiin taas rakkaudenlahjaa Jellivaaran jouluseuroihin. Meidänkin pieneltä paikkakunnalta 6320e tuli almua. Vasenkäsi ei näät tiedä. Mitä oikea tekee. Paljon ollaan saatu paljon myös halutaan antaa. Joko ERSIKOT OVAT KERÄNNEET ?
Ihana asia tietenkin. Pääsevät Vanhimmat taas lähetysmatkoille. Ei tarvitse sen köyhän vaimon enää myydä sitä ainoaa lehmäänsä Suomen lähetyksen hyväksi.
Huonointa on kuitenkin se, että kuulutat sen fariseusten tapaan tällä julkisuudessa. Jeesushan sanoi heistä, että he ovat jo palkkansa ansainneet... Hän sanoi myös: "Kun sinä almua annat niin älä anna edelläsi torvea soitattaa, tms."
Itse en ole Esikoiset Ry:ssä. En tiedä heidän tavoistaan. Uskoisin, että he keräävät kokoontumiskulujaan ja lähetystyötä varten. Aion tukea myös heidän lähetystyötään.
Mitä?
" Taas oli keräys "
-
6320e = x9,6 =60 672 srk . sanoisin kiitos, muttei kuulu mulle enää.
-
Oliko rahankeräykseen hankittu poliisilaitoksen lupa? Nykytiedon mukaan voi keräyslupa viedä jopa puolivuotta? Luvattta tehty rahankeräys on rikoslain mukaan tuomittava rikos, joskin eiväthän maalliset lait koske esikoislestoja, sanoi Minde..
Kirjoitit hienosti. Veit sanat suustani. Ei päde lait edes eslest poliiseille. Niitäkin jellyyn on lähdössä.
En edellä toitottanut torvella vaan jälkikäteen totesin vain
ET NIIN OLIT SIINÄ KUULIAINEN ,VÄÄRÄLLE KUULIAINEN OPPIS,
ON MENNYT JO HUKKAAN OLE NYT TARKKA MITÄ VASTAAT.. ..
-
--
Äläs sie Teuta puuttu uskovaisten asioohin kynnä sie vain sitä kivistäpeltoas. Kirkon rotta oot
Voi kauhia, ketä se arvo nyt survo??
Käsittämätöntöä mitä se kellekkään kuuluu minne rahansa panee. Toiset panee koreuteen ja joukukuusiin ja ehkä vähä siideriä mukaan. Toiset haluavat antaa betlemenin poika lapselle. Kyllä puututaan sellaisiin asioihin et kateus ja ilkeily paistaa läpi. Vanhimmista valehdellaan ym, ym, selvittäkää vaikka seuraavaksi mihin kirkon rahat pannaan, hyvää joulua ja terveisiä jellivaaraan.
Oliko keräslupa kunnossa?
Jos joukuusia ja koreuksia varten kerätään julkisesti rahaa, siihenkin tarvitaan virallinen lupa, niin miksei sitten toiseen maahan vietyyn rahaan, joka ei ilmeisesti edes ole pikkusumma?
Jos tällaiseen laittomaan luvattomaan touhuun osallistuu, on mukana rikoksessa. Tämäkin asia olisi voitu hoitaa laillisesti hankkimalla lupa. Miksi ei hankittu?
Keräyslupia ei ole koskaan esikoislestadiolaisuudessa haettu viranomaisilta! Rahaa kerätään muovikasseittain Gällivaren apostoleille. Joskus jopa rahakassit ovat repeytyneet kesken kanniskelun ja eurot levinneet pitkin syngoogan lattiaa. Tosin: mitä se minulle kuuluu minnekkä ihmiset rahansa laittaa? Lapinhuutajien tahi paikallisen yhdistyksen kulutilille. Kannatan jälkimmäistä. Raha ei tee onnelliseksi, mutta rauhoittaa...! Jälkiverot tosin saavat rikkoa mielenrauhan! Ensimmäinen erä on jo maksettu eräpäivänä..toisesta en tiedä? Repikää siitä kaikki sosiaalipummit! Sorry!
Mitä se dinulle ylipäätään yhtään kuuluu,koittasit pitää omista huolta,luulen että niissä on aivan tarpeeksi!
Uskomatonta kateutta. Ei taida oman sieluntilan tärkeys olla kysymyksessä .
Pyhitystä on myös se, että haluaa elää maallisia lakejakin rikkomatta. Turha väittää, että tässäkin asiassa maallinen laki olisi jotenkin ristiriidassa. Jouluseurojen ajankohta on tiedetty pitkään, joten olisi hyvin ollut aikaa hakea keräyslupa. Eri asia on antaa paikanpäällä pieni lahjoitus ruokakassaan. Nyt oli kyse julkisesta keräyksestä. Oliko lupa kunnossa, kuljettiinko pyhityksen tietä?
Mie annan mieluusti aina rahoo paljon sinne tämänajan Betlehemiin Annoin. Myös kerran Purtsulle ja siltsullekinn vink vink rakkauven lahjan suoraan taskuun suolapussit alko silloin jurpimahan se kokoviikinlopun läasytys
Sinnehän se teutakin ennen sekelinsä kantoi, nyt on kelkasta hypännyt. Miksiköhän?
sitä täällä on kyselty joitain kertoja
ei selvitä todellisia syitä/syytä
jossain kohdassa on joutunut ketetyksi tai ?????
eipä toisaalta kiinnosta (ihmeemmin)
hänellä on vahva usko, sen on sanottu riitävän
On eri asia antaa paikanpäällä jälkikäten sekeleitä seurakunnalle kiitoksena kuin että sekeleitä kerätään ilman keräyslupaa etukäteen ja kerääjät laittomasti kerätyn potin sitten vievät ulkomaille.
Mutta maallinen lakihan ei koske...jne.
VOINHAN KERTOAKIN , NE OLI JESAJAN SANAT , MIKSI ANNATTE
HEILLE RAHAA ,KUN ETTE SAA LEIPÄÄKÄÄN. .
-
SE ON SILMÄNKIN TOSI , SIKSI JUURI SIKSI, EN PAREMMIN SANO .
-
USKONI RIITTÄÄ ,J A SE KOHDISTUU JEESUKSEEN. . .
-
--
Räkäsuu kläpit eivät tiedä Raamatusta eivätkä maallisesta laista sitäkään, ettei yhdistyksen sisällä tarvita kerätyslupaa
Räkäsuu kläpit tietävät, että jos rahan keruu ei ole yhdistyksen päätös vaan jonkin jäsenen keksintö kerätä yhdistyksen jäseniltä rahaa ulkomaille vietäväksi, niin ilman keräyslupaa se on laitonta ja rahat on palautettava, kerättiinpä rahat yhdistyksen sisällä tai porstuassa.
Eipähän teutakaan kiistänyt sekelinkantoaan jälliin...en paremmin sano.