Mua kiinnostais kuulla masennuksesta selviytyneiden ja toipilaiden selviytymistarinoita.Jospa sais vähän positiivisempaa kuvaa tulevaisuudesta, jospa sitä itekin on joskus vielä selviytyjien joukossa.
Erityisesti mua kiinnostaa, kuinka parisuhde on kestänyt masennuksen? Kuinka lääkitys vaikutti tunne-elämään? Minkälaista hoitoa sait? Onko masennus uusiutunut?
Vaikutta ihan urkkimiselta mutta tällä on vain tarkoitus hankkia vertaistukea, jos tätä siksi voi sanoa.
Erityisesti mua kiinnostaa, kuinka parisuhde on kestänyt masennuksen? Kuinka lääkitys vaikutti tunne-elämään? Minkälaista hoitoa sait? Onko masennus uusiutunut?
Vaikutta ihan urkkimiselta mutta tällä on vain tarkoitus hankkia vertaistukea, jos tätä siksi voi sanoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla todettiin puolitoista vuotta sitten keskivaikea masennus, joka on alkanut todennäköisesti lapsuudessa. Äitini on aina ollut masentunut, joten kukaan ei huomannut että nukuin aina ja kärsin ahdistuksesta. Tilani paheni kun opiskelujen yhteydessä tein paljon töitä. Hakeuduin hoitoon, ensin yksityiselle psykiatrille joka määräsi tehokkaat lääkkeet, määräsi sairaslomalle ja seurasi puhelimitse lääkityksen vaikutusta. Hain myös terapiatukea YTHS:n psykiatrin kautta. Tällä psykiatrilla käyn edelleenkin säännöllisesti, mutta lääkityksen suhteen luotan enemmän ensimmäiseen psykiatriin.
Noin kahdeksan kuukauden lääkkeiden syönnin jälkeen vointini alkoi tuntua normaalilta. Ennen kuin vuosi oli kulunut olin onnellinen. Yhtenä päivänä istuin aamulla bussissa ja mietin kuinka ihanaa on mennä luennolle, olla kiinnostunut aiheesta ja ennen kaikkea virkeä! Onnellinen itku pääsi siinä körötellessäni.
Kun olin masentunut, poikaytsävällä oli minussa kestämistä. Itkin jatkuvasti ja syytin häntä kurjasta olostani. Hän todella luuli tekevänsä minut onnettomaksi ja ajatteli että hänen tulisi jättää minut. Kun hakeuduin hoitoon, ymmärsin että poikaystäväni oli minulle suuri tuki ja turva. Lakkasin syyttämästä häntä, eikä hän sen jälkeen kyllästynyt lohduttamaan minua, vaikka suruani voinutkaan ymmärtää.
Nykyään asumme yhdessä ja olemme uskomattoman onnellisia. Minä keskityn vain opiskeluun, aloitan ensi vuonna gradun teon ja suhtaudun INTOHIMOISESTI opiskeluun. Lääkehoito vaikutti tunne-elämääni siten, että ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen olevani oma itseni. Tottakai haikeita tai lievästi masentuneita olotiloja tulee melkein päivittäin, mutta enää se ei vie voimiani. Sekin puoli kuuluu luonteeseeni, ja olen iloinen että olen sen voinut säilyttää.
Vielä masennus ei ole uusinut, toipilas kun vielä olen. Lääkkeiden käyttöä en vielä edes harkitse vähentäväni, haluan nyt nauttia elämästä.
Eli masennuksesta voi toipua. Suosittelen määrätietoisuutta masennuslääkkeen ja annostuksen valinnassa, niillä masennus voidaan saada kuriin, vaikka se joskus viekin vähän kauemmin. Hyvä, itselle sopiva terapeutti on ehdoton edellytys. Terapia lisää tunnetta elämän hallinnasta ja omasta vahvuudesta. Jos terapiasta tulee huonompi olo, vaihda rohkeasti terapeuttia! KAIKILLA MASENTUNEILLA ON OIKEUS PARANTUA!
Tästä tuli nyt aika pitkä vuodatus, sori! Mutta toivottavasti edes vähän antaa toivoa paremmasta. Voimia!
Juuri tällaista kaipasinkin ,kiitoksia! Ei ollut ollenkaan liian pitkä "vuodatus".
Mullekin tuo kumppanin syyttäminen ongelmistani on tuttua. En kylläkään sano ääneen paitsi joskus tosi huonona hetkenä. Mielessäni on kyllä sellanen ajatus vähän väliä, mutta kuitenkin tiedän, ettei hän ole syyllinen mitenkään. Ehkä hänessä heijastuu jotain piirteitä isästäni, joka on aiheuttanut mulle suurta nöyryytystä ja pahaa mieltä.