Bipo ja pitkä ystävyysuhde

Niin, mikäli on kyse vakavasta kaksisuuntaisesta eli vuosien varrella on ollut psykoottisia manioita ja kuukausien yhtenäisiä sairaalajaksoja (muu on normaalia aaltoilua, ei oikeaa bipolaarisuutta)

Ystävyyssuhteet ovat joskus koetuksella oli sairauksia tai ei.
Ihmiset loukkaavat toisiaan ja loukkaantuvat. "Terveetkin."
Todellisen bipolaarisuuden kanssa läheisillä on se haaste, että tuo sama ystävä on vuosikymmenten varrella välillä oma itsensä, tai ainakin melkein. Kerrot taas unelmistasi, jaatte asioita. Sairausjakson aikana hän muuttuu ja iskeekin sinua näillä aseilla. Tietysti jotkut muuten vaan mulkut tekevät aina näin: riidan tullen vetävät salaisuutesi ja unelmasi aseiksi.
Myös juuri tuo lääkkeiden pois jättäminen kymmeniä kertoja ottaa koville silloin kun taipumus psykoottiseen maniaan on vahva. Se, että toinen valitsee taas olla huolehtimatta itsestään ja sotkee jälleen kerran työkuviot, ihmissuhteet, asumisasiat, talouden. Ja mikä pahinta, aiheuttaa lapsilleen suunnatonta huolta ja turvattomuutta.

Ystäväsi luultavasti ajattelee sinusta edelleen lämpimästi, ikävöikin. Juuri nyt hänen on kuitenkin ehkä suojeltava omaa jaksamistaan. Kukaties hänellä itselläänkin on meneillään ongelmia, perheenjäsenten sairautta tai isoja muutoksia työelämässä. Kukaties hänkin vain yrittää pärjätä ja jaksaa.

Menetin äitini. Parempi näin. Eipä tuu uusavuttomuusketjureaktiota meikäläiseen.