YLE:n outo käsitys demokratiasta!?

YLE teki parikin juttua Puolan mielenosoituksista ja kutsui niitä "demokratian puolustamiseksi."? Mietitäänpä.

Puolaa hallitsee täysin demokraattisesti valittu enemmistöhallitus. Siihen tyytymättömät oppositiopuolueita kannattavat kansalaiset osoittavat mieltään hallitusta vastaan. Se kuuluu demokratiaan, mutta niin kuuluu enemmistöhallituskin!

Tilanne muuttuu valhemedian mielestä täysin, jos vallassa on vasemmistoliberaalit puolueet. Silloin kansalaisten mielenosoituksia kutsutaan " populismiksi" ja ääriainesten riehumiseksi!?

YLE:n käsitys demokratiasta on siis täysin vinoutunut eli puolueellinen.
8125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niinpä. Sama tilanne oli Brexitin ja Trumpin voiton uutisoinnissa. Valtamedia ei millään tahtonut hyväksyä demokraattista tulosta.

Kuulemma kyse oli "valkoisen keski-ikäisen kansanosan ja miesten protestista"!? Siis miten niin protestista? Kaikki muutokseen johtavat vaalit ovat "protesteja"!

Britanniassa ja USA:sa valkoiset ovat vieläkin selvästi suurin kansanryhmä, suvakkieliitin harmiksi. Eikö ole ihan luonnollista ja demokraattista, että enemmistö voittaa vaalit?

Tietysti on, mutta ei omaa kansansa ja kulttuuriansa halveksivan valtamedian ja suvakkieliitin mielestä...

Äänestä

Muistutettakoon ryssiä kuitenkin, että Puolan hallinto ei ole tekemässä sovintoa Putinin kanssa.

Äänestä
  • Niin mitä sovintoa? Ja pienen Suomen kokoisen maan pienenä kansalaisena siun kannattaisi miettiä onko tuo rehvakas ryssittelysi kovinkaan viisasta.

    Äänestä

  • Bror-Erik1974odin kirjoitti:

    Niin mitä sovintoa? Ja pienen Suomen kokoisen maan pienenä kansalaisena siun kannattaisi miettiä onko tuo rehvakas ryssittelysi kovinkaan viisasta.

    Ehkä asiaa, mutta minusta sinun mielipide on sitä " suomettumista" eli ei uskalleta olla rohkeasti omaa mieltä. Pitää nöyristellä ja myötäillä?
    Mutta olet oikeassa siinä, että Venäjä on meidän naapuri kuitenkin. Mitään tahallista riitaa ei kannata haastaa kenenkään naapurin kanssa tai muidenkaan kanssa.
    Itse arvostan Puolan nykyistä touhua. Mitä enemmän sitä seuraan ja kuuntelen, sen enemmän olen sitä mieltä, että muutan vielä sinne joku päivä asumaan.
    Siellä tuntuu olevan vallalla se, että pitävät omasta kansasta huolta. Eivät hötkyile muiden mieliksi minnekään. Ryhdikästä ja tulevaisuutta kantava systeemi.
    Suomessa taas valehdellaan, vääristellään ja päästetään ongelmia maahamme tahallisesti. Verotusta kiristetään tästä syystä ja muistakin syistä, jotka ovat omaa tyhmyyttämme. Odotan nykyhallitukselta parempaa kun menneiltä. Mielenkiinnolla seuraan, että mitä tuleman pitää. Minusta on niin, kun Puolassakin on että " suomi ensin".

    Äänestä

  • Taas joku ryssittelijä-trolli tuli heittämään täysin asiattoman kommentin asialliseen avukseen!?

    Äänestä

Ylen ja muun valtamedian asenne johtuu siitä, ettei Puolan nykyhallinto nauti EU:n suosiota. Suomi EU:n mallioppilaana luonnollisesti kannattaa näitä mielenosoituksia.

Äänestä

No mutta miksi mennä noin kauas ihmettelemään kun meidän oma mediammekaan
ei ole vielä hyväksynyt viime eduskuntavaalien tulosta.
Mihin tarvitsemme oppositiota kun koko media hoitaa sen tehtävät jopa yli-
vertaisesti opposition panokseen nähden mutta onhan noita resursseja ainakin
Ylessä.

Äänestä

Toimittajat ovat rehellistä paskaa, joka ansaitsisi tapin perseeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mediatarkkailija kirjoitti:

YLE teki parikin juttua Puolan mielenosoituksista ja kutsui niitä "demokratian puolustamiseksi."? Mietitäänpä.

Puolaa hallitsee täysin demokraattisesti valittu enemmistöhallitus. Siihen tyytymättömät oppositiopuolueita kannattavat kansalaiset osoittavat mieltään hallitusta vastaan. Se kuuluu demokratiaan, mutta niin kuuluu enemmistöhallituskin!

Tilanne muuttuu valhemedian mielestä täysin, jos vallassa on vasemmistoliberaalit puolueet. Silloin kansalaisten mielenosoituksia kutsutaan " populismiksi" ja ääriainesten riehumiseksi!?

YLE:n käsitys demokratiasta on siis täysin vinoutunut eli puolueellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu